Ähkivää Laraa höyryssä

Picture is related

Kuten luultavasti kaikki pelimaailmaa edes hieman seuraavat tietävät, tuossa aiemmin tässä kuussa oli menossa yhdet suosituimmat pelialet maailmassa. Steamin kesäalet. Monina aiempina vuosina olen ostanut paljon enemmän pelejä kuin nyt, mutta kyllä sitä jälleen jokunen kymppi tuli kuitenkin nakattua menemään. Pääasiassa ostin pieniä (yleensä ihan indie) pelejä kuten kauan himoamani Mark of the Ninja, Retro City Rampage ja FTL. Näitä en kuitenkaan ole vielä ehtinyt pelailemaan kuin enintään pienet tesmailut. Isoin aleista tehty hankinta oli Tomb Raider Collection, joka sisälsi kaikki 10 julkaistua Lara Croft seikkailua. Näistä tuon tänä vuonna tulleen simppelisti Tomb Raider nimetyn tekeleen sitten pelailinkin jo läpi.

Kun olin ala-asteella Tomb Raider oli kuumaa kamaa. Tuolloin Lara Croft oli yksi siisteimmistä pelihahmoista mitä on ja kaikki pelasivat sarjan pelejä. Etenkin aivan alkuperäisestä pelistä sekä kolmannesta osasta on paljon hyviä muistoja. Koulussakin välitunneilla poikien kanssa kerrottiin mielissään mitä oli kenenkin pelissä tapahtunut. Koskaan en kuitenkaan läpäissyt yhtäkään TR peliä, en tiedä loppuiko into vai mikä tuli. Eipä sitä tuon ikäisenä monestikkaan jaksanut aivan loppuun mitään pelata. Jos muistan oikein niin juuri kolmannessa osassa oleva Croftin kartano pelkästään oli ihmeellinen paikka, siellä oli monenlaisia salaisuuksia ja muuta hienoa. Turhankin monta tuntia siellä on tullut hypeltyä eikä edettyä pelissä. Vaikka nykyään nuo pelit näyttävät ihan hirveiltä pikselimössöiltä, olivat ne silloin melkoisen näyttäviä teoksia etenkin PC:llä (master race vitsi tähän).

Tämä uusin osa oli siis ensimmäinen Tomb Raider peli jonka pelasin sinne aivan loppuun saakka. Aika hienosti siihen nähtynä että iso osa sarjan peleistä on tuttuja, tai jopa ollut omistuksessa. Uusin Laran seikkailu on tietenkin paljon suorempi putki kuin mitä muistelen edeltäjien olevan. Peli muistuttaakin suuresti Uncharted sarjaa eikä niinkään aiempia TR osia. Meno on monesti hyvin elokuvamaista, QTE-näpyttelyjä on etenkin alussa hieman liikaa sekä toimintaa/ammuntaa on melkoisen paljon. Lara on pelin alussa melkoisen viaton tyttö, peli antaa semmoisen kuvan hänestä että hän jopa säälii peuraa jonka joutuu tappamaan jotta saisi ruokaa selvitäkseen. Kuitenkin tunnin tai parin päästä on nuori Croft murhannut jo useita kymmeniä ihmisiä. He ovat kylläkin hulluja hihhuleita jotka mutiloivat rituaaleissaan ihmisiä ja muuta kivaa, mutta ehkä jos Lara koittaisi vaikka edes kerran jutella niiden kanssa. Mitä jos nämä tyypit olisivatkin ihan kivoja henkilöitä? No ei tietenkään, he saavat vain nuolia tai luoteja kalloonsa. Lopussa meininki muuttuu jo pelkästä selviytymisestä yhdeksi suureksi kostoretkeksi jossa tappaminen on se asia jota haetaan. Survivor is born lukee pelin loppuessa, olisiko sopivampi nimike esim. mass murderer?

Noh noh, kyseessä on videopeli. Vieläpä 2013 tullut, elämme aikaa jossa isojen pelien pitää sopia mahdollisimman isolle massalle. Toiminta ja räiskintä myy hyvin. Jos tässäkin uudessa pelissä olisi pitkiä hyppely ja puzzle kohtia joissa ei ollenkaan ammuta, ei tätä kukaan pelaisi. Vai pelaisiko? Minä ainakin. Pelasin tuossa keväällä huvikseni Tomb Raider Anniversaryä PS2:lla. Peli on siis alkuperäinen TR mutta uudella hienolla ulkoasulla. Pelasin sitä ehkäpä reilut 3 tuntia, en siihen mennessä ollut tavannut vielä yhtäkään ihmistä ja ainoat ammuskelut olivat kohdistuneet susia, lepakoita ja dinosauruksia kohtaan. Tämä ei ainakaan minua vetänyt pois pelin luota, vaikkei joka nurkan takaa tullut ihmisiä joita pystyin murhaamaan brutaalisti.

Peli on välillä jopa todella kaunista katseltavaa (PC:llä, tietenkin...)

Kuitenkin omasta mielestä uusi TR oli silti parempi peli kuin tuo Anniversary. Miksikö? Pelattavuus on huomattavasti sulavampaa, räiskinnästä puhumattakaan. Juoni (joka on ollut kuitenkin suhteellisen heikko aina TR sarjassa) on parempi, sekä tämä "Lara Croftin syntytarina" oli kaikkiaan mukavempi pelikokemus. Ainoa suurempi vika oli tuo toiminnan määrä jota etenkin viimeisinä tunteina oli turhan paljon. Pidin kuitenkin siitä että useasti oli mahdollista hiiviskellä ja ottaa viholliset hiljaisesti pois, vaikkei tästä mitään suurempaa plussaa ikinä ollut. Metsästys ja tavaroiden parantelu olivat myös mukavia pieniä lisiä. Kuitenkin aina näytölle tulevat "30xp most awesome brutalest kill ever" tekstit tappaessa tai jotain tehdessä hieman häiritsivät. Luulin pelaavani yksinpeliä, en Call of Dutyn nettiräimettä?

Kaikista parasta on kuitenkin se, että tämä peli yllätti minut. Minulla ei ollut mitään odotuksia tätä kohtaan, aikoinaan näytetyt videot antoivat "köyhän miehen Uncharted" fiiliksen ja noh... TR oli sarjana jo melkoisen kuollut. Minä kuitenkin pidin tästä pelistä, yllättävän paljonkin. Ei tämä ole mitään GOTY kamaa mutta en ihmettele jos joillakin "vuoden parhailla" listoilla kiikkuisikin. Unchartedin kun tuossa taas mainitsin, niin minä pelailinkin kyseisen sarjan kolmannen osan tuossa kuun alussa läpi. Pakko sanoa että tämä uusin TR oli omasta mielestä parempi peli. UC 1&2 vasten en en uskalla verrata kun niiden pelailusta jo tovi. Kuten ehkä jotkut tietävät, en voi kestää kyseisten pelien dialogia ja päähahmo Drakea. Olikin todella mukavaa ettei tämä uusin Tomb Raider ottanut 'Chartedien "mukahauskasta" läpästä vaikutteita vaan piti meiningin vakavana, vaikka tietenkin myös pari iloisempaa kohtaa myös mahtui mukaan. Jos arvosana pitäisi antaa pelille niin se olisi ainakin vahva 7/10. 8 tai jopa enemmän tulisi jos sitä toimintaa olisi vähennetty tai puzzle/hyppelyä laitettu lisää. Suosittelen siis hankkimaan pelin jos vielä ei ole pelattuna. Nykyään tuota saa alustalle kuin alustalle alle 20 euron hinnalla, ei ollenkaan huono diili.

Tarinoita kauhusta osa 2

Tässä viime aikoina olen katsellut pari uutta kauhuleffaa joita kaikkia yhdistää ainakin yksi asia, kaikki ovat jonkinlaisia tribuutteja vanhoille klassikoille. Ensimmäisenä tarinoin Hatchet-sarjasta.

Näin ensimmäisen Hatchet leffan silloin kun se oli ihan uusi (joskus vuonna 2006), Suomessa se julkaistiin suoraan DVD:nä. Kaverien kanssa katseltiin kerran kauhuleffoja hieman oluen parissa ja kaikkien mielestä kyseinen teos oli helposti paras siltä illalta. Leffa on aivan helvetin hauska, överiksi vedetty goremässäily joka on täydellinen juuri kaverien kanssa katsomiseen. Leffa ei kuitenkaan ole tyypillinen 2000-luvun släsheri jossa cgi-veri lentää ja teinit polttaa pilveä ja kiljuu. Leffa on enemmänkin 80- ja 90-luvun verimässäilyille tribuutti. Monet kauhulegendat tekevät cameoita tai ovat jopa isommassa osassa. Ehkäpä se kuuluisin Jason Voorhees eli Kane Hodder on juuri täydellinen valinta meidän juntti/mutantti/murhaajaksi Victor Crowleyksi. Miehellä on kokoa ja kokemusta alalla, ja se näkyy.

Ensimmäistä osaa en kuitenkaan juuri nyt katsonut, viimeksi olen sen nähnyt jo useampi vuosi sitten. Nyt tässä katselin sen jatko-osat. Hatchet II (2010) oli jonkun ihmeen takia aikoinaan minulta jäänyt katsomatta, vaikka ensimmäisestä osasta pidin melko paljokin. Kakonen on hyvin paljolti sitä samaa kuin ykönen, mutta jotenkin tapot ja käsikirjoitus ei ollut ihan niin hyvää kamaa kuin ekassa. Mainio "aivot narikkaan" pätkä se silti oli. Verta ja suolia lenteli joka suuntaan ja juonta ei melkein ole ollenkaan. Elokuvien ohjaaja/käsikirjoittaja  Adam Green on selvästi halunnutkin asian olevan näin. Sarjan elokuvat tekevät tietoisesti pilaa sarjan vammaisuuksista ja nämä kohdat ovatkin melkein hauskimpia juttuja sarjassa. Nämä elokuvat eivät ole mitään taiteellisia elämyksiä, nämä ovat täysin suunnattu vain viihdyttämään verellä mässäilystä tykkääviä kauhufaneja.

Sarjan kolmas osa on taas ihan uusi, Green ei tällä kertaa ohjaa mutta käsikirjoitus ja melkeinpä koko leffa on muuten hänen tekemisiään. Ohjaajan vaihdosta ei edes huomaa, elokuva tuntuu ihan aidolta Hatchetilta kuten pitääkin. Nyt kuitenkin gore on vedetty asteeseen yksitoista ja käsikirjoitus oli omasta mielestä sarjan paras. Jälleen iso osa näyttelijöistä ovat edes jonkinlaisia kauhulegendoja ja parasta on se etteivät ne ole vain turhia cameoita, vaan ihan oikeita hahmoja. Kaikista hauskin ja mukavin yllätys oli Sid Haigin pienehkö mutta aivan älyttömän hauska rooli vanhana rasisti junttina. Tästä minä nautin.

En laskenut kuolemia mutta voin lyödä vetoa että tässä leffassa on sarjan isoin ruumis määrä. Käsiä ja muita raajoja vain lentelee kun Crowley laittaa ihmisiä palasiksi. Erikoistehosteiden laatua en vaan voi kehua liikaa. Kuten aiemmissakin osissa, kaikki tapot ovat kokonaan tehty käsin ja oikeilla materiaaleilla. Tietokonetta ei näissä elokuvissa käytetä kuin narujen poistoon ja muuhun pieneen viilaukseen. Hollywood saisi ottaa tästä mallia, tietokoneella ei koskaan saada yhtä hienoja tehosteita tehtyä. Elokuvan hahmot nakkelevat oikeasti hauskoja läppiä ja sekaan ei ole onneksi eksynyt yhtään ärsyttävää hahmoa. Tietenkin tässäkin leffassa kaikki kuolee mutta kuten monissa huonoissa släshereissä, katsoja ei vain odota että milloin tämä ja tämä paskiainen saisi tuntea kirveen lämmön. Jos siis viihdyttävä, verinen ja kauttaaltaan hauska kauhu/komedia maistuu, tässä olisi laatu kamaa.

 

Verimässäilyn lisäksi katselin Rob Zombien uusimman leffan. Elokuvaa semisti jopa odottelin. Herran aiemmista tuotoksista olen vaihtelevasti tykännyt. Etenkin The Devil's Rejects on aivan huikea elokuva ja yksi suosikeista, ellei jopa SE suosikki viime vuosikymmenen kauhuista. Sinäänsä Zombien leffoista vain Halloween remakesta ja etenkään sen jatko-osasta en pahemmin välittänyt. Ne olivatkin suuresti studion pakottamia leffoja. Kuitenkin nyt Zombie sai tehdä taas mitä itse halusi, joten hän teki okkultismi/satanismi elokuvan The Lords of Salem. Olen aina innoissani tämän genren tuotoksista. Etenkin vanhat mm. Vincent Price tai Christopher Leen tähdittämät pätkät ovat täyttä parhautta. Mukavaa olikin että Zombie on selvästi ottanut mallia vanhoista genren elokuvista, eikä uusista. Esim. Rosemary's Babyyn ei ole hankala yhdistää tiettyjä juonen piirteitä. 

Ennen katselua olin kuullut tästä elokuvasta täysin vaihtelevia kommentteja. Osa tästä on pitänyt, osa vihannut. Sanonkin tähän heti, tämä elokuva ei ole todellakaan täydellinen. Ihan mukava "throwback" vanhoihin hyviin aikoihin, mutta ei kuitenkaan onnistu ihan kaikessa ongelmitta. Elokuvan isoin ongelma on rytmitys, tietyt osat ovat ihan sekaisin ja välillä on vaikea pysyä edes kärryllä siitä mitä tapahtuu. Elokuva kuitenkin saa minulta anteeksi näitä vikoja tyylillään ja tunnelmallaan. Välillä meininki (etenkin fläsäreissä 1600-luvulle) on juuri semmoista mitä tämmöiseltä elokuvalta haluaa. Alastomat noidat palvoo Saatanaa ja sylkevät vauvan päälle. Pitääkö sanoa muuta. Välillä elokuva on oikeasti jopa kaunis ja Zombie leikittelee väreillä todella onnistuneesti. Hienoa on myös se että Hatchetin tapaan, kaikki tehosteet on tehty ilman tietokonetta. 

Elokuva on myös välillä todella hauska, en tiedä pitäisikö sen olla, mutta parissa kohdassa sai kunnolla hajoilla. Osittain tämä johtui ruudulla tapahtuvista absurdeista asioista, sekä siitä miten näytteliät reakoivat asioihin. En ole tsekannut haastiksia tai mitään, mutta en ihmettele jos tietyt jutut on tahallisesti hieman "camp" tavalla hauskoja, Zombie kun on tehnyt tätä jokaisessa aiemmassakin elokuvassaan. Minä kuitenkin nautiskelin tätä elokuvaa katsellessa alusta loppuun. Se ei ole mitenkään edes kovin erikoinen teos, mutta kyllä tämän joskus uudelleenkin katsoisi. Kynttilät palamaan, viiniä lasiin, Satanic Bible kouraan ja leffa pyörimään.

Paskan turahdus

Hoijoi! Tovi on ehtinyt vierähtää viime kirjoituksesta. Yhtä jos toista menoa on näin kesäsin, joten koneellakaan ei ehdi ihan yhtä paljoa istuskella. Tuossa alkuviikosta palasin Helsingistä, viime viikonloppuna kun piti Tuskaa käydä juhlimassa. Viime vuonna jäi tuskailut välistä mutta tänä vuonna (minulle viidennen kerran) piti lähtä pitkätukkia ja muita kamalia ihmisiä katsomaan. Isoin ja aivan helposti se tärkein syy lähdölle oli tietenkin King Diamond.

Miehen tuotantoa olen fanittanut jo monet vuodet, mutta kertaakaan ei ole osunut mahdollisuutta nähdä herraa livenä. Tietenkin isoin syy tähän on ollut viime vuosien leikkaukset ja muut ikävät jutut. Mutta nyt Kunkku oli kovassa vedossa, keikka oli ehkä jopa parempi kuin mitä odotin. Korkealta lähti vokaalit kuin pitääkin, koko Tuskan hienoin show ja selvästikkin bändikin oli keikasta innoissaan. Katsomo oli täysin liekeissä, viimeksi Helsingin EyeHateGodin keikalla olen nähnyt yhtä innoissaan olevaa porukkaa. Hienona yllätyksenä KD ei vetänyt mitään turvallista "festarikeikkaa" vaan veteli selvästi faneille suunnatun setin. At The Graves ja Black Horsemen tyylisiä biisejä en olettanut näkeväni, kiitos niiden pitkähkön keston. Mutta sieltä ne tuli, ja hyvä niin. Kyseessä yhdet yhtyeen parhaat kappaleet. Ainoa miinus jos pitää sanoa niin se oli se, ettei tätä hupia kestänyt vielä pitempään.

 

Vaikka KD oli minulle SE juttu tänä vuonna, niin kyllä tuolla muutakin odotettua oli. Ensimmäisenä päivänä tuli myös Torture Killer ja Bolt Thrower tsekattua ja kumpikin vetivät todella tiukat setit. TK:ta en nykyisellä laulajalla ollut aiemmin nähnyt ja kuten olin kuullutkin, oli setti helvetin hyvää. BT taas ei todellakaan minulle ollut niin iso juttu kuin mitä monille näytti olevan. Ihan mukavaa kamaa levyltä mutta omaan makuun monia kovempiakin. Livenä jätkät kuitenkin olivat todella hyvässä vedossa, juuri täydellistä musiikkia ottaa vähän kuppia ja tsekata kun pitit pyörii.

Lauantaina oli sitten se minulle toiseksi odotetuin bändi. Urfaust. Hieman ihmetytti yhtyeen tuominen Tuskaan (enemmän Jalometalli tai Hammer tyylinen kun on) mutta selvästi ukot olivat mielissään tänne saapumisesta ja hyvin soittivatkin. Viina ja olut virtasi lavalla kun miehet koulivat kylmää tunnelmaansa katsomoon. Jälleen ainoa huono asia tässä keikassa oli sen pituus. Noin tunnin setti ei ole mitenkään riittävästi tätä tavaraa. Mielellään toisen tunnin olisin katsonut miesten menoa.

 

Muuta tarjontaa jotka tsekkasin tänä vuonna oli mm. Kreator, Testament ja Deatchain. Jokainen nuista on tullut jo useasti katseltua ja ainoastaan Deathchain oli pettymys. Vetivät vain uusia biisejä (minulle tuttuja vain ekat levyt) ja näin meno ei ollut lähelläkään esim 2006 keikkoja jolloin pitit pyöri ja ihmiset olivat täysiä mukana. Lepakkomiehessä myös tuli käytyä perjantaina ja lauantaina jatkoilemassa. Perjantaina oli tarjolla mainiota doomia Horse Latitudesin tarjoamana ja lauantaina vanhan ajan metallia mm. Rangerin tarjoamana. Kumpanakin iltana oli kovat meiningit sekä oululainen jaksaa aina ihmetellä huomattavasti halvempia juomien hintoja.

Mahdollisesti ensi vuonnakin eksyy Tuskaileen jos vain esiintyjät nappaavat. Tänä vuonnakin ilman Kunkkua en olisi varmaan lähtenyt. Ikävä on esim. 2008 Tuskaa jossa oli kokoajan kovia bändejä. Esim. GWAR voisi passata ihan mainiosti päälavalle vetämään showta, silloin olisi oma lähtö taattuna.