He's Back (The Man Behind the Blog)

Kuten valkoinen zombi konsanaan nousen minäkin aina vain kuolleista. Aikaa ei vain ole löytynyt tähän harrasteeseen mutta ehkä se tästä, ehkä. Ilman suurempia lätinöitä siirrytään itse aiheeseen:

Viime viikkoina PC on tullut takaisin dominoimaan pelailujani PS4:n sijasta. Steamin kirjastoa olenkin onnistuneesti tyhjentänyt mutta vieläkin löytyy pari sataa peliä testaamatta. Hotline Miami 2 ja Grim Fandango Remastered veivät omat siivunsa mutta myös muutakin olen ehtinyt pelailemaan ja ihan läpi saakka.

The Novelist

"Taidepelit" ovat viime vuosina iskeneet minuun hyvinkin lujaa. Nämä pelillisesti minimalistiset ja juonta painottavat pikkupelit ovat mukavan rentouttavia kaiken äksönin ja paukkeen välissä. Novelist kiinnosti suuresti jo julkaisun aikoihin (joulukuu 2013) mutta arvostelujen perusteella jäin odottelemaan niitä kuuluisia alennuksia. Päätös oli aivan oikea, peli ei ole mitenkään täyden hintansa arvoinen (15e Steamissa).

Pelissä ollaan jonkinlainen henki/kummitus joka majailee eräässä talossa. Sinne muuttaa perhe jolla on monenlaisia ongelmia. Pelaajan pitää sitten koittaa korjailla heidän ongelmiaan, tämä onnistuu etsimällä vihjeitä heidän elämästään ja sitten kun kaikki on löydetty niin pitää päättää että ketäs nyt autetaan.

Pelin ainoa "haaste" tulee pelihahmojen väistelemisestä ja piilossa pysymisestä. Jos joku näkee sinut niin pahimmillaan voi käydä niin ettet voi kyseisessä chapterissa hänen ongelmaa korjailla. Minulle ei tätä koskaan käynyt kiitos pelin helppouden, lamppuja ja muita paikkoja joihin voi mennä piiloon on talo täynnä.

Itse juoni oli kelpoa kamaa mutta monesti tuntui ettei omilla valinnoilla ollut paljoa merkitystä isoon kokonaisuuteen. Tiedä sitten jos toisella läpäisyllä tekisin kaiken toisin niin olisiko loppu aivan erillainen. Kaipasin myös kovempaa pohdintaa valintojen kanssa, monesti ne olivat aivan selviä. Melkein aina ennemmin keskityin töihin/vaimoon kuin märisevään penikkaan. Tiedän, olen hirviö. Pelin paras asia onkin varmaan itse aihepiiri mihin se keskittyy. Ei pahemmin tule mieleen toista peliä jossa keskitytään sosiaalisiin ja perheen tavallisiin ongelmiin. Tästä suuri plussa.

Noin kolmen tunnin pituinen peli oli aivan kivaa pelailua sunnuntai aamupäivälle. Muttei tosiaan muuta kuin "aivan kiva". Uudelleen ei kauheasti innosta tuota pelailla ja läpäisyn jälkeen heti koneelta tuon poistin tilaa viemästä. Voi ehkä olla että hieman enemmän tuntuu fiilikset negatiivisilta mutta ei, kyllä tuon mielellään kerran pelailee. Suosittelen siis peliä lämmöllä jos aihepiiri kiinnostaa, mutta tuolloinkin vain Steamin alennuksesta. 7/10

Kun Novelistin haamuilut eivät minulle riittäneet niin siirryin toiseen kummiteluun, kyseessä on Murdered: Soul Suspect.

Jos L.A. Noiren, Deadly Premonitionin ja Beyond: Two Soulsin yhteinen äpärä kiinnostaa niin tässä olisi hyvä ehdokas. Pelissä tutkitaan rikospaikkoja kuin Noiressa, tunnelma ja etenkin pahis on kuin suoraan Premonitionista ja kaikki yliluonnolliset jutut Beyondista. Kuulostaa ihan hyvältä sekoitukselta mutta lopputulos ei ole mitään erityisen hemaisevaa.

Peli alkaa sillä kun pääpahis Bell Killer mukiloi ja ampuu sankarimme Ronanin. Eipä sitten auta kuin alkaa tutkimaan omaa murhaa sekä tappajan aiempia tekosia kummitellen. Iso osa pelistä sijoittuu rikospaikoille joita tutkitaan hyvin L.A. Noiresta lainatulla tavalla mutta todella paljon tylsemmin. Rikospaikat ovat hyvin pieniä ja kaiken tärkeän löytää hetken kävelyllä ja oikeassa paikassa X-painiketta painamalla. Haasteesta ei ole tietoakaan koko pelissä kun missään kohdassa ei voi epäonnistua. Kohdatkin joissa etsivä koittaa päässään lankoja yhdistellä voi läpäistä arvailemalla, aivot ei joudu kovalle käytölle tätä pelatessa.

Pulmapelin aatelia.

Rikospaikkojen tutkimisen jälkeen eniten aikaa pelissä voi käyttää kaikenlaisen pienen keräilemiseen. Kaikkeen mahdolliseen liittyvää pikku tilpehööriä on kaikkialla. Aluksi nuita jaksoikin kovalla innolla keräillä mutta sitten siihen tylsistyi. Etenkin tiettyjä tarinoita avaavia esineitä olisin tahtonut kerätä mutta ei vain innosta juosta nurkasta toiseen etsimässä kiiltävää esinettä muuten niin tylsässä maailmassa. Hyvin tyypillistä ja tylsää väkinäistä pelin pidentämistä.

Kolmas huomattava osa pelistä menee pakollisissa toimintakohtauksissa joissa hiiviskellään demonien seassa. Nämä kohtaukset ovat hyvin puuduttavia ja turhia. Hetki hiiviskellään ja sitten päästään monsterin taakse ja yhden napin ja tatin painalluksella tuhotaan pahis. Hurraa. Onneksi näitä kohtauksia on "vain" kymmenisen kappaletta koko pelissä ja parasta on se että kaikkia hirviöitä ei tarvi tuhota, jos tahtoo tai pystyy niin ne voi ohittaa kokonaan.

Pelillisesti teos ei siis ole häikäisevä, mutta entäpä se juoni? Tarinavetoinen pelihän on siis kyseessä joten paras olisi tämän puolen olla kunnossa. Osittain se onkin. Päähahmo on tylsä ja mumisee tarinan läpi. Huvittavinta herrassa on hänen tupakointinsa, sätkä palaa alusta loppuun. Kaippa kehittäjät ajattelivat että fedora päässä oleva tatuoitu sätkämies olisi tosi coolia. Väärin meni.

Itse pääjuoni on hyvin kliseinen ja lopun isot twistit arvailee jo alussa. Onneksi sivutehtävät ovat hieman pelastamassa meininkiä. Monet pienet tarinat tai hahmot ovat pelin parasta antia. Löytyy lapsia pilkkova teurastaja kuin myös kenkää haisteleva stalkkeri. Näiden hahmojen kanssa käytyjen keskustelujen tasoista settiä olisi tämä peli tarvinut enemmän.

Teknisesti ainakin PC versio toimi aivan hyvin. Minunkin jo melko vanhentuneella koneella peli pyöri melkein täysillä ongelmitta. Pituudeltaan Murdered on melko lyhyt, vain seitsemän tuntia kesti läpäisyssä ihan rauhallisesti pelaten. En yhtään ihmettele jos joku tämän alle viiteen tuntiin vetäisi ilman keräilemistä. Sinäänsä tuo pituus on aivan sopiva, pitempänä tätä en varmaan olisi jaksanut ja kesken olisi jäänyt.

Loppujen lopuksi peli on kauttaaltaan niin keskinkertainen kuin peli voi ollakkaan. Hyviä ideoita kyllä löytyy mutta toteutus ei häikäise. Parilla eurolla alennuksista tämä on aivan hyvä diili mutta sitä enempää ei kannata maksaa. 5-6/10

One more turn...

Voi voi. Yli kuukausi on taas vierähtänyt viime blogailusta. Koitin pari kertaa viime kuussa tehdä jotain kauhuleffoihin liittyvää kirjoitusta (koska halloween) mutta mitään en saanut aikaiseksi. Yksi syy tähän on uusi työpaikka jossa reilun kuukauden nyt olen lorveksinut. Toinen syy on viime aikoina tavallista innokkaampi pelailu. Animal Crossing: New Leafia jaksaa vieläkin pelata kuten myös viime kuussa julkaistua Super Smash Brossin 3DS versiota. Mutta näiden lisäksi on yksi aikasyöppö joka voittaa kaikki...

Civilization: Beyond Earth (PC)

Sid Meierin nimen alla ratsastava 4X strategiasarja on yksi kaikkien aikojen suosituimmista genressään. Itse tutustuin sarjaan joskus 1990-luvun lopusssa hyvin heikosti. Taisi jollain Kompuutteri Kaikille-lehden mukana tulleella levyllä olla alkuperäinen peli kokonaisuudessaan jota sitten veljen kanssa koitettiin pelailla. Eihän siitä oikein tullut mitään kun englanti ei luistanut vielä hyvin ja peli ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tuosta sitten vierähtikin yli kymmenen vuotta kunnes palasin sarjan pariin.

Civilization 5 tuli hieman spontaanisti napattua Steamin alesta jokunen vuosi sitten. Moni kaveri sitä oli kehunut ja pelannut jopa satoja tunteja. Ajattelin että jospa se edes hintansa arvoinen olisi (jotain 20e ehkä silloin oli alessa). Mitä meninkään tekemään, ekoina viikkoina jo pelitunteja tuli reilut 50. Tuon jälkeen tahti hidastui mutta on tuossa Steamin mukaan mukavat 200h pelattuna. Jokainen lisäri tuli ostettua ja ne aina vain paransivat jo valmiiksi loistavaa peliä. Peli meni aika nopeasti yhdeksi suosikiksi genressään sekä teki minusta "sarjan fanin". Myöhemmin myös osat III ja IV lisäreineen tuli ostettua ja pienien tesmailujen jälkeen omasta mielestä sarja on edennyt kokoajan vain parempaan suuntaan.

 

Tämän vuoden keväänä pelien takana oleva Firaxis studio julkisti Civilization: Beyond Earthin. Melko selväksi he tekivät jo tuolloin että kyseessä on Civ 5 moottorilla tehty scifi spin-off sarjalle. Peli meni minulla nopeasti odotetuimmaksi tälle vuodelle. Nyt sitten sitä on saanut parisen viikkoa pelailla ja fiilikset pelistä ovat... hyvät.

Beyond Earth ei tosiaan keksi pyörää uudelleen. Se on pelillisesti monella tavalla hyvin samanlainen kuin Civ 5. Tavallaan tämä välillä harmittaa kun asiat tuntuvat ajoittain turhankin tutulta. Kehittäjät oisivat saaneet minun mielestä yrittää enemmän uusia kikkoja mutta melko turvallisesti mennään. Etenkin vakoojat ja kauppareitit ovat kuin suoraan Vitosesta repäistyjä. Edes jonkunlaista visuaalista uudistusta olisi voitu tehdä. Mutta kuten sanotaan: "don't fix it if its not broken"...

Noh, kyllä pieniä viilauksia ja pari suurtakin uudistusta on mukana. Teknologia ja hyve systeemejä on muutettu paremmiksi. Valinnan varaa on kummassakin enemmän. Nyt ei tarvi tai edes kannata pitäytyä vain tietyissä hyve tyyleissä kun jokaisesta kategoriasta löytyy kaikenlaisille sivilisaatioille käytännöllisiä kykyjä ja bonuksia. Vitoseen verrattuna teknologioilla on entistä suurempi merkitys. Monesti pitää tarkasti miettiä että minkä opiskelisi seuraavaksi.

Vitosen ideologioiden ja uskonnon tilalla on "mieltymys" systeemi joka on nakattu teknologioihin kiinni. Sinäänsä se toimii yhdenlaisena oman kansan elämänfilosofiana joka vaikuttaa merkittävästi melkeinpä kaikkeen. Näitä mieltymyksiä on kolme: Alieneja vihaavat natsit, teknologian kaiken edelle laittavat nörtit sekä alieneja rakastavat hipit. Näistä oma suosikki on viimeisin. On hienoa muuttaa omista joukoista yhdenlaisia ihmis-alien äpäriä joiden seassa tallustelee ihan puhtaita hirviöitä. Etenkin lopussa avattava jättiläishirviö on aivan parasta. Se on kuin suoraan jostain Godzilla-elokuvasta, sillä on hieno laittaa viholliset lyttyyn.

Nuiden systeemien uudistusten lisäksi se merkittävin uusi juttu on itse alienit. Nämä Civ 5:n barbaarit korvaavat tietokoneen ohjaamat joukot ovat etenkin pelin ensimmäisen puolikkaan aikana hyvin merkittävä vastus. Sinäänsä vasta "end gamessa" näistä monstereista ei ole enään pahemmin vastusta. Monta kertaa minunkin viattomat työläiset ja uusia kaupunkeja aloittamaan lähteneet kolonialistit joutuivat maassa myllertävien jättimatojen tai vedessä menevien krakenien suihin. Sinäänsä alienit ovat kilttejä vain juuri nuita hippejä kohtaan, vaikkakin silloinkaan niihin ei voi aina luottaa.

Kivana pikku lisänä johtajien ulkonäkö muuttuu pelin aikana.

Kokonaisuutena Beyond Earth on siis mainio peli, mutta turhankin tuttu. Kyllä tähän varmana tulee mukavasti pelitunteja nakattua ja innolla odottelen jo tulevia päivityksiä joissa uusia kansoja ja joukkoja tulisi lisää. Jos vain kauppareitteihin ja vakoojien komenteluun tulisi jonkunlaiset automaatiot niin pahemmin ei olisi valitettavaa. Etenkin end gamessa alkaa välillä ärsyttämään niiden jatkuva mikromanagerointi. Vastaavasti taas työläisten automatisointi on täysin kustu. Rakentelevat aivan turhia juttuja ja vääriin paikkoihin. Juuri pelin viimeisinä tunteina olisi mukava nakata vain automatisointi niihinkin mutta ei. Onneksi näihin mainittuihin asioihin Firaxis on jo kertonut tekevän päivitystä. 8/10 tällä hetkellä, hyvin lähellä ysiä. Jospa patchien ja lisämatskujen jälkeen peli sinne kapuaisi.

Zombeja ja demoneita

Tässä viimeisen kahden viikon aikana olen viettänyt melkoisesti aikaa elävien kuolleiden sekä demonien seassa. Puhun siis videopeleistä enkä elämästäni Oulun kauniissa kaupungissa. Eli mitä ja millä olen pelaillut viimeksi:

DmC: Devil May Cry (2013)

Emoilua ja mäiskettä. Tuossa olisi tämä peli tiivistettynä. DmC: Devil May Cry on jo yli 10 vuotta pyörineen sarjan uusin osa sekä samalla rebootti. Sanon heti tähän alkuun, aiemmat osat eivät ole minulle kovin tuttuja. DmC 1-3 osia olen tesmaillut kaverien luona mutta yhtäkään niistä en ole läpäissyt. Minua ei siis haitannut monien "fanien" suu vaahdossa huutamat vääryydet hahmoihin ja juoneen liittyen. Ne oli muuten vaan paskaa minunkin mielestä.

Mutta kukapa juonesta välittää kun kyseessä on nopeaa ja hienoa mätkintää sisältävä peli. Pelasin pelin PS3 konsolillani (kiitos PSN+) joten peli ei ehkä ole yhtä näyttävä kuin esim. PC versio mutta perkele, tämä on nätti peli. Etenkin toiminnan sulavuus ja efektimyrskyt saivat aikaan hymyn huulille. Hyvin on revitty tehoja jo hyvin vanhasta raudasta. Grafiikkoja tärkeämpää tämmöisessä hack 'n' slash pelissä on kuitenkin pelattavuus sekä sulavuus ja niissä ei ole minun mielestäni moitittavaa. Mitään kummempaa lagailua ei tullut vastaan sekä combottelu onnistui kuin tanssi. Etenkin iskujen määrä ja aseiden välillä vaihtelun helppous ovat suuret plussat.

Taistelu ja ulkoasu ovat siis kovaa kamaa. Miten sitten muuten? Juoni on kuten alussa sanoin isolta osalta täyttä kuraa ja täysin arvattava. Hahmot ovat tylsiä ja unohdettavia, en enään edes muista kuin parin päähenkilön nimen vaikka läpäisystä on vasta viikko. Toisen miinuksen pelille annan sen liiallisesta tasohyppelyyn painottamisesta. Melkein kokoajan joutuu hyppimään ja liitelemään pienien alustojen välillä ja se tylsistytti minua. Älyän että vaihtelun vuoksi tuota oli laitettu mutta hieman vähemmän hyppelyä ensi kerralla, kiitos.

Musiikista ja äänimaailmasta annan taas suuret plussat. Taistelujen aikana pauhaa menevät biisit jotka sopivat hyvin tunnelmaan. Tuollaista musiikkia en pahemmin muuten kuuntele mutta tähän tuo elektroninen mäiske sopi täydellisesti. Myös demonien örinät ja etenkin eräässä pomotaistelussa olleet kohinat olivat huikeaa kamaa.

Kaikkiaan DmC: Devil May Cry (aivan älyttömän tyhmä nimi) oli minulle positiivinen yllätys. Sarjaan uutena tulokkaana tämä tuntui mainiolta osalta hypätä messiin ja kyllä nyt löytyisi innostusta pelailla nuo aiemmatkin osat läpi. Mielenkiinnolla jään odottelemaan seuraavaa osaa, jospa juoni olisi tuolloin parempi. 8/10

Dead Island: Riptide (2013)

Pari vuotta sitten pelailin alkuperäisen Dead Islandin läpi. Mukavat 15h siinä vierähti kun yhteispelinä sen veteli Steamissa. Yksin sitä ei jaksanut sekuntiakaan. Nyt kun Humble Storesta tämä pari vuotta myöhemmin tullut Dead Island (1.5) Riptide lähti viidellä eurolla niin ajateltiin kaverin kanssa että olisi kai aika palata lämpimiin maisemiin paloittelemaan zombeja.

Kuten jo äsken nakkasin niin tätä peliä voisi helposti sanoa Dead Islandin 1.5 versioksi. Peli on isolta osalta sitä samaa mitä alkuperäinen mutta kaikkea on hieman lisää. Yksi uusi pelihahmo (jota en tietenkään testannut), kaikenlaisia aseita lisää (etenkin tuliaseita) sekä jokunen uusi hassu zombi. Kaippa tuo tarinakin oli uusi mutta kun se on laadultaan aivan järetöntä kuraa niin hankala on huomata eroa. Onneksi dialogi sentään välillä naurattaa älyttömyydellään, meno on kuin suoraan halvimmista 1970-80 lukujen kauhuelokuvista.

Joku voi tässä vaiheessa miettiä että miksi edes ostin tämän pelin? Koska se on perkeleen hauska yhteispelinä. Kaverin kanssa on mukava turista Skypessa paskaa samalla kun muussaa elävien kuolleiden päitä tohjoksi. Pelin ajoittaiset bugit sekä älyttömät fysiikat voisivat vituttaa yksinpelissä mutta co-opissa ne vain naurattavat.

Dead Island-sarja on monella tavalla viallinen. Aiemmin mainitut tekniset viat sekä juoni ovat minulle suurimmat miinukset. Sarja tekee kuitenkin pari asiaa aivan loistavasti. Iso plussa tulee oman hahmon mukaan skaalautuvista vihollisista. Tällöin ei ole väliä vaikka yhteispelissä jokainen hahmo olisi tasoltaan aivan toisista laidoista. Viholliset ovat näin aina sopivan haastavia jokaiselle. Etenkin Borderlands saisi ottaa tästä mallia, siinä kun viholliset skaalautuvat moninpelissä aina vain pääpelaajan mukaan.

Enpä tiedä mitä muuta tästä enään sanoisi. Mainio yhteispeli, paska yksinpeli. Peliä saa nykyään monestakin paikasta hyvin halvalla joten jos vain kaveri löytyy jolle tämmöinen peli myös maistuisi niin tässä olisi hyvä co-op peli. Meillä kesti tarinan läpäisyssä reilut 10 tuntia, tähän sisältyy myös iso osa sivutehtävistä. Pituudeltaan siis hieman lyhyempi kuin aiempi osa. Mutta jos näiden kahden pelin välillä pitäisi valita niin Riptide vie voiton. 7/10

Metro

Pelasin juuri äskettäin Metro: Last Lightin läpi, odottelin sitä suhteellisen innokkaasti vielä vuoden alussa mutta sitten se vain unohtui Bioshock Infiniten ja muiden kevään julkaisujen alle. Nyt kuitenkin pelin nappasin Steamista ja voi pojat, taas oli herkkua tarjolla.

Sarjan aiemman osan Metro 2033 pelailin reilu vuosi sitten ja se meni heti yhdeksi parhaista fps-yksinpeleistä tässä sukupolvessa. 2033 kuten myös Last Light ovat monella tavalla hyvin erillaisia räiskintöjä kuin esim. tyypilliset jenkeissä tehdyt fps-pelit. Tunnelma ja juoni ovat iso osa kokemusta. Räiskintää on ajoittain hyvin vähän, peli suosittelee hidasta etenemistä jopa hiiviskelyä ennemmin kuin suoraa ammuntaa, sekä peleissä on paljon vaikutteita kauhu- ja selviytymispeleistä.

Huih.

Ensimmäisessä osassa itse pelattavuus oli ajottain vähän heikkoa mutta jatko-osa korjaa huomattavasti tällä saralla. Last Light onkin isolta osalta sitä samaa tuttua Metroa kuin 2033 mutta melkeinpä kaikki on tehty paremmin. Mitään suurempia huonoja muutoksia ei tule mieleen, mitä nyt välillä peli on todellista putkijuoksua jo liiaksikin asti. Maisemat vaihtuvat kuitenkin tiuhaan ja tasapaino ammuskelun ja fiilistelyn välillä on loistava. Kauhua ja pelottelua olisi kuitenkin saanut olla enemmän, ensimmäisestä pelistä tuttua kummitushäröilyä ei ollut omaan makuun tarpeeksi. Etenkin kun alkuperäisessä sitä oli melkein yhtänään (putkistot 2033:ssa ristus...), tässä pääasiassa vain tietyissä chaptereissa.

Nättiii

Last Light on kuitenkin hitusen edeltäjäänsä ahdistavampi, kiitos huikean grafiikan ja audion. Tekijät ovat tosissaan panostaneet äänimaailmaan. Etenkin kohtauksiin joissa kaasunaamaria pitää käyttää (pääasiassa maan pinnalla) tuo audio paljon lisää. Kun kuulee vain oman hengityksen ja tuhinan, tulee ahdistavampi tunnelma, etenkin kun kaikkialla on helvetin pahoja monstereita sinua jahtaamassa. Tietenkin 2033 teki jo tämän mutta LL:ssä mennään tuhoutuneessa Moskovassa paljon enemmän ja vielä pahemmissa paikoissa. Graafisesti peli on yksi tämän hetken näteimmistä. Peli saa karut, tuhoutuneet tai muuten vain hirveätkin paikat näyttämään hienoilta. Välillä huomaa löytävänsä itsensä vain ihmettelemässä pelin kauneutta.

Natsit ja kommunistit jälleen aiheuttavat ongelmia metrolaisille

Kaikista ällistyttävintä tässä kaikessa on se että 4A Games joka on näiden pelien takana on kuuleman mukaan hyvin pieni, huonoissa työoloissa oleva studio. Ukrainalaiset tekevät sitten nykyaikana hyvin pienellä budjetilla jotain näin käsittämättömän hyvää. Näin siinä käy kun ei olla ahneita vaan tehdään intohimolla ja rakkaudella. Activision ja EA ainakin saisivat ottaa näiltä oppia. Tämmöistä studiota pitää tukea jos jotakin.

Why?

Metro: Last Light menee siis vähintään yhdeksi parhaista peleistä tälle vuodelle omalla listauksella. Jo aiemmin mainitsemani Bioshock Infinite voittaa juonensa puolesta mutta pelinä tämä vie aika kirkkaasti. Tietenkin yksi jos toinenkin peli vielä on tulossa (köh GTA köh) joka luultavasti menee korkealle listoilla. Jos siis tunnelmallinen, älykäs räiskintä maistuu, osta Metro: Last Light (ja myös 2033)

 

Loppuun hieno live action traikku pelistä, tämmöistä lisää.

Pandora vs Plants vs FTL

Tässä reilun viikon aikana olen ehtinyt pelailemaan yhtä jos toista tekelettä. Sitä kuuluisaa backlogia olen koittanut pienentää, hyvin sieltä olen saanut pari rustattua yli, mutta ainahan nuita uusia nimikkeitä eksyy omistukseen samaa vauhtia lisää. Viime aikojen helposti eniten aikaa vienyt peli on Borderlands 2. Olen hyvinkin yllättynyt siitä kuinka paljon pidän tästä pelistä. Ensimmäistä osaa olin vain testannut, tuntui suhteellisen tylsältä aseidenhuoraamis-simulaatiolta. Toista osaa kohtaa en siis laittanut mitään odotuksia, enpä sinäänsä tätä peliä itse edes ostanut. Ihana Demppa kun Steamissa nakkasi koodin yhdessä välissä yllätyksenä minulle, tiedä sitten koittaako ostaa minua itselleen (seksi)orjaksi tai jotakin. Hyvä aloitus ainakin, peli kun on tosissaan vallan mainio.

Ensimmäinen asia joka BL2:sta pelatessa huomaa on sen kaunis ulkoasu. Peli osaa ajoittain olla todella kaunis ja näyttävä. Ihan yhtä upea ja ajaton se ei ole kuitenkaan kuin Wind Waker, mutta lähelle päästään. Peli lähti hieman hitaasti käyntiin mutta jo parin tunnin jälkeen oli pääasialliset jutut jo tuttuja. Uusia aseita ja muita päivityksiä mielellään metsästää, niin yksin kuin kaverien kanssa. Pelin co-op toimiikin aivan helvetin hyvin, todella kätevästi voi tyypit tulla ja lähtä pelistä pois. Pelin päätarina ei ole mitenkään erikoinen, melko keskitason tavaraa. Sivutehtäviä on taas yhtä jos toista loistavaa osunut kohdalle. Välillä on oikeasti päässyt naureskelemaan niiden (tarkoitukselliselle) tyhmyydelle tai mukavan osuville viittauksille popkulttuuriin. Pelissä löytyy kuitenkin myös ärsyttävää, jopa lapsellisen paskaa, huumoria (ClapTrap on vain tämän vian isoin esimerkki). Tämän kuitenkin antaa anteeksi muuten mainiolle pelille.

Itse pelaaminen onnistuu todella sulavasti. Aluksi pelasin näppis+hiiri kombolla mutta siirryin alun jälkeen peliohjaimeen. Kumpikin setti toimii mainiosti mutta jotenkin vain tätä peliä on mukavempi vetää ohjaimella. Aseiden käyttö on ajoittain hyvinkin nautinnollista, ei yhtään ihme että peliä on mainostettu asepornona. Oma hahmoni on Gunzerker joten välillä voin nakata kaksi isoa pyssyä samalla käyttöön ja laittaa kaiken matalaksi. Peli on vielä pahastikkin kesken, mutta en näe ollenkaan yllätyksenä sitä jos löydän itseni pelaamasta tätä peliä jopa useita kertoja läpi. Joko samalla tai uusilla hahmoilla. Myös pari lisäriä himottaa, sama kuitenkin odotella seuraavia aleja. Kiitos Demppa pelistä, tavataan Pandorassa.

 

Toisin kuin BL2, tätä peliä olin odotellut. Jo useamman vuoden. Muistan kun 2009 toukokuussa tietokoneelle ensimmäisen pelin asensin, siinä oli sitten peli jota pelasin aktiivisesti ainakin sen vuoden loppuun ja vielä nykyäänkin aika ajoin. Turhaan en kehunut PvZ:tä 2009 vuoden tietokonepeliksi, samaa mieltä olivat monet muutkin. Hävyttömän paljon laitoin pelitunteja tähän ns. kasuaaliin peliin. Tietenkin pelin takana on PopCap joka jo Pegglellään aikoinaan minut koukutti. Olin aivan mielissäni tuosta PvZ2 trailerista... kunnes ruudulla luki että vain Applen laitteille peli tulossa. PopCap tietenkin aika nopeasti ehti jo vihjailla että tietenkin myös muille vehkeille peli jossain vaiheessa tulee, mutta ekana iOS? Voi sitä ärsytyksen määrää. Minä en ole mikään Apple vihaaja mutten myöskään asiakas, en ole ikinä yhtään heidän laitetta omistanut enkä näe tulevaisuudessakaan syytä siihen. Tutuin Applen laite minulle on tässä:

 

Näitä meidän ala-asteella oli, en muista oliki juuri Apple II mallia mutta näitä aivan huikean hienoja linnunpönttöjä. Mutta eipä siinä. Onneksi kuitenkin pääsin PvZ2:n pariin jo julkaisussa, kiitos tyttöystävän iPhonen. Jotain hyötyä siitäkin suhteesta....

Niin itse pelistä sitten. Plants vs Zombies 2 on sama peli kuin ensimmäinen, mutta kaikkea on enemmän ja paremmin. Uusia kasveja ja zombeja tulee vastaan jo hyvin alussa, nyt löytyy kenttävalikko, kosketusnäytöllä tehtäviä supervoimia sekä kasveillekin voi nakata hieman ruokaa että saavat lisäpuhtia. Pelistä löytyy myös valinnaisia reittejä joista saa uusia kasveja ja kentät ovat vaikeampia kuin pääreitin. Itse pelin juoni on aivan nerokas, Crazy Dave syö maukkaan tacon -> tahtoo syödä sen uudetaan joten mennään aikakoneella sitä metsästämään. Mitään selityksiä ei pahemmin tule ja hyvä näin, pelisarjan huumori on vieläkin kerrassaan huikeaa.

Pelissä seikkaillaan mm. Egyptissä ja merirosvolaivoilla

Sinäänsä on vaikea keksiä mitään valitusta pelistä. Pelaaminenkin alkoi onnistumaan helposti minun nakkisormilla pienen totuttelun jälkeen. PC:n hiirtä kylläkin kaipaan ja varmana tämän tietokoneelle hommaan kunhan se sille saapuu. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, ne on nuo mikromaksut. Peli tuntuu tuputtavan yhtä jos toista ostosta pelaajalle, onko sitten uutta kasvia vai kolikoita joilla voi sitte helpotusta itse kentissä hommata. Tämä olisi hyvinkin suuri vika jos nämä ostokset olisivat tarpeellisia. Onneksi ne eivät ole, kaikki kasvit saa peliä pelaamalla ja turhia apuja ei tarvi jos vain osaa pelata. Nämä ostokset ovatkin selvästi suunnattu ihmisille jotka eivät jaksa pelata vaan haluavat kaiken nyt heti. Mikäpä siinä, minä pelailen rauhassa. Peliä on vaikea olla suosittelematta, se on ilmainen. EA eilisessä Gamescomin pressissä ehtikin jo hehkuttaa pelin suuria lataus- ja pelaamismääriä. Tämä peli ansaitsee ne jos joku.

Plants vs Zombiesin suhteellisen kasuaalia naksuttelua piti sitten tasapainottaa jollain ankaralla ja hyvin armottomalla pelillä. FTL: Faster Than Light on semmoinen. Viimeinkin pääsin pelin pariin tällä viikolla. Ostin sen kesän aleista vaikka olen semisti himonnut tätä jo silloin kun Kickstarterissa hakivat tälle rahaa. Kyseessä on siis hyvin vanhanajan strategiapeli jossa koitetaan selvitä elossa loppuun saakka, tämä kuulostaa simppeliltä mutta sitä se ei ole. Peli on hyvinkin tyly pelaajaa kohtaan, voi tuntua että menee hyvin mutta minuutin kuluttua oletkin jo kuollut. Pelissä ei voi nykyajan tyypilliseen tapaan tallentaa ja ladata milloin tahtoo. Tallentaminen onnistuu mutta jos kuolema korjaa, ei voi muuta tehdä kuin aloittaa koko peli alusta.

Graafisesti peli on mukavan simppeli, kaikki tarpeellinen näkyy selvästi.

Tässä onkin se pelin isoin koukku. Onnistuminen tuntuu tämän takia paljon paremmalta kuin yleensä peleissä, mutta myös tappio pahemmalta. Minäkin tulen ikuisesti muistamaan minun alukset, UMMETUS 2 ja RIPULI 1 jotka vieläkin ovat statsieni kärjessä. Lensivät hyvin pitkälle, mutta voittoa ei silti tullut. Näiden alusten tarinoita kerron vielä tuleville sukupolville kyynel silmässä. Vielä en ole onnistunut voittamaan, peliä on reilut 5h takana johon on muistaakseni 8 peluuta mahtunut. UMMETUS 2 pääsi loppuun saakka mutten ehtinyt vihollisten lippulaivaa tuhota ajoissa. Noh, vielä minä heidät nappaan. You Rebel scum!

Aina ei voi voittaa.

Pelissä siis päätehtävänä on vielä tieto kapinallisten suuresta hyökkäyksestä omaan päämajaan, taistella matkalla vastaan tulevia alieneita/rikollisia tai muita ikäviä tyyppejä vastaan ja lopuksi tuhota se kapinallisten lippulaiva. Jotta tässä kaikessa selviää on paljon onnesta mutta myös taidosta kiinni. Kokoajan on tarkkailtava vähäisiä varoja ja panoksia. Yksikin väärä päätös voi tuhota koko läpipeluun. Peli ei siis ole kovin pitkä, läpäisyyn menee ehkä noin tunti. Peli kuitenkin on tehty monesti pelattavaksi, mm. uusia aluksia avautuu joilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Peli osaa ajoittain olla hyvin turhauttava, mutta silti sitä löytää itsensä taas koittamassa uudestaan. Älkää siis vaikeuden antako pelottaa, ostakaa tämä laadukas indiepläjäys. Tämmöistä herkkua ei nykyään usein ole tarjolla.

Ähkivää Laraa höyryssä

Picture is related

Kuten luultavasti kaikki pelimaailmaa edes hieman seuraavat tietävät, tuossa aiemmin tässä kuussa oli menossa yhdet suosituimmat pelialet maailmassa. Steamin kesäalet. Monina aiempina vuosina olen ostanut paljon enemmän pelejä kuin nyt, mutta kyllä sitä jälleen jokunen kymppi tuli kuitenkin nakattua menemään. Pääasiassa ostin pieniä (yleensä ihan indie) pelejä kuten kauan himoamani Mark of the Ninja, Retro City Rampage ja FTL. Näitä en kuitenkaan ole vielä ehtinyt pelailemaan kuin enintään pienet tesmailut. Isoin aleista tehty hankinta oli Tomb Raider Collection, joka sisälsi kaikki 10 julkaistua Lara Croft seikkailua. Näistä tuon tänä vuonna tulleen simppelisti Tomb Raider nimetyn tekeleen sitten pelailinkin jo läpi.

Kun olin ala-asteella Tomb Raider oli kuumaa kamaa. Tuolloin Lara Croft oli yksi siisteimmistä pelihahmoista mitä on ja kaikki pelasivat sarjan pelejä. Etenkin aivan alkuperäisestä pelistä sekä kolmannesta osasta on paljon hyviä muistoja. Koulussakin välitunneilla poikien kanssa kerrottiin mielissään mitä oli kenenkin pelissä tapahtunut. Koskaan en kuitenkaan läpäissyt yhtäkään TR peliä, en tiedä loppuiko into vai mikä tuli. Eipä sitä tuon ikäisenä monestikkaan jaksanut aivan loppuun mitään pelata. Jos muistan oikein niin juuri kolmannessa osassa oleva Croftin kartano pelkästään oli ihmeellinen paikka, siellä oli monenlaisia salaisuuksia ja muuta hienoa. Turhankin monta tuntia siellä on tullut hypeltyä eikä edettyä pelissä. Vaikka nykyään nuo pelit näyttävät ihan hirveiltä pikselimössöiltä, olivat ne silloin melkoisen näyttäviä teoksia etenkin PC:llä (master race vitsi tähän).

Tämä uusin osa oli siis ensimmäinen Tomb Raider peli jonka pelasin sinne aivan loppuun saakka. Aika hienosti siihen nähtynä että iso osa sarjan peleistä on tuttuja, tai jopa ollut omistuksessa. Uusin Laran seikkailu on tietenkin paljon suorempi putki kuin mitä muistelen edeltäjien olevan. Peli muistuttaakin suuresti Uncharted sarjaa eikä niinkään aiempia TR osia. Meno on monesti hyvin elokuvamaista, QTE-näpyttelyjä on etenkin alussa hieman liikaa sekä toimintaa/ammuntaa on melkoisen paljon. Lara on pelin alussa melkoisen viaton tyttö, peli antaa semmoisen kuvan hänestä että hän jopa säälii peuraa jonka joutuu tappamaan jotta saisi ruokaa selvitäkseen. Kuitenkin tunnin tai parin päästä on nuori Croft murhannut jo useita kymmeniä ihmisiä. He ovat kylläkin hulluja hihhuleita jotka mutiloivat rituaaleissaan ihmisiä ja muuta kivaa, mutta ehkä jos Lara koittaisi vaikka edes kerran jutella niiden kanssa. Mitä jos nämä tyypit olisivatkin ihan kivoja henkilöitä? No ei tietenkään, he saavat vain nuolia tai luoteja kalloonsa. Lopussa meininki muuttuu jo pelkästä selviytymisestä yhdeksi suureksi kostoretkeksi jossa tappaminen on se asia jota haetaan. Survivor is born lukee pelin loppuessa, olisiko sopivampi nimike esim. mass murderer?

Noh noh, kyseessä on videopeli. Vieläpä 2013 tullut, elämme aikaa jossa isojen pelien pitää sopia mahdollisimman isolle massalle. Toiminta ja räiskintä myy hyvin. Jos tässäkin uudessa pelissä olisi pitkiä hyppely ja puzzle kohtia joissa ei ollenkaan ammuta, ei tätä kukaan pelaisi. Vai pelaisiko? Minä ainakin. Pelasin tuossa keväällä huvikseni Tomb Raider Anniversaryä PS2:lla. Peli on siis alkuperäinen TR mutta uudella hienolla ulkoasulla. Pelasin sitä ehkäpä reilut 3 tuntia, en siihen mennessä ollut tavannut vielä yhtäkään ihmistä ja ainoat ammuskelut olivat kohdistuneet susia, lepakoita ja dinosauruksia kohtaan. Tämä ei ainakaan minua vetänyt pois pelin luota, vaikkei joka nurkan takaa tullut ihmisiä joita pystyin murhaamaan brutaalisti.

Peli on välillä jopa todella kaunista katseltavaa (PC:llä, tietenkin...)

Kuitenkin omasta mielestä uusi TR oli silti parempi peli kuin tuo Anniversary. Miksikö? Pelattavuus on huomattavasti sulavampaa, räiskinnästä puhumattakaan. Juoni (joka on ollut kuitenkin suhteellisen heikko aina TR sarjassa) on parempi, sekä tämä "Lara Croftin syntytarina" oli kaikkiaan mukavempi pelikokemus. Ainoa suurempi vika oli tuo toiminnan määrä jota etenkin viimeisinä tunteina oli turhan paljon. Pidin kuitenkin siitä että useasti oli mahdollista hiiviskellä ja ottaa viholliset hiljaisesti pois, vaikkei tästä mitään suurempaa plussaa ikinä ollut. Metsästys ja tavaroiden parantelu olivat myös mukavia pieniä lisiä. Kuitenkin aina näytölle tulevat "30xp most awesome brutalest kill ever" tekstit tappaessa tai jotain tehdessä hieman häiritsivät. Luulin pelaavani yksinpeliä, en Call of Dutyn nettiräimettä?

Kaikista parasta on kuitenkin se, että tämä peli yllätti minut. Minulla ei ollut mitään odotuksia tätä kohtaan, aikoinaan näytetyt videot antoivat "köyhän miehen Uncharted" fiiliksen ja noh... TR oli sarjana jo melkoisen kuollut. Minä kuitenkin pidin tästä pelistä, yllättävän paljonkin. Ei tämä ole mitään GOTY kamaa mutta en ihmettele jos joillakin "vuoden parhailla" listoilla kiikkuisikin. Unchartedin kun tuossa taas mainitsin, niin minä pelailinkin kyseisen sarjan kolmannen osan tuossa kuun alussa läpi. Pakko sanoa että tämä uusin TR oli omasta mielestä parempi peli. UC 1&2 vasten en en uskalla verrata kun niiden pelailusta jo tovi. Kuten ehkä jotkut tietävät, en voi kestää kyseisten pelien dialogia ja päähahmo Drakea. Olikin todella mukavaa ettei tämä uusin Tomb Raider ottanut 'Chartedien "mukahauskasta" läpästä vaikutteita vaan piti meiningin vakavana, vaikka tietenkin myös pari iloisempaa kohtaa myös mahtui mukaan. Jos arvosana pitäisi antaa pelille niin se olisi ainakin vahva 7/10. 8 tai jopa enemmän tulisi jos sitä toimintaa olisi vähennetty tai puzzle/hyppelyä laitettu lisää. Suosittelen siis hankkimaan pelin jos vielä ei ole pelattuna. Nykyään tuota saa alustalle kuin alustalle alle 20 euron hinnalla, ei ollenkaan huono diili.

Ugh agh o u sanoo shamaani

Tuli tuossa palattua 15 vuotta menneisyyteen pelaamalla Populous: The Beginning pc-peliä. Ilmestyessään peliä jaksoi pelata päivästä toiseen kyllästymättä, jopa Kompuutteri Kaikille-lehden mukana tullutta demoa hakattiin veljen ja siskon kanssa ennen itse pelin ostoa uudestaan ja uudestaan. Tuohon aikaan demot olivatkin omasta mielestä paljon tärkeämpiä kuin nykyään ja monet omat peliostokset vaikuttui suoraan sen mukaan miten paljon demosta tykkäsi.

Mutta itse Populouksesta.The Beginning on vuonna 1998 tullut kolmas ja tällä hetkellä viimeinen osa sarjaan joka mullisti aikoinaan pc-pelit. Sarjan ensimmäinen osa loi jumala-strategia genren ja toinen osa jatkoi paljolti samalla mallilla mutta kaikkea vain enemmän. The Beginning uudistui rankasti, oli kokonaan 3D-peli sekä enään ei itse jumalana oleminen ollut niin tärkeää. Pelissä sinäänsä pääsee olemaan jumala vasta lopussa, pelin päätavoite kun on päästä tuohon valaistumisen pisteeseen omalla shamaanillaan. Sinne pääsee vain ja ainoastaan murhaamalla kaikki viholliset kokoajan haastavammissa taistoissa.

Pelin suurin ero tuon ajan muihin RTS peleihin on juuri päähenkilö, shamaani. Se on isolta osalta kaikki kaikessa, kiitos suuren taikavalikoimansa. Alussa pystyy nakkelemaan vain tulipalloja ja salamoita mutta lopussa lohikäärme/demonit ja tulivuoret jyllää viholliset matalaksi. Kaikkiaan huikeaa katseltavaa kun murhaa samalla iskulla jopa satoja alkuasukkaita mitä kivuliaimmilla tavoilla, tuota kun saisi oikeassakin elämässä kokea.... Öö eiku...

Monet strategiapelit ottivatkin mallia tästä ideasta että joukoilla on joku johtaja erikoiskykyineen. Päällimmäisenä tulee mieleen mm. Warlords Battlecry joka tietenkin vaikutti omalta osaltaan semmoiseen pieneen teokseen kuin Warcraft 3.

Populous: The Beginning on omasta mielestä juuri täydellinen vaikeudeltaan. Aluksi peli alkaa melko leppoisasti mutta sitten pitääkin alkaa tosissaan tekemään töitä selvitäkseen. Maastoa muokata haluamakseen tekemällä vuoria johon pystyttää puolustukset ja muuta sellaista. Kuitenkin kun pelin salat ovat hallussa on se vain mukavaa löylyttää vihollisia uudelleen ja uudelleen. Graafisesti peli on kestänyt hyvin aikaa, tietenkin peli oli vallan upea ja laittoi tietokoneet naksumaan kovissa tappeluissa.

Kaikki sarjan pelit saa nykyään halvalla gog.comista mutta ainakin ensimmäiset kaksi osaa ovat olleet jo yli kymmenen vuotta freewarea eli laillisesti voi nuo napata omalle koneelleen. Gog.comin versioissa on tietenkin se hyvä asia että ne toimivat ilman suurempia säätöjä nykykoneilla. Myös PS3:lle Storesta voi tämän klassikon ostaa PS1 versiona mutta itsellä ei ole kokemusta konsoliversiosta.