2013 parhaita (ja paskimpia) elokuvia

Vuosi kun vaihtuu niin aina kaikkia on yhtä jos toista top listaa menneen vuoden aiheesta kuin aiheesta. Itse en nyt jaksa mitään tarkkaa top 5 tai 10 listausta tehdä koska, noh se on vain hiton vaikeaa. Tässä mitä tsekkasin niin reilut 40 viime vuonna tullutta elokuvaa olen tähän mennessä nähnyt, luku ei todellakaan ole vielä siis suuri. Monet odottamani 2013 tulleet elokuvat (Her, Inside Llewyn Davis) ovat vasta tässä keväällä tulossa teattereihin, tämän takia on siis turha mitään tarkkaa listausta tehdä. Kuitenkin on hyvä aika mainita joitain leffoja jotka ainakin minuun eniten vaikuttivat, hyvällä tai huonolla tavalla.

Only God Forgives ja New World ovat jääny hyvin mieleen nähdyistä hyvistä elokuvista. OGF oli yksi vuoden odotetuimpia elokuvia itselle, ei ihan yltänyt ohjaajan parin edeltäneen tasolle mutta hyvin maistui elokuvan hyvin erikoinen ote aiheestaan. Visuaalisesti vuoden upein teos, BD:nä leffan tuossa tilasin ja pitänee sitten uudestaan tsekata, jaksaako leffa kantaa toista katselua. New World oli pienoinen yllätys vaikka takana oli yhtä jos toista suosikkia. Yksi parhaista Etelä-Korealaisista leffoista mitä olen nähnyt, tämä ei ole mikään pieni kehu. Kyseissä maassa on etenkin 2000-luvulla tehty yhtiä parhaita synkkiä rikosleffoja, melkeinpä ikinä.                            

                
The Conjuring taisi jäädä täällä minulta aikoinaan mainitsematta, teatterissa asti tämän tietenkin kävin katsomassa. James Wan on yksi suosikki ohjaajistani tällä hetkellä, mies on tehnyt kovaa kauhua vuodesta toiseen. Insidious 2:n on vielä katsomatta mutta ei sekään varmana kovin huono ole vaikkei kaikilta täysiä kymppejä ole saanut. Conjuring ei ole vain yksi parhaista leffoista viime vuonna, se on yksi parhaista kauhuista 2000-luvulla tähän mennessä. Kuten parissa blogissa olen valittanut, on nykyajan kauhu isolta osalta aivan kamalaa paskaa (tästä saatte esimerkkejä hieman alempana). Tunnelmaa ei rakenneta ollenkaan, näyttely ja juoni paskaa sekä kirsikkana paskaläjän päällä on ainaiset jumpscarejen älytön viljely. The Conjuring voisi hyvinkin olla 1970-luvun kauhuelokuva, tämä on iso kehu omasta mielestä. Elokuva pitää otteessaan alusta loppuun, yhdessäkään välissä ei ala vituttamaan ja katsoja oikeasti jopa välittää hahmoista. Vuoden kauhu, helpostikkin.

The Wolf of Wall Street oli kaikkien kehujensa arvoinen mestariteos, Martin Scorsese näytti jälleen että vaikka ikää löytyy niin loistavaa kamaa pystyy mies tekemään. Kyseisen herran mekein jokaisesta leffasta pidän, huonoimmatkin ovat vähintään katseltavia. Wolffin yksi isoimmista onnistumisista oli se ettei se tylsistyttänyt tai tuntunut millään tavalla niin pitkältä kuin se oli. Melkein kolmen tunnin pituiselta elokuvalta tuo ei ole helppo saavutus. Kun leffa loppui, olin jopa hieman yllättynyt. Luulin että vielä olisi ainakin kymmenen minuuttia leffa jatkunut, aika vain lensi tätä hauskaa mutta myös samalla vakavaa elokuvaa katsoessa. Elokuva ei varmana maistu kaikille, se osaa välillä olla todella rivo ja kamala. Mutta jos semmoinen on mieleen niin antaa palaa vaan. Leffaa kohtaan ei kuitenkaan kannata laittaa liian isoja oletuksia, näin on aina minkä tahansa viihteen kanssa. Yli-hypettyminen tai suuret odotukset aina ovat pahasta. Sinäänsä itsekin tunsin olevani ehkä turhan hypettynyt tästäkin leffasta, mutta ihme kyllä, leffa ei pettänyt odotuksia.

Viimeisenä hyvänä mainitsen aivan äsken katselemani Jagtenin, eli The Hunt ison mualimman kielellä. Kehuja olin kuullut paljon ja onneksi eivät olleet turhia. Kyseessä on yksi parhaista draamoista mitä hetkeen olen nähnyt. Elokuva alkaa melko tavallisena draamana mutta nopeasti alkaa pohjoismainen synkkyys ja ahistavuus tulla pintaan. Välillä leffa oli todella epämukava, tämä on siis kehu. En tiedä oliko yksi vaikuttavista asioista että leffan kylä tuntui melko samanlaiselta missä itse olen kasvanut. Useassa kohdassa tuli mieleen että varmana tällä tavalla sielläkin tämmöinen tapahtuma käsiteltäisiin. Mitään en tahdo pahemmin spoilata, itse en tiennyt leffasta oikein mitään ennakkoon ja tämä oli hyvä asia. Jos ajoittain todella synkkä draama maistuu niin katseluun vaan, leffaa saa jo aika hyvällä hinnalla kaupoista sekä Netflix (josta itse katsoin) oli myös ottanut sen valikoimaansa.

Tuossa oli siis jokunen hyvä ellei jopa loistava elokuva viime vuodelta. 2013 oli kuitenkin isolta osalta minulle melkoinen pettymys. Monet alkujaan jopa hyviltä tuntuvat elokuvat olivat enimillään keskinkertaisia ja paskaa, todellista kuraa tuli todella todella paljon. Monia paskoja leffoja en ole edes viitsinyt tsekata (Man of Steel, the Host, Lone Ranger jne jne) säilyttääkseni mielenterveyteni. Kuitenkin yksi jos toinen totaalinen pökäle tuli istuttua alusta loppuun, ja todellakin nämä mainitsemani leffat olen katsonut kokonaan. Jokunen leffa jäi suosiolla vain kesken, joko tylsyyden tai vain turhuuden takia.

A Good Day to Die Hard on yksi paskimmista toimintaleffoista vuosiin, jopa Michael Bayn huonoimmat elokuvat ovat tätä parempia, ne sentään viihdyttävät välillä visuaalisesti. Die Hard 5 on taas vain paska. Tylsä, turha, kämänen ja kauttaaltaan täysi raiskaus hyvälle sarjalle. Die Hard 4 ei ollut mikään mestariteos mutta sillä oli sentään hetkensä, katsoin sen tämän vitosen jälkeen tahalleen vertaukseksi. Tuolloin Bruce Willis vielä näytteli ja välitti elokuvasta. Tässä uusimmassa hän melkein nukkuu alusta loppuun, selvästi vain rahat ollut mielessä. Mies saisi mennä eläkkeelle, tai edes hieman pitää väliä näyttelystä. Tenavasta asti miestä olen fanittanut (suurelta osalta kiitos alkuperäisten Die Harddien) mutta nykyään hän suurelta osalta tekee täyttä kuraa. Sääliksi käy.

Texas Chainsaw 3D on Die Hard 5:n tavoin yksi huonoimmista jatko-osista aikoihin. Texas Chainsaw Massacre ei tietenkään ole sarjana ollut mikään loistokkain, mutta ensimmäiset kolme elokuvaa ovat mielestäni hyviä, alkuperäinen tietenkin on totaalinen mestariteos ja yksi parhaista kauhuista ikinä. Texas Chainsaw 3D on kuitenkin niin huono että se saa Platinum Dunesin tuottamien Texas Chainsaw Massacren remaken ja esiosan näyttämään jopa loistavilta elokuvilta. Leffa ei pelkästään ole yksi kliseisimmistä slasher-kauhuista hetkeen mutta se rohkenee kutsua itseään jatko-osaksi sille ihan ekalle leffalle. Tuo on minunlaiselle fanille jo niin iso solvaus että tekee mieli mennä käymään tekijöiden luona moottorisahan kanssa. Lyhyesti sanottuna, TC 3D on aivan törkeän huono. Älkää katsoko.

Ja viimeisenä elokuvana mainitsen Birdemic 2: The Resurrectionin. Monien mielestä tämä on varmaan aivan selvä pökäle, ja voi tuntua jopa turhalta että näen vaivaa kun edes mainitsen tämän "elokuvan". Minä kuulun siihen joukkoon joka aivan rakastaa alkuperäistä Birdemic elokuvaa. Se on yksi täydellisimmistä "hyvistä huonoista elokuvista". Kaikki joka voi elokuvassa mennä vikaan, menee siinä totaalisesti päin helvettiä. Se ansaitsee paikan historiassa, se jaksaa ihmetyttää ja naurattaa joka katselulla. En voi suositella elokuvaa liikaa, katso se jos vielä et ole nähnyt. Tätä samaa en voi sanoa Birdemic 2:sta. Se on melkeinpä enemmän Birdemic 1.5 kuin kakonen. Monet alkuperäisen klassiset kohtaukset on tehty uudelleen, täysin samalla tavalla.
   Ensimmäinen elokuva on tosissaan tehty elokuva joka tekijöiden osaamattomuuden takia on yksi historian pahimpia epäonnistumisia, mutta kakonen on tahalleen huonosti tehty elokuva. Tässä piilee suuri ero viihdyttävyyden kannalta. Tuolloin elokuva ei ole "hyvä huono elokuva", se on vain "huono huono elokuva". Ohjaaja James Nguyen ei ole ymmärtänyt tätä, eipä ihmekkään kun mies on onnistunut tuottamaan yhtiä huonoimpia elokuvia ikinä.

Goslingia ja pahaa oloa.

 

Viime lauantaina kävin katsomassa itselle vuoden odotetuimman elokuvan, Nicolas Winding Refnin Only God Forgivesin. Elokuvasta huomasi jo heti alussa kuka on ollut tekijänä, siitä ihan huokuu Refningille tyypillistä tunnelmaa ja tyyliä. Luulin aluksi että pätkä olisi tyyliltään Driven tapainen (koska Ryan Gosling pääroolissa) mutta mukavana yllätyksenä se osottautui enemmän mm. Valhalla Risingin tyyliseksi taide/eksploitaatio pläjäykseksi. Elokuva on isolta osalta hyvin hiljainen, dialogia ei ole paljoa sekä muutenkin visuaalisesti kerrotaan tarinaa eikä sanoilla. Välillä elokuvana meni ehkäpä jo hieman tekotaiteellisen puolelle, mutta mitään Terrence Malickin tasoista tavaraa ei onneksi tästä sentään löydy.

Only God Forgives onkin omasta mielestä hieno sekoitus b-luokan eksploitaatiota sekä taide-elokuvaa. Minä nautin jostain ihmeellisestä syystä feel bad-elokuvista ja omasta mielestä se menisi hyvinkin siihen kategoriaan. Koko ajan on hyvin painostava ja likainen tunnelma, tämä johtuu isolta osalta hienosti valituista musiikeista ja näyttelijöiden (etenkin Goslingin) roolisuorituksista. Myös kankaalla tapahtuu välillä asioita joita ei monesti näe elokuvissa. Hieman tuli minulle yllätyksenä ihmisten reaktiot elokuvaa kohden, niin kriitikot kuin monet katsojat eivät ole tästä pitäneet. Tietenkin iso ongelma näyttää olleen monille juuri brutaalit ja suorastaan sairaat kohtaukset. Omaan makuun nähtynä elokuva oli kuitenkin erittäin osuva. Tähän mennessä vuoden paras elokuva ja varmana yksi koko vuoden suosikeista. Suosittelen katsomaan ihan teatterissa asti, ei tämmöisiä elokuvia (etenkään Suomessa) näytetä usein.

Eilen päätin katsoa toisen Ryan Gosling elokuvan, joka myös julkaistiin tänä vuonna. Kyseisen herran tekemisiä olen seurannut melko tarkasti Driven jälkeen, jossa hän iski minuun todella kovaa. Tuon jälkeen olenkin katsonut huomattavan osan hänen tähdittämistä elokuvistaan, jopa niitä romanttisia komedia/draamoja. Nyt kuitenkin katsoin The Place Beyond the Pinesin, joka minun oli tarkoituksena käydä katsomassa teatterissa saakka, mutta aina oli joitain muita suunnitelmia. Trailerin olin tästä vain nähnyt ja siitä sai Only God Forgivesin tapaan paljon Drive tyylisiä fiiliksiä. Mutta jälleen elokuva yllätti minut ja sainkin jotain ihan muuta. Ensimmäiset 50min ovat kyllä hieman samanlaista kuin Drive mutta elokuva jatkuu sen jälkeen vielä 1.5h, jonka aikana ehtii tapahtua yhtä jos toista.

Gosling näyttelee moottoripyöräilijää joka alkaa ryöstelemään. Tietenkin asiat yhdessä vaiheessa kusee ja tämän jälkeen elokuva muuttu äksönistä draamaksi jossa selvitellään alun jälkeisiä tapahtumia. Ainoa suurempi heikkous pätkässä oli sen pituus, melkein 2.5h on aika paljon tämmöiseltä elokuvalta, mutta ei sitä katsellessa tylsää ollut. Pituuden voi kuitenkin antaa osittain anteeksi, koska tavallaan tuossa on kolme selvää omaa tarinaa jotka lopuksi linkittyvät yhteen. Goslingin lisäksi Bradley Cooper vetää hyvän roolin, eikä jälleen voi kuin ihmetellä miksi hän tekee välillä todella paskoja rooleja mm. komedioissa kuten The Hangover (vastaus: raha). Jos siis hieman toisenlainen rikosdraama kuulostaa hyvältä, niin tässä on elokuva sinulle.

 

Only God Forgivesista kertoessa mainitsin että feel bad-elokuvat maistuvat minulle. Tuon Winding Refningin uusimman lisäksi katselin pari muutakin ajoittain epämielyttävää elokuvaa. Ensimmäisenä 1980 julkaistun Maniac elokuvan remaken. Odotukset tätä kohtaan olivat mitättömät. Kuten pari blogausta aiemmin kerroin, en pidä monestakaan kauhu-remakesta. Onneksi tämä elokuva olikin vallan mainio. Ohjaaja Franck Khalfoun oli ottanut sinäänsä vain alkuperäisen juonen tärkeimmät osat ja muuten tehnyt aivan omanlaisen elokuvan. 

Elokuva on ainakin 90% ajasta kuvattu Frodon silmistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään heiluvaa, päänsärkyjä aiheuttavaa kameraa vaan kaikki on tehty yllättävän hillitysti tyylillä. Elijah Wood on todella hyvä valinta tähän sairaaseen rooliin. Monet hänen monologit nukkejen tai kuolleiden naisten kanssa ovat (hyvällä tavalla) epämiellyttävää katseltavaa. Wood on onnistuneesti saanut samaa tunnelmaa hahmoon mitä Joe Spinellillä oli alkuperäisessä roolissaan, mutta myös tuo siihen paljon omaa. Tehosteet ovat moderniksi elokuvaksi erittäin hyvät (tietokoneella ei todellakaan ole kaikkea tehty) vaikka Tom Savinin tehosteiden tasolle ei päästä. Elokuva ei todellakaan ole täydellinen, mutta se jätti hyvän mielen. Toivoa on vielä moderneilla kauhuelokuvilla, vaikka olisi remake.

Maniacin jälkeen tsekkasin jo hyvän aikaa odotelleen Excisionin. Kyseessä on hyvin kummallinen ja ajoittain sairas elokuva. Päähenkilö on high schoolissa oleva tyttö, joka fantasioi kuolleiden kanssa panemisesta ja muusta tuon ikäiselle normaaleista jutuista. Pääroolissa oleva AnnaLynne McCord näyttelee kerrassaan epämiellyttävää henkilöä jonka tekemiset kuitenkin jaksavat kannatella elokuvaa hyvin. Leffa tasapainottelee hienosti genrejen rajoilla, välillä löytyy selvää kauhua mutta myös komediaa on mukana runsaasti. Tämä aiheuttaakin ihmeellisiä tunteita kun hetkessä voi tunnelma muuttua totaalisesti.

Tiesin ennen katselua että jotain kummallista on luvassa ja olin oikeassa. Tätä elokuvaa on hyvin vaikea suositella melkein kenellekkään. Ainoa yleisö on varmaan minunlaiset kummajaiset jotka nauttivat (hyvän maun) rajoja rikkovista elokuvista.

Excision traikku