Ässässssins Creed IV Bläk Fläg

Kuten otsikosta huomaa, pelailin viimeinkin uusimman Assassin's Creedin läpi. Olen, tai voisi sanoa olin, sarjan kovakin fani vielä pari vuotta sitten. Alkuperäinen AC maistui sukupolven alussa todella tuoreelta ja se teki hyvän pohjan sarjalle. Kovasti olin jatko-osasta hypettynyt ja melkein vuosi etukäteen sen ennakkotilasin, onneksi en joutunut pettymään. Peli ei ole ainoastaan sarjansa paras mutta myös yksi sukupolvensa parhaita.

Oh Ezio, kuinka kaipaan sinua.

Brotherhood oli sitä samaa mutta kaikkea oli vain enemmän, kuitenkin alkoi jo pelottamaan että ei kai tätäkin sarjaa nyt aleta lypsämään kuiviin. Näin sitten kävi, Revelations oli suuri pettymys. Etenkin pelillisesti mentiin huonoon suuntaan, jopa aivan alkuperäinen peli teki monet asiat sillä saralla paremmin. Assassin's Creed III hieman paransi tasoa mutta vanhan toisto alkoi maistumaan jo pahasti. Etenkin paljon mainostettu "trilogian" päätös on yksi tylsimmistä ja ontoista mitä olen aikoihin nähnyt.

Ei siis ihme etten AC IV:tä odottanut innolla. Traikut näyttivät tylsiltä, pelikuva oli sitä samaa vanhaa tuttua. Ketä kiinnostaa? Ei minua ainakaan. Ainoa pelastus tässä pelissä voisi olla kolmosesta tuttu (ja myös sen pelin paras osio) laivoilla sotiminen. Pelimediassakaan ei kovia odotuksia Black Flagille annettu, joten ainakin minulle kovana yllätyksenä tuli kaikki kehut ja palkinnot. Peli nappaili hyvin korkeita pisteitä arvosteluissa ja kehuttiin jopa parhaaksi osaksi tähän mennessä koko sarjassa!

Näiden arvostelijoiden sekä kaverien kehujen perusteella päätin sitten itsekin antaa pelille mahdollisuuden. Tammikuun alussa sitten Skull Editionin tilasin kun halvalla sai, sarja taitaa muuten olla yksi ainuista josta tehdään aivan liikaa näitä erikoisversioita. Nytkin kaikkien spessuversioiden hinnat laskivat hyvin nopeaa, enpä minä ainakaan valita.

Mites sitten peli maistui minulle? Melko hiton hyvin, aluksi. Merirosvoilu on hauskaa puuhaa ja ensimmäisen 10 tunnin aikana pääasiassa vain seilailin merellä ja ryöstelin. Päätarina ei kamalasti napannut. Peli on kuitenkin enemmänkin merirosvo-simulaattori jonka taustalta sitten löytyy Assassin's Creed sekoilua. Tämä on kuitenkin iso vika omasta mielestä, juuri tarina minua kiinnosti ensimmäisten pelien aikana. Se oli todella huikeaa scifihäröilyä johon oli nakattu oikeaa historiaa mukaan. IV:n juoni on melkein sarjan huonoin, okei kolmosen päätarina aiheutti enemmän haukotuksia kuin tämä, muttei ero ole suuri.

Pelillisesti tämä on kuitenkin sarjan parasta antia. Laivalla purjehtiminen onnistuu ongelmitta ja miekkailu onnistuu yhtä hyvin kuin aiemminkin. Sinäänsä isoin vika taistelussa on vain se että se on jälleen asteen helpompaa kuin aiemmassa pelissä. Nyt kun pelaajalla voi olla neljä pistoolia ja muita apuja, niin suuristakin joukoista selviää ongelmitta.

Valaiden ja haiden metsästäminen on kiva pieni lisä.

Peli toi monissa kohdissa mieleeni yhden pc-suosikeistani, Sid Meier's Piratesin. Kyseinen peli oli kuitenkin monella tavalla monimutkaisempi, etenkin meritaisteluissa. En älyä miksei Black Flagissa voitu tehdä niin että tietyt kuulat tekisi tiettyihin kohtiin laivaa vahinkoa. Esimerkiksi kettinkikuulilla olisi voinut mastot rikkoa eikä itse laivaa näin olisi tarvinut kokonaan paskaksi laittaa jos sen haluaa vallata. Tämmöiset pienet jutut jäivät vanhaa merirosvoa harmittamaan.

Mutta kuten aiemmin sanoin, pelin ensimmäiset 10 tuntia menivät innolla pelaten. Sen jälkeen alkoi hieman tylsistyttämään ja lopulta vedin päätarinan läpi melkein hampaat irvessä, koska kyllähän se vedetään loppuun jos ollaan kerran aloitettukin. Päätarina ja tehtävien toistuvuus pilasivat muuten mainion pelin. Kyllä itse merellä seilaaminen ja aarteiden kaivelu kokoajan maittivat mutta ainaiset "seuraa henkilöä X ja kuuntele herrojen X ja Y keskustelua huomaamatta" tehtävät alkoivat ihan vituttamaan lopussa. Kyseiset tehtävät ovat olleet sarjan heikkous jo ensimmäisestä osasta lähtien, nyt kuitenkin niitä tuntui olevan enemmän kuin koskaan aiemmin. Ei voi ymmärtää mitä siellä studioilla ollaan mietitty.

Loppujen lopuksi peli oli kokonaisuutena "ihan jees" tasoa. Enemmän tuosta tykkäsin kuin kahdesta aiemmasta, muttei se meinaa paljoa. Merirosvoilu on hauskaa puuhaa mutta muuten mentiin jälleen metsään.

Netflix suosituksia osa 2

Hetkeen en ole suositellut tästä hienosta palvelusta katselemisen arvoisia pätkiä, tällä kertaa painotus on enemmän Suomen flixillä kuin jenkkilän.

Pusher trilogia (Pusher, Pusher II, Pusher III)

Nicolas Winding Refn on hieno mies. Mies tunnetaan nykyään parhaiten hänen kahdesta uusimmasta elokuvasta, Drive ja Only God Forgives. Itse ihastuin miehen työhön kunnolla Bronsonin nähtyäni, tuon jälkeen sitten Valhalla Rising ja myöhemmät vain vahvistivat sen että kyseessä on hieno ohjaaja.

Pusher trilogia on ollut tuolta 2008 asti katselulistan kärjessä, mutta kuten kaikki leffahullut tietää, ei se lista koskaan pienene. Aina kun jonkun sieltä saa tsekattua, tulee tilalle vähintään yhtä monta lisää. Valitettavasti nämä Pusherit olivat siis hieman unohtuneet, sitten Netflix pelasti. Se suositteli niitä minulle ja näin katselin kaikki kolme elokuvaa suurella innolla melkein putkeen.

Jokainen elokuva pyörii huumeiden ympärillä. Ne eivät ole ehkäpä aina pääosassa mutta hyvin tärkeässä roolissa. Ekassa leffassa päähenkilö on diileri joka joutuu kokoajan pahempaan velkakierteeseen. Mies koittaa kaikin keinoin saada rahaa kasaa jotta saisi elämänsä pitää, hemmetin jännittävää sekä jopa ajoittain hauskaa katseltavaa. Hyvin näytetään kyseisen bisneksen huonot puolet eikä mitään kaunistella. Trilogian oma suosikki on tämä ykönen, siinä ei ole paljoa valitettavaa. Näyttely on aivan loistavaa, ohjaus on mestarillista sekä tarina ylipäätään on yllättävä sekä lopetus... on huikea. Rakastan tätä elokuvaa täysiä. Pari remakea on tehty, älkää katsoko niitä. Alkuperäinen on paras.

Pusher II: With Blood On My Hands sijoittuu ensimmäisen jälkeen jokusen vuoden, Mads Mikkelsen tekee paluun samassa roolissa vaikkakin tällä kertaa vankilan kokeneena. Mikkelsen oli ensimmäisessä leffassa pääasiassa vain ensimmäisellä puolikkaalla, tokassa hän on pääosassa. Pusher ykönen oli miehen ensimmäinen oikea rooli elokuvissa ja jo siinä näki että mies osaa hommansa. Pusher II:n aikoihin hän oli jo näytellyt useamman vuoden muttei mitään suurta eroa laadussa ole ekan ja tokan leffan roolien välillä. Luontaisesti hyvä näyttelijä siis.

Pusher II (sekä III) sisältää paljon samoja elementtejä kuin ensimmäinen, huumeet ja raha ovat siis taas isossa roolissa. Velkoja tulee ja menee, jotku kuolee ja kaikenlaista muuta kivaa tapahtuu. Trilogia esittelee ylipäätään hyvin uskottavasti Kööpenhaminan huumebisnestä, tästä on iso kiitos monille "näyttelijöille". Huomattava osa roolituksista on annettu oikeille rikollisille ja diilereille. Yksi jos toinen on istunut sekä ennen kuin jälkeen elokuvien linnassa. On aivan älytöntä että he osaavat "näytellä" niin hyvin vaikkei mitään koulutusta tai kokemusta ole alalta aiemmin. Ensimmäisessä leffassa päähahmo oli diileri, tokassa diileri/varas mutta gangsteripomon poika, kolmannessa ollaan sitten ihan huipulla pomona. Näin siis käydään läpi hyvin kyseisen bisneksen jokainen vaihe.

Jatko-osat ovat sisältävät väkivaltaa enemmän kuin ensimmäinen, vaikkakin muuten tunnelma on usein paljon leppoisampi. Ekan Pusherin tunnelma kun oli isolta osalta niin ankeaa ja kuolema odotti joka nurkan takana. Ei meininki kovin iloista ole jatko-osissakaan, muttei semmoista jatkuvaa painostusta ole. Pusher III sisälsi kuitenkin yhden inhottavimmista tapoista mitä olen nähnyt elokuvissa. Mitään en tahdo spoilata mutta eräs henkilö kirjaimellisesti suolistetaan. Nam.

Pusher II & III ovat budjetiltaan pienempiä teoksia kuin alkuperäinen, kumpikin tehtiin sinäänsä vain sen takia että Nicolas Winding Refn saisi makseltua velkojaan ja pidettyä studionsa pystyssä. Näistä näkee sen että vaikka tekee elokuvan ns. vain rahat mielessä, voi laatu olla aivan loistavaa. Rahan vähyys ei kuitenkaan pahemmin näy, jos on osaavia tyyppejä kameran takana niin kymmeniä miljoonia ei tarvita. Kaikki sarjan leffat ovat palkintojakin napanneet aikoinaan ja sen ne ansaitsevat. Sinäänsä nämä ansaitsevat paljon enemmän huomiota, nykyään monet kyseistä ohjaajaa fanittaa vain Driven takia, vaikka mies on tehnyt vuosien ajan laatua. Katselkaa siis hänen vanhempaakin tuotantoa, kyseessä on yksi tämän hetken parhaista ohjaajista.

The Life Aquatic with Steve Zissou (2004)

Kaiken synkkyyden ja väkivallan tasapainoksi suosittelen jotain hauskaa. Wes Anderson on yksi suosikeistani, mies tekee absurdeja, hauskoja mutta samalla myös niin fiksuja elokuvia. Hän osaa kikkailla monenlaisilla tehosteilla ja selvästi rakastaa elokuvien tekemistä. The Life Aquatic oli yksi ensimmäisistä hänen elokuvistaan jonka näin, heti ensimmäisellä kerralla ihastuin täysin hänen tyyliin. Bill Murray (yksi kaikkien aikojen näyttelijöistä) vetää huikean roolin esittäen yhdenlaista parodiaa Jacques Cousteausta, tuosta yhdestä kaikkien aikojen merentutkijista. Itsekin lapsena olen yhden jos toisen Cousteaun dokumentin nähnyt, miehen olemus ja etenkin punainen pipo paloi pysyvästi aivoihin.

The Life Aquatic vaikka parodio kyseistä miestä, se samalla kunnioittaa hänen työtään. Leffa on hänelle omistettu, eikä turhaan. Elokuvasta löytyy monet Andersonin vakio näyttelijät (Owen Wilson, Willem Dafoe, Anjelica Huston) jotka joko ennen tai viimeistään tämän jälkeen ovat olleet melkein jokaisessa miehen elokuvassa.

Elokuva on hyvin tyypillistä Wes Andersonia, dialogia on paljon sekä se on usein humoristista. Kaikenlaista kummallista tapahtuu ja ihmiset käsittelevät näitä asioita melko erikoisin tavoin. Myös hieman äksöniä on saatu mukaan, sinäänsä yksi omista all time suosikki kohdista elokuvissa on tässä elokuvassa. Tämä hieman spoilaa joten varoitus: eräässä kohdassa elokuvaa merirosvot hyökkäävät ja ottavat Zissoun laivan valtaansa. Mies sitten saa tarpeekseen ja alkaa lahtaamaan tyyppejä. Skene ei muuten ehkä olisi niin huikea, mutta kun kerrankin näkee Bill fucking Murrayn ammuskelemassa merirosvoja kuin mikäkin kovis, samalla kun taustalla pauhaa The Stoogesin Search and Destroy, ei voi kuin rakastaa joka sekuntia.

Omaksi kummastukseksi tämä elokuva tuntuu jakavan Anderson fanit aikamoisesti kahtia, osa rakastaa ja osa ei. En ihan älyä että miksei tästä tykkäisi jos aiemmat tai myöhemmät ovat iskeneet. Itselle tämä on yksi miehen parhaista elokuvista. Monesti olen jaksanut tämän katsoa, ja varmana tulen tulevaisuudessakin tölläämään tämän taas uudelleen ja uudelleen.

Wes Andersonista varmana tulee jotain tekstiä lisää aivan pian, tuleehan hänen uusin elokuva aivan kohta elokuviin. Sillä välin katselkaa nämä elokuvat, tai muuten Jeesus suuttuu.

Christian Bale möhömahana ja vigilantena

Taas on yllättäen aikaa kulunut liiankin kauan viime blogailusta. Mitäpä sitä turhia kirjoitella jos ei ole mitään mielenkiintoista (niinkuin muka nytkin olisi) kerrottavaa. Kuitenkin, tuli tuossa äskettäin katseltua Christian Balen kaksi uusinta seikkailua, olivatko ne täysiä kalkkunoita? Lue alempaa vastaus.

Ensimmäisenä tsekkasin kovasti kehutun American Hustlen. Kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja useita muita palkintoja. Ohjaajan paikalta löytyy David O. Russell, joka on viime vuosina saanut kuuluisuutta hyvällä The Fighter leffalla ja minun mielestä paskalla mutta kriitikoiden mielestä loistavalla Silver Linings Playbookilla.             

Mies selvästi tykkää palkata samoja näyttelijöitä kun huomattava osa päärooleissa olevista oli ennen American Hustlea ollut edes jossain hänen leffassaan. Sinäänsä tässä ei ole mitään vikaa, etenkin Christian Bale vetää aivan loistavan suorituksen mutta Bradley Cooper ja etenkin Jennifer Lawrence olisi voitu korvata paljon paremmin rooleihinsa sopivilla naamoilla. Aina kun Lawrence on ruudulla, tuntuu kuin joku teini olisi päästetty aikuisten kanssa näyttelemään. Hän on ihan pätevä näyttelijätär muttei mitenkään vakuuttava tässä.

Itse leffa oli kokonaisuutena aika keskinkertainen. Isoin vika oli itse juoni, se tuntui olevan hajalla vaikka selvä päämäärä olikin hahmoilla. Iso syy tähän on itse David O. Russellin tyyli, hän tykkää ennemmin painottaa hahmojen tärkeyttä kuin itse suurta juonta. Monet kohdat tässäkin elokuvassa olivat täysin improvisoituja, ja se näkyi. Improvisaatio on ihan kiva juttu tietyissä rajoissa, mutta jos se hajottaa valmiin kässärin menee asiat päin metsää. En kyllä tiedä olisiko tiukemmin kässärissä pidättäytyminenkään pelastanut tarinaa. Juoni kun on hyvin tuttua huttua jos katsoja on nähnyt edes pari kyseisen genren (rikos/draama) tärkeää eeposta.

Vaikka elokuva oli menestys, jäi se kovasti The Wolf of Wall Streetin jalkoihin. Omasta mielestä ihan syystäkin, kummassakin leffassa on paljon samaa mutta jälkimmäinen tekee kaiken paremmin. Suosittelenkin ennemmin katsomaan sen jos joutuu valitsemaan. Kumpikin leffa on teknisesti hyvin tehtyjä mutta jos parempi kerronta ja juoni kiinnostaa niin TWoWS vie potin 100-0.

Out of the Furnace on ohjaaja Scott Cooperin (Crazy Heart) toinen elokuva, nyt on kantrilaulajat vaihtuneet epätoivoon ja väkivaltaan. Olin ennen elokuvan katselua nähnyt vain pari julistetta leffateatterissa, sen perusteella luulin että luvassa on jotain Balen tähdittämää äksöniä. Onneksi olin väärässä.

Elokuva on synkkä jännäri jossa on yllättävän vähän toimintaa, tämä on vain hyvä asia. Näin ne pari väkivaltaista kohtaa tuntuvat paljon voimakkaammilta ja tärkeämmiltä. Pahemmin mitään en halua spoilata mutta yhdenlainen kostotarina on kyseessä. Mitään älyttömän originaalia tässä ei ollut mutta vanhat kikat tehdään taidolla. Leffa muistuttaa enemmän 70/80-luvun vigilante-elokuvia kuin monia nykyajan jännäreitä, myös hyvin eurooppalainen fiilis on kokoajan päällä. Eipä olekkaan yllätys että leffa tuntuu menestyneen paremmin täällä kuin jenkkilässä, tietenkin ylipäätään synkkä ja melankolinen meininki ei koskaan nappaa jenkkilän popkorni-massoja.

Out of the Furnace piti hyvin otteessaan alusta loppuun, vaikkakin pituutta oli ehkä hieman liikaa. Elokuva on melkein kaksi tuntia pitkä, helposti olisi voitu 10-15min tästä leikata pois ja näin kerronta olisi pysynyt kokoajan tasaisessa vauhdissa. Etenkin alku tuntui etenevän turhan hitaasti, itse pääjuoneen päästään sinäänsä vasta joskus tunnin kohdilla.

Näistä kahdesta Balen tähdittämästä elokuvasta tämä on parempi. Genre on tietenkin lähempänä omaa makua mutta myös kokonaisuutena tämä oli eheämpi paketti. Näyttelijät olivat hyviä, vaikkakin helposti en sulattanut Casey Affleckia kovana marinena. Mies kun tuntuu aina semmoiselta inisevältä märisijältä, hän kuitenkin veti aivan mainion suorituksen. Elokuva olisi voinut olla aivan loistava, eikä vain hyvä jos juoni olisi ollut hieman kekseliäämpi. Tietenkin jos katselija ei ole nähnyt kymmeniä kosto/jännäreitä niin elokuva varmaan nappaa kovemmin. Genren faneillekkin kuitenkin tämä on helppo suositus.