maanantai 10. kesäkuuta 2013

Goslingia ja pahaa oloa.


Viime lauantaina kävin katsomassa itselle vuoden odotetuimman elokuvan, Nicolas Winding Refnin Only God Forgivesin. Elokuvasta huomasi jo heti alussa kuka on ollut tekijänä, siitä ihan huokuu Refningille tyypillistä tunnelmaa ja tyyliä. Luulin aluksi että pätkä olisi tyyliltään Driven tapainen (koska Ryan Gosling pääroolissa) mutta mukavana yllätyksenä se osottautui enemmän mm. Valhalla Risingin tyyliseksi taide/eksploitaatio pläjäykseksi. Elokuva on isolta osalta hyvin hiljainen, dialogia ei ole paljoa sekä muutenkin visuaalisesti kerrotaan tarinaa eikä sanoilla. Välillä elokuvana meni ehkäpä jo hieman tekotaiteellisen puolelle, mutta mitään Terrence Malickin tasoista tavaraa ei onneksi tästä sentään löydy.

Only God Forgives onkin omasta mielestä hieno sekoitus b-luokan eksploitaatiota sekä taide-elokuvaa. Minä nautin jostain ihmeellisestä syystä feel bad-elokuvista ja omasta mielestä se menisi hyvinkin siihen kategoriaan. Koko ajan on hyvin painostava ja likainen tunnelma, tämä johtuu isolta osalta hienosti valituista musiikeista ja näyttelijöiden (etenkin Goslingin) roolisuorituksista. Myös kankaalla tapahtuu välillä asioita joita ei monesti näe elokuvissa. Hieman tuli minulle yllätyksenä ihmisten reaktiot elokuvaa kohden, niin kriitikot kuin monet katsojat eivät ole tästä pitäneet. Tietenkin iso ongelma näyttää olleen monille juuri brutaalit ja suorastaan sairaat kohtaukset. Omaan makuun nähtynä elokuva oli kuitenkin erittäin osuva. Tähän mennessä vuoden paras elokuva ja varmana yksi koko vuoden suosikeista. Suosittelen katsomaan ihan teatterissa asti, ei tämmöisiä elokuvia (etenkään Suomessa) näytetä usein.


Eilen päätin katsoa toisen Ryan Gosling elokuvan, joka myös julkaistiin tänä vuonna. Kyseisen herran tekemisiä olen seurannut melko tarkasti Driven jälkeen, jossa hän iski minuun todella kovaa. Tuon jälkeen olenkin katsonut huomattavan osan hänen tähdittämistä elokuvistaan, jopa niitä romanttisia komedia/draamoja. Nyt kuitenkin katsoin The Place Beyond the Pinesin, joka minun oli tarkoituksena käydä katsomassa teatterissa saakka, mutta aina oli joitain muita suunnitelmia. Trailerin olin tästä vain nähnyt ja siitä sai Only God Forgivesin tapaan paljon Drive tyylisiä fiiliksiä. Mutta jälleen elokuva yllätti minut ja sainkin jotain ihan muuta. Ensimmäiset 50min ovat kyllä hieman samanlaista kuin Drive mutta elokuva jatkuu sen jälkeen vielä 1.5h, jonka aikana ehtii tapahtua yhtä jos toista.

Gosling näyttelee moottoripyöräilijää joka alkaa ryöstelemään. Tietenkin asiat yhdessä vaiheessa kusee ja tämän jälkeen elokuva muuttu äksönistä draamaksi jossa selvitellään alun jälkeisiä tapahtumia. Ainoa suurempi heikkous pätkässä oli sen pituus, melkein 2.5h on aika paljon tämmöiseltä elokuvalta, mutta ei sitä katsellessa tylsää ollut. Pituuden voi kuitenkin antaa osittain anteeksi, koska tavallaan tuossa on kolme selvää omaa tarinaa jotka lopuksi linkittyvät yhteen. Goslingin lisäksi Bradley Cooper vetää hyvän roolin, eikä jälleen voi kuin ihmetellä miksi hän tekee välillä todella paskoja rooleja mm. komedioissa kuten The Hangover (vastaus: raha). Jos siis hieman toisenlainen rikosdraama kuulostaa hyvältä, niin tässä on elokuva sinulle.

Only God Forgivesista kertoessa mainitsin että feel bad-elokuvat maistuvat minulle. Tuon Winding Refningin uusimman lisäksi katselin pari muutakin ajoittain epämielyttävää elokuvaa. Ensimmäisenä 1980 julkaistun Maniac elokuvan remaken. Odotukset tätä kohtaan olivat mitättömät. Kuten pari blogausta aiemmin kerroin, en pidä monestakaan kauhu-remakesta. Onneksi tämä elokuva olikin vallan mainio. Ohjaaja Franck Khalfoun oli ottanut sinäänsä vain alkuperäisen juonen tärkeimmät osat ja muuten tehnyt aivan omanlaisen elokuvan. 

Elokuva on ainakin 90% ajasta kuvattu Frodon silmistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään heiluvaa, päänsärkyjä aiheuttavaa kameraa vaan kaikki on tehty yllättävän hillitysti tyylillä. Elijah Wood on todella hyvä valinta tähän sairaaseen rooliin. Monet hänen monologit nukkejen tai kuolleiden naisten kanssa ovat (hyvällä tavalla) epämiellyttävää katseltavaa. Wood on onnistuneesti saanut samaa tunnelmaa hahmoon mitä Joe Spinellillä oli alkuperäisessä roolissaan, mutta myös tuo siihen paljon omaa. Tehosteet ovat moderniksi elokuvaksi erittäin hyvät (tietokoneella ei todellakaan ole kaikkea tehty) vaikka Tom Savinin tehosteiden tasolle ei päästä. Elokuva ei todellakaan ole täydellinen, mutta se jätti hyvän mielen. Toivoa on vielä moderneilla kauhuelokuvilla, vaikka olisi remake.


Maniacin jälkeen tsekkasin jo hyvän aikaa odotelleen Excisionin. Kyseessä on hyvin kummallinen ja ajoittain sairas elokuva. Päähenkilö on high schoolissa oleva tyttö, joka fantasioi kuolleiden kanssa panemisesta ja muusta tuon ikäiselle normaaleista jutuista. Pääroolissa oleva näyttelee kerrassaan epämiellyttävää henkilöä jonka tekemiset kuitenkin jaksavat kannatella elokuvaa hyvin. Leffa tasapainottelee hienosti genrejen rajoilla, välillä löytyy selvää kauhua mutta myös komediaa on mukana runsaasti. Tämä aiheuttaakin ihmeellisiä tunteita kun hetkessä voi tunnelma muuttua totaalisesti.

Tiesin ennen katselua että jotain kummallista on luvassa ja olin oikeassa. Tätä elokuvaa on hyvin vaikea suositella melkein kenellekkään. Ainoa yleisö on varmaan minunlaiset kummajaiset jotka nauttivat (hyvän maun) rajoja rikkovista elokuvista.
Excision traikku

torstai 6. kesäkuuta 2013

IMDb ja Marvel-elokuvat


Minulla tuli tuossa alkuviikosta täyteen vuosi siitä kun tein profiilin IMDb-sivustolle. Olen kyseistä nettisivua käyttänyt jo useiden vuosien ajan, mutta vasta tuolloin tuli mieleen tehdä oma tili sinne, jotta voisin arvostella elokuvia ja sen sellaista kivaa. Ajattelinkin laittaa nyt tylsää statistiikkaa siitä mitä olen kyseisen 12kk aikana töllännyt. Pisteytin ainoastaan elokuvia jotka olin kokonaan nähnyt, sekä en alkanut esim. vanhoja suosikkeja automaattisesti arvostelemaan vanhasta muistista. Huomasinkin joitain vanhoja suosikkeja katsellessa että osa oli kestänyt huonommin aikaa kuin toiset, tämän takia juurikin tuoreesta muistista vain laitoin pojoja.

10 pistettä: 2 elokuvaa (The Evil Dead & Commando)
9 pistettä: 31 elokuvaa
8 pistettä: 94 elokuvaa
7 pistettä: 123 elokuvaa
6 pistettä: 64 elokuvaa
5 pistettä: 29 elokuvaa
4 pistettä: 14 elokuvaa
3 pistettä: 5 elokuvaa
2 pistettä: 2 elokuvaa
1 piste: 1 elokuva (Dragon Wars: D-War)

Yhteensä: 365 katsottua elokuvaa.

Eli noin leffa päivässä olen töllötellyt. Tietenkin on välillä ollut isojakin välejä etten ole yhtään katsonut, mutta vaikkapa rapulapäivänä voi 4-5 leffaa katsoa ongelmitta. Tässä linkkiä jossa näkyy pätkät jos tahtoo tarkemmin tsekata, minun antamat pisteet näkyy kai vain käyttäjille. Jos nuita IMDb:n laittamia genrejaottelua uskoo niin huomattava osa on ollut action ja kauhuelokuvia, mutta jopa musikaaleja ja "family" elokuvia on mahtunut hyvin mukaan.

Kuten ehkäpä huomaatte niin en kovin helposti anna täysin huonoja taikka hyviä pisteitä. Huonoja tietenkin voisin antaa jos vain jaksaisin kiduttaa itseä katsomalla kaikki Scary Moviet ja muut ulosteläjät, mutta vuoden sisällä osui ainoastaan yksi totaalisen paska teos ja se oli tuo D-War. Kyseessä on Etelä-Korean kallein elokuva ikinä, ja tässä näki ettei raha meinaa laatua. Kaikki mahdollinen oli kustu totaalisesti, niin näyttely kuin ohjaus. Veljen kanssa tämä katseltiin kun sattumalta telkkarista tuli, eikä kumpikaan voinut uskoa mitä silmät näki. Paljon sanoo jo pelkästään se että elokuvan paras kohtaus on alla olevassa videossa, en tiedä mikä tuossa sai vain meidät nauramaan aivan tolkuttomasti sen tylsyyden keskellä. Selvästi myös muut katsojat ovat olleet samaa mieltä. Jos tuosta ette jo usko leffan huonoutta niin sanon vain että annoin esim. viimeiselle Twilightille ja Birdemic 2:lle enemmän pojoja kuin tälle. Kyllä, kyseessä on niin paska teos.



Yksi ensimmäisistä elokuvista jonka vuosi sitten pisteytin oli Marvelin The Avengers, hassua että viimeisin elokuva jonka olen katsonut oli Iron Man 3, jonka maanantaina käväsin tsekkaamassa. Tämän huikean aasinsillan kautta pääsenkin aiheeseen: Marvel elokuvat. Olen nähnyt melkein jokaisen Bladen jälkeen julkaistun Marvelin sarjakuviin perustuvan elokuvan. Sinäänsä kummallista koska minä en ole todellakaan mikään suuri sarjakuvien ystävä. Marvelin tuotoksista vain X-meniä ja Spider-mania seurasin lapsena joko tv-sarjana tai luin sarjakuvia. Jokaisen Sam Raimin Spider-manin kävin kyllä katsomassa elokuvissa saakka, Batmanin lisäksi kun juuri Hämis on se suosikki aina ollut. Valitettavasti sarjan kolmas elokuva oli melkoisen kökkö kuten myös X-Men trilogian päätös. Nuihin aikoihin ylipäätään sarjakuva elokuvien laatu oli mennyt aivan paskaksi. Kaukana oli Bladen, Punisherin ja aiemmin mainittujen sarjojen ekojen osien laadukas viihde. Christopher Nolan tietenkin samoihin aikoihin toi uskoa DC comicsin tuotoksiin hyvillä Batman elokuvillaan, Marvel tuntui vain tuottavan paskaa: Ghost Rider ja Fantastic Four elokuvat hyvinä esimerkkeinä.

Tämän takia en ollut yhtään innostunut kuullessani Iron Man elokuvasta, kyseinen sankari ei ollut kovin tuttu ja usko Marvelin leffoihin oli aivan maassa omalta osalta. Yllätyksekseni kuitenkin juuri kyseinen elokuva osottautui vielä tähänkin mennessä parhaaksi Marvelin tuottamaksi sarjisleffaksi. Robert Downey Jr. veti helvetin hyvän roolin joka kannattelee sarjaa vielä kolmannessakin osassa. Iron Man 2 oli melko turha muttei kuitenkaan huono äksönipläjäys, uusin kolmonen oli varmaa viihdettä ja hyvin vahvisti Tony Starkkia hahmona.

Laadun nouseminen näkyi heti lipputuloissa ja tämän takia uusia sarjisleffoja alkoikin tulla jopa monta vuodessa. Valitettavasti Thor, Captain America ja uusin Spider-Man eivät minua pahemmin sytyttäneet. Uuden Hämiksen suurin vika oli se että kyseessä oli jälleen syntytarina, eiköhän kaikki jo tiedä miten Peteristä tulee supersankari? Jatko-osa kuitenkin kiinnostaa, jospa viimeinkin viholliseksi laitettaisiin esim. Venom, Carnage tai Morbius. Tietenkin Venom oli Raimin kolmannessa mutta aivan selvästi väkisin tungettuna, pääviholliseksi seuraavaan niin minä olen iloinen.

Mysterio tai Vulture myös kelpaisi...

The Avengers oli minulle pienoinen yllätys alkuperäisen Iron Manin tapaan. Pahemmin en odotuksia laittanut pätkälle, kiitos sitä aiemmin tulleiden parin fiaskon takia. Kuitenkin kyseessä oli hauska ja melkeinpä täydellinen "kesäleffa" jonkalaisia nämä kaikki sarjisleffat ovatkin. Ei mitään kovin diippiä juonta, vaan viihdyttävää katseltavaa jossa fanipojat saavat kirkua kun suosikki sankarit laittavat vihollisia matalaksi. Minun ja varmaan monen muunkin suosikki kohtaukset olivat juurikin sankarien väliset mittelöt ja keskustelut. Kukapa ei haluisi Thorin ja Hulkin tappalevan keskenään?

Vielä loppuun pakko kehua X-Men: First Classiä joka ei pelkästään ole paras X-Men elokuva, se on myös paras "origin story". Melkoisen huonon X-Men Origins: Wolverinen jälkeen tuntui raikkaalta nähdä laadukasta Ryhmä-X mätkettä. Kuitenkaan Marvel ei tunnu oppineen tästä, vaan kohta saa ensi-illan uusi Wolverine elokuva joka ei ainakaan minua kiinnosta tippaakaan.

Ps. Laskin tuossa että olen 12kk aikana katsonut 11 Steven Seagal elokuvaa. Ou jeah.