Ydinjätettä ja suolia

Kuluneella viikolla olen katsellut paljon Troman tekemiä leffoja. Eräänä päivänä teki vain mieli katsoa jotain kunnon vammaista kamaa ja mikä olisikaan parempaa kuin vanha kunnon Troma. Ensimmäisen kerran törmäsin heidän tuotantoonsa joskus kymmenisen vuotta sitten ja mikä elokuva olisikaan ollut parempi kuin The Toxic Avenger. Rakastuin tuohon teokseen heti alusta lähtien ja vieläkin se jaksaa viihdyttää yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Olin aivan häkeltynyt kaikesta siitä ihanasta goresta ja kaikkiaan sairaasta huumorista. En ole vieläkään nähnyt elokuvaa joka niin suoraan mässäilisi tabuilla joita ei yleensä edes harkita elokuviin laitettavan. Tästä ovat hyviä esimerkkejä vanhusten brutaali hakkaaminen ja lapsen tappaminen.

Toxiesta tuli nopeasti Troman maskotti ja hänet näkee melkein jokaisessa heidän leffassaan edes pienessä roolissa. Valitettavasti yksikään jatko-osa ei ole laadussaan ollut lähelläkään alkuperäisen tasoa, vessahuumoria on huomattavasti enemmän ja gore näyttää huonommalta. Uusi remake/jatko-osa on tulossa mutta sen K13 ikäraja kuulostaa suorastaan paskalta. Iso osa Troma leffojen viehätystä ovat överiksi vedetyt tehosteet, tissit ja sairas huumori. Näitä asioita ei varmaankaan K13 leffassa ole. Mutta onneksi uusi Class of Nuke 'Em High -leffa on sentään täyttä Troma kamaa trailerien perusteella.

Vuoden elokuva 2013.

Class of Nuke 'Em High onkin omasta mielestä Toxien jälkeen parasta Tromaa. Sarja myös eteni samalla tavalla, jokainen osa oli entistä hullumpi ja kolmannessa leffassa ei alkanut olemaan enään mitään järkeä. Alkuperäinen on mainio kauhu/komedia joka viihdyttää alusta loppuun. Troman leffoja katsellessa pitääkin olla tietynlainen mielentila jotta niistä nauttii. Ei pidä hakea mitään taiteellista taikka mitenkään hienoa kokemusta, nämä elokuvat on tehty ainoana merkityksenään viihdyttää katsojaa. Poliittista sanomaa kuitenkin on melkein jokaisessa leffassa. Etenkin Lloyd Kaufmanin tekemisissä pätkissä paljon vittuillaan jenkeille ja nykyajan maailmalle.

Nykyään ei enään tehdä nuin helvetin hienoja julisteita.

Jos muuten pilvizombi/mutantit kiinnostaa niin Class of Nuke 'Em High on ehkäpä paras semmoinen leffa, Troman julkaisema Pot Zombien on ainakin aivan hirveä tuohon verrattuna. Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan. Troma tosiaankin on julkaissut joitakin paskimpia leffoja ikinä. Jos haluat väittää vastaan niin koittakaapa katsoa vaikkapa Buttcrack tai Croaked: Frog Monster From Hell kokonaan. Tähän löytyykin nykyään hyvä mahdollisuus! Troma on julkaissut youtubessa huomattavan määrän heidän tekemiä kuin vain julkaisemia leffoja kaikkien nautittavaksi. Tuolta minäkin olen yhden jos toisen leffan katsonut. Troman omista hyvistä teoksista löytyy juurikin mm. Class of Nuke 'Em High 1&2, Tromeo & Juliet, Tromas War ja Sgt Kabukiman NYPD.

Myös nykyään South Parkista kuuluisat Trey Parker ja Matt Stone aloittivat uransa osittain kiitos Troman, heidän ensimmäinen elokuva Cannibal! The Musical ei kelvannut muille julkaisijoille mutta Troma otti sen mielellään vastaan. Hyvä juttu että ottivatkin, kyseessä on todella hauska elokuva joka kannattaa tsekata.

Minä nyt jatkan hyvän roskan katsomista ja lopetan tämän kirjoituksen yhteen parhaimmista musiikkivideoista ikinä, Troma tietenkin tekijänä:

"Trapped in a spell of necronomicon"

Teen tämän selväksi heti alussa. Minä rakastan Evil Deadia. Pidän alkuperäisen trilogian elokuvia ehkäpä jopa parhaina elokuvina ikinä. Ensimmäinen osa on vakava kauhuteos, joka on minimaalisesta budjetistaan huolimatta teknisesti ällistyttävä. Elokuva myös esitteli maailmalle kaikkien aikojen parhaan näyttelijän, Bruce Campbellin. Jatko-osa laittoi huumoria juuri sopivasti mukaan ja se tasapainotteleekin hienosti kauhun ja komedian rajoilla. Army of Darkness on taas yksi hauskimmista elokuvista ikinä. Meno on aivan älytöntä alusta loppuun, sekä lopun taistelu luurankoarmeijaa vastaan on parhautta.

Hail to the king, baby.

Vuosien aikana on huhuiltu uudesta Evil Deadista useaan kertaan. Sam Raimi ja Bruce Campbell ovat monesti kertoneet kiinnostuksensa Army of Darkness 2:sta kohtaan, valitettavasti aikaa taikka rahaa heillä ei ole ollut tälle. Pari vuotta sitten tuli kuitenkin virallinen tieto uudesta elokuvasta, se ei olisi paljon toivottua jatkoa vaan nykyajan trendiin kuuluvasti remake. Alun innostus loppui minulla heti tähän. Miksikö? Hyviä remakeja ei ole paljoa, etenkään kauhuelokuvista. Turhia tai suoraan sanottuna kamalia on lukemattomasti. 2000-luvun remakeista ainoastaan The Omen, Dawn of the Dead ja The Hills Have Eyes ovat olleet edes katsomisen arvoisia. Odotukset eivät siis olleet Evil Deadia kohtaan suuret. Tänään kuitenkin käväsin elokuvissa sen katsomassa..

Omaksi yllätykseksi olin kuullut pääasiassa vain hyvää palautetta elokuvasta. Toiveita en kuitenkaan laittanut kovin korkealle, ja hyvä niin. Evil Dead ei ollut mikään mestariteos, se oli kuitenkin viihdyttävä elokuva. Pidin siitä ettei tämä ollut suora remake, vaan tekijät olivat laittaneet yhtä jos toista uutta mukaan. Lopussa jopa yllätyin yhdestä twististä (jos sitä nyt semmoiseksi voi sanoa) joka huonosti tehtynä olisi voinut olla aivan kamala. Gorea ja verta oli melkoisen paljon, onneksi ihan aitoja efektejä löytyi rutkasti. Tietokoneella oli tietenkin tehty paljon mutta vanhojen fanina yllätyin tehosteiden laadusta. Huvitti vain se, että väkivaltaisuudeltaan tämä on todella karu mutta puuraiskaus-skene oli paljon kesympi kuin vanhassa. Tissit hyi, suolet jee.

Söpöööö

Suurin vika minulle oli itse hahmot. Alkuperäisten elokuvien yksi isoimmista vahvuuksista on juuri hyvin kirjoitetut ja näytellyt hahmot. Tässä elokuvassa jokainen on melkoisen tylsä eikä heidän kohtalostaan välitä tippaakaan. Elokuvasta ei myöskään puutu kohtauksia joiden aikana katsoja ei voi kuin ihmetellä tyyppien idioottimaisuutta.

Silti nämä viat eivät kamalasti kokemusta haitanneet. Nykyajan remakeksi tämä on todella hyvä. Tässä näkee hyvän esimerkin siitä ettei uuden version tarvi olla täysin samanlainen kuin klassikon. Elokuva toimii siis hyvin uudelle yleisölle kuin myös vanhoille faneille. Uusi Evil Dead ei raiskaa sarjaa muttei mullistakaan.

ps. Elokuvan demoni tosissaan vihaa auki olevia ovia.

Painajaisia ja olutta

Juuri äsken pyöri Catherinen lopputekstit tv:ssä, mitä tästä nyt sanoisi? Kyseessä on siis parisuhde/kauhu/puzzle-pläjäys joka julkaistiin viime vuoden keväänä Euroopassa. Paljon kuulin pelistä hyvää, mutta myös kuului kaikuja huonosta pelattavuudesta ja turhauttavista pulmista.

Peli oli ainakin erillainen. Mitään tuommoista en ole aiemmin pelannut, japanilaiset osaavat vieläkin tehdä paljon härömpiä pelejä kuin länkkärit. Luulin että tarina olisi jotain pehmoporno-sekoilua mutta peli käsitteli hyvin vakavia asioita sekä laittoi pelaajan ajattelemaan niitä elämän suuria kysymyksiä.  Päähahmo Vincentin sekä hänen tyttöystävä Katherinen tarinaa seurasi mielellään ja minä en ainakaan tahtonut heille huonoa loppua.

Kaverien kanssa viinaaaa

Erityisen hienoa oli ettei yksikään hahmo ollut ärsyttävä. Yksi suurimmista ongelmista minulle japanilaisissa peleissä on emotukkaiset angstaavat teinit tai muut stereotyyppiset animehahmot joiden haluaisi vain kuolevan mahdollisimman väkivaltaisesti. Pelin melkeinpä paras asia on Stray Sheep baari jossa mietitään tapahtumia kaverien sekä uusien tuttavuuksien kanssa. Nämä kenttien välissä olevat "tauot" olisivat saaneet olla jopa pidempiä. Miksikö? No minäpä kerron....

Todellisia painajaisia

Pelin suurin (ja melkolailla ainut) vika on itse peliosiot. Ne ovat perseestä. Tämä on fakta. Pelin sankari Vincent näkee öisin painajaisia joiden syytä ja lähdettä tutkitaan pelin aikana. Nämä painajaiset käydään läpi kiipeämällä tasohyppely/puzzle tyylisissä kentissä. Ideana toimiva, toteutus heikko. Omaan makuun kontrollit ovat ajoittain todella epätarkat sekä kameran takia tuli kuoltua turhan monesti. Etenkin pomokentät olivat loppuun mennessä melko kidutusta, kamera heilui kokoajan ja paskaa lenteli kaikkialla. En todellakaan sano että haaste on pahasta, mutta pelin vaikeus tuli isolta osalta vääristä syistä.

Mutta vaikka tämä on huomattava vika, tuli peli pelattua melko tyytyväisenä loppuun saakka. Tarinan halusin todellakin nähdä loppuun saakka, enkä onneksi pettynyt. Kyseessä ei siis todellakaan ole huono peli, parannettavaa vain olisi ja paljon. Jos siis hyvä kerronta ja todellakin massasta erottuva peli kiinnostaa niin tässä on hyvä ehdokas. Tätä nykyäänkin saa jo hyvin halvalla ja pelattavaa riittää pelkästään yhdellä läpipeluulla yli 15 tuntia. Myös pari muuta vielä haastavampaa pelimuotoa on joten täydelliseen läpäisyyn menee useita kymmeniä tunteja.

ps. Pelin aikana oppii yhtä jos toista kivaa mm. viskistä ja kaljasta. Pitää vain muistaa vetästä juomat loppuun!

Tarinoita kauhusta osa 1

Aika vasta katselin yhden zombileffa suosikkini, kyseessä oli tietenkin Return of the Living Dead. Tätäkin mestariteosta katsellessa tuli useasti mieleen se fakta, että nykyajan kauhuelokuvat eivät ole mitään näihin vanhoihin verrattuna.

BRAINS! Live brains!

Tietenkin on poikkeuksia kuten [REC], The Devil's Rejects tai James Wanin elokuvat joista pidän suuresti. Nykyaikana kuitenkin huomattava osa kauhusta on unohdettavaa paskaa jota katsellessa tuntee usein vain vihaa tekijöitä kohtaan. En tiedä muista mutta itsellä ainakin jo monen vuoden ajan on ollut ähky paranormaali/manaus-säikyttelyistä joita tuntuu tulevan melkein joka vuosi enemmän ja enemmän...

Hyi.

Nämä tähän trendiin kuuluvat teokset ovat 99% ajasta halvalla tehtyä jump scare-säikyttelyä josta ei löydy tunnelmaa eikä näin sitä kauhuakaan. Monet nykyiset kauhu-ohjaajat kun eivät tunnu älyävän että painostava tunnelma on huomattavasti jännempää kuin pöljät säikyttelyt uudelleen ja uudelleen. Ihmisen luonnollinen reaktio on säpsähtää kun yhtäkkiä paskaa lentää ruutuun ja kuuluu kova ääni. Se ei ole kauhua, se on säikyttelyä. Tämän takia vaikkapa alkuperäinen Texas Chainsaw Massacre on vieläkin yksi parhaista kauhuelokuvista ikinä, se on niin perkeleen likainen ja ahdistava ettei katsoja voi kuin tuntea pahoin. Se on täydellinen kauhuelokuva, nämä nykyiset elokuvat eivät edes pohjimmiltaan tunnu kuuluvan samaan genreen.

Toinen suuri vika tässä trendissä on usein käytetty käsivarassa kuvattu mukamas dokumentointi kikka, jonka pitäisi kai tuoda pelkoa elokuvaan. Sen pitäisi muka tuoda aitoutta tai jotakin? Mitä?! Tämä aiheuttaa vain päänsärkyä sekä ihmettelyä, että miksi tämä hahmo kuvaa vaikka tätä turhaa asiaa ja kuka tämän on editoinut ja... äh, te kyllä tiedätte. The Blair Witch Project on melkein ainut tällä kikalla tehty elokuva josta jollain asteella tykkään. Valitettavasti juuri tämä elokuva toi tuon kirouksen nykykauhuun. Uudemmista ainoastaan [REC] 1&2 ovat onnistuneet käyttämään tätä temppua hyvin, joten katsokaa ne jos ette vielä ole.

Tuossa kuvassa olevista ainoastaan jotenkin pidin Paranormal Activity ykösestä joka kuitenkin sarjana meni täysiä viemäriin jo toisessa osassa, Sinisterin 8mm filmikohdista pidin mutta kaikki muu... ei kiitos.

Mutta kuten jo alussa sanoin, tulee vielä nykyään joitain katsomisen arvoisia kauhuelokuvia. James Wanin Insidious kuuluu teemaltaan juuri ylempänä haukkumaan genreen mutta hän onnistui tekemään loistavan elokuvan. Miksi? Hän osaa tehdä aitoa kauhua jota elokuvasta löytyy alusta loppuun. Tunnelma on juuri oikea sekä hahmot eivät ole mitään idiootteja jonka ansiosta heistä alkaa pitämään eikä halua niiden kuolevan. Myös halpoja säikyttelyjä on hyvin vähän jos ollenkaan. Omaan makuun yksi viime vuosien parhaista kauhuleffoista.

Myös osittain tähän samaan soppaan lukeutuva The Woman in Black yllätti positiivisesti. Jos tahdot nähdä Harry Potterin seikkailevan vanhassa kartanossa, tässä on elokuva sinulle. Elokuvan takana on ylösnousemuksen saanut Hammer ja tämä näkyy. Leffassa on samaa fiilistä kuin monissa vanhoissa Hammerin klassikoissa ja niitä rakastavat varmana tykkäävät tästä. Valitettavasti tämä tuntuu jääneen monilla katsomatta vain sen takia kun Radcliffe on tässä mutta hän vetää todella uskottavasti hienon roolin.

Jotenka katselkaa nuo suositellut elokuvat jos ette ole vielä niitä tsekanneet. Tällä kertaa en vanhoihin elokuviin niinkään keskittynyt mutta ensi kerralla voisi vähän ug-klassikoista pöristä.

Ugh agh o u sanoo shamaani

Tuli tuossa palattua 15 vuotta menneisyyteen pelaamalla Populous: The Beginning pc-peliä. Ilmestyessään peliä jaksoi pelata päivästä toiseen kyllästymättä, jopa Kompuutteri Kaikille-lehden mukana tullutta demoa hakattiin veljen ja siskon kanssa ennen itse pelin ostoa uudestaan ja uudestaan. Tuohon aikaan demot olivatkin omasta mielestä paljon tärkeämpiä kuin nykyään ja monet omat peliostokset vaikuttui suoraan sen mukaan miten paljon demosta tykkäsi.

Mutta itse Populouksesta.The Beginning on vuonna 1998 tullut kolmas ja tällä hetkellä viimeinen osa sarjaan joka mullisti aikoinaan pc-pelit. Sarjan ensimmäinen osa loi jumala-strategia genren ja toinen osa jatkoi paljolti samalla mallilla mutta kaikkea vain enemmän. The Beginning uudistui rankasti, oli kokonaan 3D-peli sekä enään ei itse jumalana oleminen ollut niin tärkeää. Pelissä sinäänsä pääsee olemaan jumala vasta lopussa, pelin päätavoite kun on päästä tuohon valaistumisen pisteeseen omalla shamaanillaan. Sinne pääsee vain ja ainoastaan murhaamalla kaikki viholliset kokoajan haastavammissa taistoissa.

Pelin suurin ero tuon ajan muihin RTS peleihin on juuri päähenkilö, shamaani. Se on isolta osalta kaikki kaikessa, kiitos suuren taikavalikoimansa. Alussa pystyy nakkelemaan vain tulipalloja ja salamoita mutta lopussa lohikäärme/demonit ja tulivuoret jyllää viholliset matalaksi. Kaikkiaan huikeaa katseltavaa kun murhaa samalla iskulla jopa satoja alkuasukkaita mitä kivuliaimmilla tavoilla, tuota kun saisi oikeassakin elämässä kokea.... Öö eiku...

Monet strategiapelit ottivatkin mallia tästä ideasta että joukoilla on joku johtaja erikoiskykyineen. Päällimmäisenä tulee mieleen mm. Warlords Battlecry joka tietenkin vaikutti omalta osaltaan semmoiseen pieneen teokseen kuin Warcraft 3.

Populous: The Beginning on omasta mielestä juuri täydellinen vaikeudeltaan. Aluksi peli alkaa melko leppoisasti mutta sitten pitääkin alkaa tosissaan tekemään töitä selvitäkseen. Maastoa muokata haluamakseen tekemällä vuoria johon pystyttää puolustukset ja muuta sellaista. Kuitenkin kun pelin salat ovat hallussa on se vain mukavaa löylyttää vihollisia uudelleen ja uudelleen. Graafisesti peli on kestänyt hyvin aikaa, tietenkin peli oli vallan upea ja laittoi tietokoneet naksumaan kovissa tappeluissa.

Kaikki sarjan pelit saa nykyään halvalla gog.comista mutta ainakin ensimmäiset kaksi osaa ovat olleet jo yli kymmenen vuotta freewarea eli laillisesti voi nuo napata omalle koneelleen. Gog.comin versioissa on tietenkin se hyvä asia että ne toimivat ilman suurempia säätöjä nykykoneilla. Myös PS3:lle Storesta voi tämän klassikon ostaa PS1 versiona mutta itsellä ei ole kokemusta konsoliversiosta.

The First Encounter

Pitemmän aikaa on ollut ajatuksena aloittaa ihan oma blogi jossa pääsen kertomaan omia mietteitä... asioista. Pelaajalehti.comissa viime syksynä tein yhden kirjoituksen ja hyvää palautetta sain, joten miksipäs ei.

Katselin tuossa parin viime päivän aikana Lord of the Rings-trilogian josta pidän hyvin paljon. Viime katselusta oli vierähtänyt jo useampi vuosi, vaikka viime syksynä meinasin ennen Hobittia nämä tsekata. Pidennetyt versiot ovat ne ainoat oikeat versiot itselle, ne tuovat todella paljon syvyyttä tarinaan ja kirjojen ystäville tervetulleita lisäyksiä. 

Mutta nuiden hienojan 4DVD versioiden paras lisäys on melkeinpä se kaikki huikea lisäsisältö jonka jaksaa katsella melkein yhtä usein kuin itse elokuvat. Kolmesta elokuvasta on yhteensä useita tunteja making of -materiaalia joiden kautta viimeistään alkaa arvostamaan näitä teoksia. Peter Jackson kumppaneineen eivät tehneet asioita helpoimman kautta ja käyttäneet vain tietokoneita tekemään erikoistehosteet, hahmot, taustat tai no melkeinpä koko elokuvat (toisin kuin Lucas SW:n esiosissa...) vaan käyttivät hyödykseen mm. huikean näköisiä maalauksia, pienoismalleja ja maskeerasivat näyttelijät vanhaan kunnon tyyliin.

LOTRit ovatkin omasta mielestä paras esimerkki siitä miten cgi-teknologiaa pitää käyttää elokuvissa. Se vain tehostaa kokemusta luomalla jotain muuten mahdottomia asioita (suuret taistelut, Balrog jne jne) tai poistaa vikoja jotka huomataan vasta jälkituotannossa. Nykyaikana kun melkeinpä oksettaa katsoa etenkin toiminta- tai kauhuelokuvia joissa niin monet asiat oisi voitu tehdä käsin eikä tyydytty nopeampaan ja helpompaan cgi:hin. Hobitti onneksi jatkoi aiempien elokuvien mallilla vaikkakin 48p 3D oli aivan turha kikkailu joka toivottavasti ei tule suosituksi.

Niin en muuten itse LOTR-elokuvista maininnut oikein mitään. Kuten jo aiemmin sanoin, pidän tuosta trilogiasta kokonaisuutena hyvin paljon. Tolkienin (ja myöhemmin hänen pojan) kirjoja olen lukenut melkeinpä niin kauan kuin muistan ja on hienoa nähdä ne näin hyvin tehtyinä isolla kankaalla. Peter Jackson oli täydellinen tähän hommaan ja vaikka tarinoissa on pitänyt tehdä suuriakin muutoksia niin kaikki valinnat olivat elokuvanautinnon kannalta hyviä. Nämä eivät ole mitään kaikkien aikojen parhaita elokuvia, eivätkä ne semmosia koitakaan olla. Ne ovat todella hyvin tehtyjä eeppisiä viihdepläjäyksiä hyvällä näyttelyllä, ohjauksella ja kerronnalla. Rinnastan monesti nämä alkuperäiseen Star Wars-trilogiaan juuri tuon takia, tunnen niitä elokuvia kohtaan juuri samalla tavalla. Kummankin trilogian suurin teko on teknisellä puolella sekä vaikutuksella populaarikulttuuriin. Tai sitten LOTR oli vain tylsää kävelyä ja tarina kahdesta lyhyestä homosta.

 Vielä lopuksi täysin toiseen asiaan. Tätä kirjoittaessa viime yönä saatiin tietää että Jeff Hanneman Slayeristä kuoli, hän oli vasta 49 vuotias. Slayer ei tule enään ikinä olemaan entisensä jos vielä päättävät jatkaa. 2008 vuonna pääsin yhtyeen näkemään loistossaan ja innolla odottelin heidän tuloa tämän vuoden Jalometalliin. Nyt sitten pitää jännätä että peruvatko kesän keikat. Sooloile rauhassa, Jeff.