Elämäni mustekalana

Eilen torstaina 30.1. julkaistiin vuoden 2014 peli. Octodad: Dadliest Catch. No okei, hieman taisin liioitella. Kyseessä on siis peli jossa pelataan mustekalalla joka esittää olevansa ihminen, hänellä on vieläpä vaimo ja kaksi lasta. Aika perus asetelma peleissä.

Joskus viime kesänä taisin ensimmäisen kerran tästä kuulla ja melkeinpä heti ihastuin. Pelivideot näytti hauskoilta kuin myös kaaottisilta. Pelin huumori ei ainoastaan tule sen asetelmasta, myös kontrolleista. Octodad kun ei omaa luita, on hänen elämä maan päällä velttoine lonkeroineen hyvin haastavaa. Useat jokapäiväiset hommat tuottavat monenlaisia ongelmia. Peli onkin siis isolta osalta hyvin tyypillisten aktiviteettien suorittamista kuten hampurilaisten paistamista, puiden hakkaamista tai vaikkapa arcade-pelien pelaamista.

Isoin homma Octodadin elämässä on kuitenkin hänen identiteetinsä piilossa pitäminen. Ihmiset paljastavat sinut jos käyttäydyt liian epäilyttävästi heidän edessään. Pelissä on tietenkin myös "erikoisjoukkoina" toimivia tiedemiehiä jotka tunnistavat ilman pelleilyäkin sinut.

Aiemmin mainitsemani kontrollit ovat tosiaan pelin isoin erikoisuus. Pelasin ps3 ohjaimella kun näppis-hiiri kombo ei varmaankaan ole hyvä tässä. Ohjaimella pelaaminen onnistui isolta osalta ongelmitta, alun jälkeen jo käveleminen onnistui suhteellisen vetreästi. Octodadia ohjataan kummallakin tatilla kun samalla liipaisemista valitaan lonkeroita. Pelin hienointa kamaa tietenkin olivat hieman vaativammat kiipeilyt joita saattoi joutua tovin koittamaan. Liukuportaat ja yksi viemäripuzzle jäivät parhaiten mieleen, samalla vittumaisia mutta hauskoja.

Oma läpipeluu kesti reilut 3 tuntia, aivan kelpo pituus tämmöiseltä reilun kympin maksavalta indiehäröilyltä. Nopeammin varmaan olisi päässyt läpi, mutta pelin maailma on täynnä viittauksia muihin peleihin kuin myös muuhun viihteeseen, niitä tsekkaillessa ja ylipäätään paikkoja tutkiessa kierähti hyvä tovi. Jos siis tahdot jotain aivan muuta, tässä olisi hyvä suositus. Vaihtelu tekee hyvää kaikkien tuhansien geneeristen pelien seassa.

2013 parhaita (ja paskimpia) elokuvia

Vuosi kun vaihtuu niin aina kaikkia on yhtä jos toista top listaa menneen vuoden aiheesta kuin aiheesta. Itse en nyt jaksa mitään tarkkaa top 5 tai 10 listausta tehdä koska, noh se on vain hiton vaikeaa. Tässä mitä tsekkasin niin reilut 40 viime vuonna tullutta elokuvaa olen tähän mennessä nähnyt, luku ei todellakaan ole vielä siis suuri. Monet odottamani 2013 tulleet elokuvat (Her, Inside Llewyn Davis) ovat vasta tässä keväällä tulossa teattereihin, tämän takia on siis turha mitään tarkkaa listausta tehdä. Kuitenkin on hyvä aika mainita joitain leffoja jotka ainakin minuun eniten vaikuttivat, hyvällä tai huonolla tavalla.

Only God Forgives ja New World ovat jääny hyvin mieleen nähdyistä hyvistä elokuvista. OGF oli yksi vuoden odotetuimpia elokuvia itselle, ei ihan yltänyt ohjaajan parin edeltäneen tasolle mutta hyvin maistui elokuvan hyvin erikoinen ote aiheestaan. Visuaalisesti vuoden upein teos, BD:nä leffan tuossa tilasin ja pitänee sitten uudestaan tsekata, jaksaako leffa kantaa toista katselua. New World oli pienoinen yllätys vaikka takana oli yhtä jos toista suosikkia. Yksi parhaista Etelä-Korealaisista leffoista mitä olen nähnyt, tämä ei ole mikään pieni kehu. Kyseissä maassa on etenkin 2000-luvulla tehty yhtiä parhaita synkkiä rikosleffoja, melkeinpä ikinä.                            

                
The Conjuring taisi jäädä täällä minulta aikoinaan mainitsematta, teatterissa asti tämän tietenkin kävin katsomassa. James Wan on yksi suosikki ohjaajistani tällä hetkellä, mies on tehnyt kovaa kauhua vuodesta toiseen. Insidious 2:n on vielä katsomatta mutta ei sekään varmana kovin huono ole vaikkei kaikilta täysiä kymppejä ole saanut. Conjuring ei ole vain yksi parhaista leffoista viime vuonna, se on yksi parhaista kauhuista 2000-luvulla tähän mennessä. Kuten parissa blogissa olen valittanut, on nykyajan kauhu isolta osalta aivan kamalaa paskaa (tästä saatte esimerkkejä hieman alempana). Tunnelmaa ei rakenneta ollenkaan, näyttely ja juoni paskaa sekä kirsikkana paskaläjän päällä on ainaiset jumpscarejen älytön viljely. The Conjuring voisi hyvinkin olla 1970-luvun kauhuelokuva, tämä on iso kehu omasta mielestä. Elokuva pitää otteessaan alusta loppuun, yhdessäkään välissä ei ala vituttamaan ja katsoja oikeasti jopa välittää hahmoista. Vuoden kauhu, helpostikkin.

The Wolf of Wall Street oli kaikkien kehujensa arvoinen mestariteos, Martin Scorsese näytti jälleen että vaikka ikää löytyy niin loistavaa kamaa pystyy mies tekemään. Kyseisen herran mekein jokaisesta leffasta pidän, huonoimmatkin ovat vähintään katseltavia. Wolffin yksi isoimmista onnistumisista oli se ettei se tylsistyttänyt tai tuntunut millään tavalla niin pitkältä kuin se oli. Melkein kolmen tunnin pituiselta elokuvalta tuo ei ole helppo saavutus. Kun leffa loppui, olin jopa hieman yllättynyt. Luulin että vielä olisi ainakin kymmenen minuuttia leffa jatkunut, aika vain lensi tätä hauskaa mutta myös samalla vakavaa elokuvaa katsoessa. Elokuva ei varmana maistu kaikille, se osaa välillä olla todella rivo ja kamala. Mutta jos semmoinen on mieleen niin antaa palaa vaan. Leffaa kohtaan ei kuitenkaan kannata laittaa liian isoja oletuksia, näin on aina minkä tahansa viihteen kanssa. Yli-hypettyminen tai suuret odotukset aina ovat pahasta. Sinäänsä itsekin tunsin olevani ehkä turhan hypettynyt tästäkin leffasta, mutta ihme kyllä, leffa ei pettänyt odotuksia.

Viimeisenä hyvänä mainitsen aivan äsken katselemani Jagtenin, eli The Hunt ison mualimman kielellä. Kehuja olin kuullut paljon ja onneksi eivät olleet turhia. Kyseessä on yksi parhaista draamoista mitä hetkeen olen nähnyt. Elokuva alkaa melko tavallisena draamana mutta nopeasti alkaa pohjoismainen synkkyys ja ahistavuus tulla pintaan. Välillä leffa oli todella epämukava, tämä on siis kehu. En tiedä oliko yksi vaikuttavista asioista että leffan kylä tuntui melko samanlaiselta missä itse olen kasvanut. Useassa kohdassa tuli mieleen että varmana tällä tavalla sielläkin tämmöinen tapahtuma käsiteltäisiin. Mitään en tahdo pahemmin spoilata, itse en tiennyt leffasta oikein mitään ennakkoon ja tämä oli hyvä asia. Jos ajoittain todella synkkä draama maistuu niin katseluun vaan, leffaa saa jo aika hyvällä hinnalla kaupoista sekä Netflix (josta itse katsoin) oli myös ottanut sen valikoimaansa.

Tuossa oli siis jokunen hyvä ellei jopa loistava elokuva viime vuodelta. 2013 oli kuitenkin isolta osalta minulle melkoinen pettymys. Monet alkujaan jopa hyviltä tuntuvat elokuvat olivat enimillään keskinkertaisia ja paskaa, todellista kuraa tuli todella todella paljon. Monia paskoja leffoja en ole edes viitsinyt tsekata (Man of Steel, the Host, Lone Ranger jne jne) säilyttääkseni mielenterveyteni. Kuitenkin yksi jos toinen totaalinen pökäle tuli istuttua alusta loppuun, ja todellakin nämä mainitsemani leffat olen katsonut kokonaan. Jokunen leffa jäi suosiolla vain kesken, joko tylsyyden tai vain turhuuden takia.

A Good Day to Die Hard on yksi paskimmista toimintaleffoista vuosiin, jopa Michael Bayn huonoimmat elokuvat ovat tätä parempia, ne sentään viihdyttävät välillä visuaalisesti. Die Hard 5 on taas vain paska. Tylsä, turha, kämänen ja kauttaaltaan täysi raiskaus hyvälle sarjalle. Die Hard 4 ei ollut mikään mestariteos mutta sillä oli sentään hetkensä, katsoin sen tämän vitosen jälkeen tahalleen vertaukseksi. Tuolloin Bruce Willis vielä näytteli ja välitti elokuvasta. Tässä uusimmassa hän melkein nukkuu alusta loppuun, selvästi vain rahat ollut mielessä. Mies saisi mennä eläkkeelle, tai edes hieman pitää väliä näyttelystä. Tenavasta asti miestä olen fanittanut (suurelta osalta kiitos alkuperäisten Die Harddien) mutta nykyään hän suurelta osalta tekee täyttä kuraa. Sääliksi käy.

Texas Chainsaw 3D on Die Hard 5:n tavoin yksi huonoimmista jatko-osista aikoihin. Texas Chainsaw Massacre ei tietenkään ole sarjana ollut mikään loistokkain, mutta ensimmäiset kolme elokuvaa ovat mielestäni hyviä, alkuperäinen tietenkin on totaalinen mestariteos ja yksi parhaista kauhuista ikinä. Texas Chainsaw 3D on kuitenkin niin huono että se saa Platinum Dunesin tuottamien Texas Chainsaw Massacren remaken ja esiosan näyttämään jopa loistavilta elokuvilta. Leffa ei pelkästään ole yksi kliseisimmistä slasher-kauhuista hetkeen mutta se rohkenee kutsua itseään jatko-osaksi sille ihan ekalle leffalle. Tuo on minunlaiselle fanille jo niin iso solvaus että tekee mieli mennä käymään tekijöiden luona moottorisahan kanssa. Lyhyesti sanottuna, TC 3D on aivan törkeän huono. Älkää katsoko.

Ja viimeisenä elokuvana mainitsen Birdemic 2: The Resurrectionin. Monien mielestä tämä on varmaan aivan selvä pökäle, ja voi tuntua jopa turhalta että näen vaivaa kun edes mainitsen tämän "elokuvan". Minä kuulun siihen joukkoon joka aivan rakastaa alkuperäistä Birdemic elokuvaa. Se on yksi täydellisimmistä "hyvistä huonoista elokuvista". Kaikki joka voi elokuvassa mennä vikaan, menee siinä totaalisesti päin helvettiä. Se ansaitsee paikan historiassa, se jaksaa ihmetyttää ja naurattaa joka katselulla. En voi suositella elokuvaa liikaa, katso se jos vielä et ole nähnyt. Tätä samaa en voi sanoa Birdemic 2:sta. Se on melkeinpä enemmän Birdemic 1.5 kuin kakonen. Monet alkuperäisen klassiset kohtaukset on tehty uudelleen, täysin samalla tavalla.
   Ensimmäinen elokuva on tosissaan tehty elokuva joka tekijöiden osaamattomuuden takia on yksi historian pahimpia epäonnistumisia, mutta kakonen on tahalleen huonosti tehty elokuva. Tässä piilee suuri ero viihdyttävyyden kannalta. Tuolloin elokuva ei ole "hyvä huono elokuva", se on vain "huono huono elokuva". Ohjaaja James Nguyen ei ole ymmärtänyt tätä, eipä ihmekkään kun mies on onnistunut tuottamaan yhtiä huonoimpia elokuvia ikinä.

Arskaa, Sylttyä ja Prinsessoja

Joulu meni hetkessä ohi ja nyt on jo uusi vuosi. Blogailu siis jälleen hieman hidastui tuossa. Animal Crossing on jatkanut koukuttamistaan, vaikkakin vauhti viimein on hidastunut ja näin aikaa jäänyt muullekkin. Pari blogailua sitten sanoin että peli oli jo tuolloin sarjan paras, tämä mielipide on vain vahvistunut kymmenien tuntien aikana. Vaihtelevuutta ja tekemistä on aivan helvetisti enemmän kuin aiemmissa peleissä. Jos 3DS löytyy, peli on pakollinen ostos. 90 tuntia on peli pyörinyt 3DS:n tilastojen mukaan, tietenkin kaikki ei ole sentään omaa peluuta, vaan myös eräs prinsessa peliin koukuttui.

Huikeana aasinsiltana päästäänkin uusimpaan Disneyn prinsessa-leffaan eli Frozen. Moni kaveri kuin myös seuraamani kriitikot kehuivat leffaa, jopa parhaaksi Disneyksi vuosiin. Pakkohan tämä oli siis nähdä (lahjaksi saadut leffaliput eivät myöskään olleet haitaksi).
     Leffaan mennessä ei minulla ollut mitään hajua millainen leffa olisi edes kyseessä. Ehkä kerran olin jonkun mainoksen telkkarissa nähnyt. Näytti aika tyypilliseltä nyky-Disneyltä. Aika nopeasti alun jälkeen onneksi huomasin ettei kyseessä ole mikään ihan tyypillinen nykyajan ad/hd animaatio.

Jos leffaa pitäisi verrata johonkin niin ensimmäisenä tulisi mieleen useat klassikko Disneyt. Laulamista on aika paljon, prinsessoja löytyy, "hauska" sidekick (joka oikeasti oli jopa ihan hassu) ja se välttämätön prinssi. Onneksi juonen puolella oli sitten tehty muutoksia, leffaa ei ihan turhaa ole kutsuttu jopa "feministiseksi" disney-leffaksi. Yhtään en yllättynyt siitä että nainen oli käsikirjoittajana. Leffan melkein paras kohta oli jossa poromies Kristoff osoittaa prinsessa Annalle tyypillisen Disney-kliseen.

Elokuva oli visuaalisesti ja muutenkin kauttaaltaan upeaa työtä, kuten voisi odottaakin. Mikään mestariteos, tai "Pixaria" tämä ei ollut mutta todellakin yksi parhaista ellei paras Disneyn oma animaatio vuosiin. Frozen oli aivan hyvä valinta vuoden 2013 viimeiseksi elokuvaksi nähdä. 2014 ensimmäinen oli sitten jotain aivan muuta, Arnold ja Sylvester pakenee vankilasta eli Escape Plan.

Valehtelisin jos sanoisin etten olisi odottanut tätä leffaa. Viimeinkin kaksi isointa (ja myös parasta) äksönitähteä samassa leffassa. The Expendables tietenkin toi jo heidät yhteen mutta Arska on vasta kolmosessa (huhujen mukaan) jopa suurehkossa osassa eikä vain käväise paria minuuttia. Escape Planissa miehet tosissaan ensimmäisen kerran jakavat kankaan yhdessä, vaikkakin Syltty vie minuuteissa sen isomman osan ajasta nyttenkin.

Katsomaan mennessä luulin että jälleen olisi tarjolla viime vuosien tyyliin "nostalgialla" ratsastavaa perus-äksöniä mutta väärässä olinkin. Escape Plan on välillä jopa hyvin synkkä leffa, ammuskelua on vasta aivan lopussa eikä edes gorella mässäillä. Elokuvan lähin vertauskohta joka tulee nopeasti mieleen on varmaan Escape from Alcatraz. Eli paljon on hyvin klassista "istuskellaan ja koitetaan miettiä pakoa" kohtauksia. Kumpikin tähti näyttelee mainiosti, jopa iso osa pienemmissä rooleissa olevista tekee myös niin.

Tätäkin leffaa katsoessa ei voi kuin ihmetellä miesten kuntoa, kumpikin ukko on jo pitkällä "pappa" iässä mutta jaksavat silti tunkea uusia elokuvia ulos kovaa tahtia. Pakkohan nuiden jotain kamaa on vetää, enpä kuitenkaan valita jos tämän tasoista laatua tekevät. Jos siis hieman rauhallisempi actionleffa isoilla tähdillä kiinnostaa, tässä olisi hyvä valinta.