maanantai 16. joulukuuta 2013

Thorin, Bilbo ja kauhistuttava Smaug



Ensimmäinen blogaus täällä jonka toukokuussa tein taisi hieman käsitellä The Lord of the Rings elokuvia. Tuolloin kevään aikana katselin taas vaihteeksi niiden Extended Editionit ja vieläkin ne ovat yhtä hyviä kuin julkaisunsa aikoina. Hobitista en kuitenkaan täällä ole ehtinyt tarinoimaan, ensimmäisen osan kävin vuosi sitten ensi-illassa katsomassa ja saman tein uusimman osan kanssa.

The Hobbit: An Unexpected Journey oli mielestäni aivan hyvä elokuva, ei mitenkään LOTR tasoa mutta sitä en odottanutkaan. Olin hyvin yllättynyt monien reaktiosta sitä kohtaan, Hobitti on lähdemateriaalina huomattavasti heikompaa tavaraa kuin Sormusten Herra. Tämän kun ottaa huomioon niin minusta Jackson tiimeineen on tehnyt upeaa työtä. Tietenkin aikoinaan hieman tuntui naurettavalta että yksi kirja tehdään kolmeksi elokuvaksi. Onneksi näitä ei kuitenkaan ole väkisin venytetty, vaan on lisättyä yhtä jos toista mm. Silmarillionista ja Taru Sormusten Herrasta lopussa olevista liitteistä. Etenkin The Desolation of Smaug tuntui välillä olevan pitkiä pätkiä jotain muuta kuin Hobittia, itse kirjan olen viimeksi lukenut varmaan yli 8 vuotta sitten joten yksi jos toinen juttu on ehtinyt unohtua. Tämä ei onneksi haittaa jos laatu on tätä luokkaa.


Yhdestä asiasta olen kuitenkin hyvin paljolti samaa mieltä monien kanssa jotka ensimmäisestä elokuvasta valittivat, se oli ajoittain turhan hidas ja etenkin teatteriversiota olisi voinut leikata ainakin 20min pois. Nakkaisivat sitten monet pääjuonelle turhat mutta fanien mieleen olevat pätkät Extended Editioniin. Unexpected Journeyn ostinkin Extended Edition Blu-rayna, ihan ennakkotilasin sen. Viimeksi olinkin Return of the Kingin Extended Editionin ennakkotilannut DVD:nä, harvoinpa tuota tulee nuin kivoja versioita leffoista. Kyseinen EE ensimäisestä Hobitista olikin jo melkoinen "faniversio", taas oli yhtä jos toista pikku pätkää lisättynä jotka peruskatsojaa eivät varmaankaan pätkääkään kiinnosta.


The Desolation of Smaug onnistuikin tällä saralla paremmin, vaikka leffa oli jälleen 2h 40min pitkä, ei se tuntunut siltä. Tietenkin iso syy tähän on äksönin lisääminen mutta se oli myös tasapainoitettu paremmin, hahmot myös tuntuivat paremmilta mutta tälle on varmana iso kiitos ensimmäisen osan pohjustus. Ensimmäisessä leffassa etenkin kääpiöistä osa tuntui jopa turhilta, tietenkin semmoisia ne on kirjassakin ajoittain. Tarina keskittyy hyvin vahvasti parin kääpiön ja Bilbon ympärille, monesti tuntuukin että päähenkilö on enemmänkin Thorin eikä nimessä oleva hobitti. Sitäpä se tavallaan onkin jos miettii heidän matkan tarkoitustakin. Nyt kuitenkin kääpiöidenkin kohdalla niiden näkyvyyttä ja merkitystä oli laitettu paremmaksi. Jopa kääpiö Bombur (se lihava joka syö paljon haa-haa) joka ekassa oli vain halpa slapstick vitsi, sai osakseen yhden parhaista skeneistä elokuvassa. Tietenkin sekin oli tehty hauskaksi mutta tällä kertaa se jopa minua nauratti järjettömyydellään.


Jos kuitenkin jotain "huonoa" pitää Smaugin Autioittamasta Maasta sanoa se on sen kohtalo olla keskiosa trilogiassa. Hyvin usein omaan makuun näin tiukasti samaa tarinaa olevien trilogien heikoin osa on juuri keskimmäinen (kuten Two Towers on mielestäni huonoin LOTRista). Tarina alkaa ja loppuu kaiken ollessa kesken. Etenkin loppu oli melkoisen juustoinen cliffhangeri, mutta tavallaan se juuri tähän passasi mainiosti. Leffa jätti minut himoamaan lopun näkemistä ja toivottavasti se ei petä vuoden kuluttua. Hieman jopa pelottaa kirjan lukeneena lopun eeppisyys ja jopa synkkyys, osaako tekijät tehdä siitä hyvän vai kusevatko he kaiken? Se selviää vuoden kuluttua.

Kummankin Hobitin kävin katsomassa 3D HFR:nä, ensimmäistä katsellessa piti tähän totutella ainakin ekat 10min. Tottumisen jälkeenkin leffa ajoittain näytti sinäänsä liian aidolta, vaikka tämä ei ehkä kuulosta huonolta jutulta niin minulle se oli. Jotenkin fiilis kärsi tästä hyvinkin paljon. Kuvanlaatu oli kyllä huikea, mutta hieman ärsyttää etten tuota vaikka perus 3D:nä nähnyt.
Tämän takia tokaan osaan lippua varatessa meinasin aluksi muun version laittaa tilalle, onneksi en tehnyt niin. 3D HFR versio oli kerrassaan huikean näköistä, varmaankin upein elokuva visuaalisesti mitä olen tähän päivään mennessä nähnyt. Tietenkin tämä pätee vain elokuvateatteri kokemusta. Etenkin isoissa otoissa sai välillä ihmetellä Keski-Maan upeutta aivan mielissään. En tiedä mitä tässä vuoden aikana oli tapahtunut, mutta omasta mielestä kyseinen teknologia oli edennyt huimasti viime kerrasta. Todellakin siis suosittelen tätä versiota elokuvasta jos teatterissa saakka meinaa tämän tsekata.


Uutta Hobittia kuin sitä ekaakin on vaikea olla suosittelematta Taru Sormusten Herrasta faneille. Tietenkin jos semmoinen on, niin luultavasti kumpikin on jo nähtynä. Vaikkei kumpikaan yllä LOTRien tasolle, ovat ne silti hienoja elokuvia jotka on tehty rakkaudesta materiaaliaan kohtaan. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Nintendo's cumback


Jälleen on turhan kauan venähtänyt viime kirjoituksesta. Tällä kertaa jopa pari syytä löytyy tälle tauolle, isoin on tietokoneen hajoaminen. Tietenkään koko kone ei mennyt ihan palasiksi, ainoastaan näyttis. Nyt kuitenkin kamat on taas kunnossa ja tälläkin vehkeellä pääsee pelailemaan ja selaamaan tuhmia sivustoja. Tietokoneen hajoaminen olisi vituttanut hyvin rankasti muulloin, mutta tuli tässä viimein hommattua uusi pelikone itselle viihdykkeeksi. Kyseessä on kauan himoamani 3DS, vieläpä XL Zelda Limited Edition.

Zelda-veteraani Eiji Aonuma yhtä mielissään kuin meikäläinen
Tiesin jo silloin kun 3DS julkistettiin että jonain päivänä vehkeen ostan, se oli vain ajan kysymys. Nintendon jokainen käsikonsoli löytyy minulta, pari jopa useampana kappaleena. Pelaamisen aloitinkin 90-luvun puolivälissä juurikin alkuperäisellä Game Boyllä, ainakin ensimmäiset oikeat videopeleihin liittyvät muistot ovat siltä vehkeeltä. The Legend of Zelda: Link's Awakening, Super Mario Land, Mario & Yoshi ja monet muut klassikot ovat palaneet muistoihin pysyvästi nuilta ajoilta. Tähän mennessä se kovin suosikki Nintendon vehkeistä on ollut Game Boy Advance, tuolla alkuperäisellä versiolla (jossa ei edes taustavaloa ole) on tullut pelattua hävyttömän paljon vuosien aikana. Koneen pelikirjasto on myös lyömätön: Metroid Fusion, Mario Kart: Super Circuit, Ecks vs. Sever  ja yksi parhaista peleistä ikinä Advance Wars ovat vain ensimmäiset pelit jotka tulee mieleen koneen kovimmista.

Bestest
GBA:n parhauden takia odotinkin todella innoissani Nintendo DS:ä. Konsolin Lite versio sitten tuli hommattua ja hyvin maistui. Kuitenkin monet Nintendon kovat sarjat eivät olleet omaan makuun parhaimmillaan DS:llä. Mario Kart DS ja Zeldat tulee ekana mieleen, pelit olivat taattua Nintendo-laatua mutta aiempiin osiin verrattuna heikkoja. Etenkin Zeldat ällistyttivät keskinkertaisuudellaan. Paljon hyviä pelejä koneelle kuitenkin löytyy, Pokémoneistakin innostuin uudelleen Platinum version avulla.


3DS kun kohta kolme vuotta sitten julkaistiin näytti melkein siltä että saattaisin koko koneen skipata. Konsolille ei tuntunut tulevan yhtäkään kiinnostavaa tai millään tavalla "must have" titteliä. Ensimmäinen peli joka tosissaan alkoi kiinnostamaan oli Super Mario 3D Land. Peliä nyt pelanneena, en voi valittaa. Hieman helppo mutta kauttaaltaan mainiota Mariota. 3D efekti toimii helvetin hyvin ja upea peli kauttaaltaan.

Nyt kuitenkin vuonna 2013 alkoi viimeistään 3DS:lle tulla perkeleesti kovia pelejä, Luigi's Mansion 2, Pokemon X/Y, Animal Crossing: New Leaf ja uusimpana The Legend of Zelda: A Link Between Worlds jokunen mainitakseni. Animal Crossing oli se viimeinen pisara joka laittoi minut aktiivisesti tarkkailemaan 3DS tarjouksia. Nyt sitten uuden Zeldan kunniaksi sai hyvällä hinnalla vielä aivan perkeleen komean version laitteesta. Koneen mukana tuli digitaalisena (Nintendokin tullut tälle vuosituhannelle) tuo mainitsemani uusi Zelda sekä mukaan laitoin Animal Crossingin tulemaan. Kiitos Nintendo Clubin sain Super Mario 3D Landin digitaalisena ilmaiseksi, tämän lisäksi eshopista latailin jo Kirby's Adventure 3D:n, Metroid II: Return of Samuksen ja Wario Land 3:n. Pelattavaa siis riittää hetkeksi.



A Link Between Worldsiä tuli tahkottua tuntikaupalla heti ensimmäisinä päivinä. The Legend of Zelda-sarja on yksi suosikeistani ja onnekseni tämä osa kuuluu jo nyt omilla listauksilla yhtiin parhaisiin sarjassa. Zeldoja viimeisen 10 vuoden aikana vaivannut vanhaan tuttuun nojaaminen ja etenkin Ocarina of Timeä matkiva pelirakenne oli minulla käynyt tylsäksi aikoja sitten. Tämän takia ALBW tuntuu mukavan raikkaalta teokselta vaikka tällä kertaa Ocarinan sijasta revitään nostalgiaa A Link to the Pastistä. Vaikka uusi peli on jatko-osa tuolle jo 22 vuotta vanhalle mestariteokselle on niissä hitosti eroavaisuuksia. Isoin ja paras muutos on pelin tarjoama vapaus. Pelaaja saa mm. itse valita missä järjestyksessä luolastot läpäisee, vain aivan alkuperäinen Zelda on tarjonnut tämän mahdollisuuden. Peliä en kuitenkaan vielä ole läpäissyt, syy tähän on Animal Crossing: New Leaf.

GC:n alkuperäinen peli, jo julkaisussaan ruma (koska N64 porttaus) mutta pelinä edelleen huikea.

Animal Crossing on yksi parhaista pelisarjoista ikinä, en vain aina älyä miksi. Gamecubella aikoinaan sarjan aloitin, kehuja se oli älyttömänä saanut mutta se tuntui idealtaan niin totaalisesti semmoiselta peliltä josta en välittäisi. Aika nopeasti kuitenkin huomasin koukuttuneeni ja se oli sitten menoa se. Sarja on tavallaan hyvin kevyttä elämäsimulaattoria joka jaksaa yllättää pelaajan joka päivä. Pelin ja oikean maailman kello kulkee samaa rataa, kylän asukkaat elävät omia iloisia elämiään ja minkäänlaista päämäärää ei näy missään. Tietenkin oman talon mahdollisimman isoksi saaminen ja hienojen tavaroiden hommaaminen voisi pitää tavoitteena, mutta mihinkään ei pakoteta.

Joulu on kohta, se tarkoittaa Jiglen saapumista kylään. Lahjoja jee!!!

New Leaf osottautui jo parin päivän pelaamisen jälkeen sarjan parhaaksi. Monenlaista uutta kivaa on mukana, pelattavuus parhaimmillaan sekä tietenkin paras ominaisuus on se että peli kulkee aina mukana. AC on täydellinen sarja käsikonsolille, jo DS:n Wild World osoitti tämän aikoinaan ja New Leaf vain vahvistaa tätä väitettä. Peli on parhaimmillaan päivittäisinä 30min - 1h annoksina, jo tuossa ajassa ehtii hyvin moikata kyläläisiä, kaivaa fossiileja, kalastaa, käydä kaupoissa taikka nyt uutuutena järjestellä kylän asioita pormestarina. 
     Tietenkin tässä ensimmäisten viikkojen aikana tulee enemmän pelailtua, mutta kun alkuvaiheen tärkeimmät hommat on saanut hoidettua muuttuu pelaaminen aitomaattisesti vähäisemmäksi. Tämä ei ollenkaan ole huono asia, Animal Crossingit ovat yhtiä pitkäkestoisimpia pelejä ikinä. Joka päivä kylästä voi löytää yhtä jos toista uutta. Wild Worldiäkin pelailin melko aktiivisesti yli vuoden ajan oston jälkeen. Juhlapyhät pitää vähintään käydä aina tsekkaamassa.

3DS on löytynyt likaisista kätösistäni vasta pari viikkoa joten paljon laitteen hienouksista on vielä kokematta. Varmana yhdestä jos toisesta konsolin pelistä tulen tulevaisuudessa täälläkin kirjoittelemaan.