The Grand Budapest Hotel & The Raid 2: Berandal

Otsikosta ehkäpä välkyimmät jo älyää mitä olen tässä kuussa käynyt katsomassa. Toinen elokuva oli hyvin erikoinen kuten tekijältään pystyi odottamaan ja toinen on jo nyt helposti yksi vuoden parhaista elokuvista.

The Grand Budapest Hotel oli ennakkoon vuoden odotetuimpia elokuvia minulle. Life Aquaticista kertoessa sanoinkin ohjaaja Wes Andersonin olevan yksi suosikeistani. Mies tekee hyvin erikoisia elokuvia jotka osuvat omaan makuhermoon täysiä. Monet eivät tykkää hänen melkein jopa teennäisestä kummallisuudesta. Hänen tuotantoon pitää kuitenkin asennoitua oikein, nämä elokuvat eivät ole realistisia. Ne ovat yhdenlaista fantasian ja realismin sekoitusta. Monet fanitkin jopa ovat valittaneet kokoajan vahvistuvasta epärealismista hänen elokuvissaan. Itselle tällä ei ole mitään väliä, omat suosikit hänen tuotannostaan ovat juuri 2000-luvulla tulleet pätkät.

Mutta niin mitäs mieltä olin The Grand Budapest Hotelista. Paskahan se oli... No ei, tykkäsin hurjasti. Se oli niin Wes Andersonia kuin elokuva voi vaan olla. Huumori on kuivaa mutta toimivaa. Näyttelijät ovat täydellisesti valittuja, tarina on kummallinen ja mukana on myös synkkää ehkä jopa masentavaa kamaa. Väkivaltaa tai ainakin verta tässä oli enemmän kuin missään aiemmassa hänen leffassa, silti ajoittain elokuva on hyvin kevyttä ja hauskaa katseltavaa. Tämä tunnelman suuri vaihtelu on toimivaa ja toteutettu hyvin, moni huonompi ohjaaja olisi epäonnistunut tuollaisessa.

Netissä ja maailmassa TGBH on saanut yllättävän paljon huomiota osakseen, Andersonin aiempi tuotanto ei ole iskenyt massoihin ja rahallisesti voittoa ei kamalasti ole tullut. Hienoa jos nyt viimein mies pääsisi suurempaan kuuluisuuteen, toivotaan vain ettei käy Darren Aronofskyn tapaista muutosta että yhtäkkiä tehdään sairaan kallista paskaa indien tilalla (Noah). Kaikkiin suuriin ylistyksiin TGBH kohdalla en yhdy, se oli maittavaa katseltavaa muttei tajunta räjähtänyt. Leffa tuntuu kylläkin sellaiselta että toinen katselu vain parantaisi elokuvaa, innolla tämän uudestaan tölläilenkin kunhan vain BD tulee ulos. Ehkä se sitten yltäisi jopa ohjaajansa parhaaksi.

The Raid: Redemption oli minulle yksi vuoden 2011 parhaista elokuvista. Paljon kuulin hypeä jenkkilästä ennen Suomen ensi-iltaa, jopa vuosikymmenen parhaaksi äksöniksi kehuivat. Hieman epäilevänä menin sitten melkein tyhjään teatteriin sen katsomaan. Oh ah, mitä herkkua. Vaikkei elokuva paljoa katsojia teattereissa saanut niin viimeistään dvd/bd kautta sai kuuluisuutta. Kovan fanikannan leffa saikin ja hyvä niin, nyt me saatiin tuolle mestariteokselle jatko-osa. Turpiin tuli ja kovaa.

The Raid 2: Berandal on aivan helvetin hyvä elokuva. Se on sairaalloisen brutaalia toimintaa sisältävä Indonesialainen elokuva. Eka osa oli tähän verrattuna paljon puhtaampi action pätkä jossa juoni oli taustalla. Nyt jopa kerrontaa on oikeasti mukana ja se ei ole paskaa. Monesti äksöneiden kanssa käy niin että huonoon juoneen koitetaan panostaa ja näin kokonaisuus heikkenee. Raid 2 sisälsi aivan hyvän juonen joka piti otteessaan samalla kun potkuja ja lyöntejä tuli kymmenittäin päähän.

Mutta tottahan se on ettei näitä elokuvia juonen takia katsota, toiminta menee tässäkin edelle ja voi Jeesuksen pakarat sentään kun se on ihanaa herkkua. Idästä ylipäätään on 2000-luvulla tullut monia perkeleen kovia mätkintöjä mutta The Raid-sarja on näistä paras. Taistelut ovat välillä todella pitkiä, leikkauksia on ajoittain hyvin vähän ja tietenkin parasta on se että toiminnasta saa selvää. Nykyajan actionin isoin moka on nopeat leikkaukset ja heiluva kamera. Lännessä tätä tekniikkaa suositaan hyvin paljon. En voi käsittää tätä, mitä hauskaa on siinä ettei saa mistään selvää. Kyllä myös Raidissa kamera välillä heiluu, muttei liikaa. Kokoajan katsoja on selvillä että kenen naamaa nyt muussataan ja kenen jalka nyt lyötiin paikaltaan.


Aiemmin sanoin että elokuva on brutaali. Tuota ei voi painottaa liikaa. Nämä elokuvat eivät sovi monille. Minullekkin joka on tottunut gore-leffoihin tuntui pahalta katsoa kun yhdelle jos toiselle hahmolle kävi kamalia asioita. Aseita näissä käytetään hyvin vähän, nyrkit ja jalat ovat se kuuma juttu. Lyömäaseita kyllä löytyy useasta tappelusta, mutta nekään eivät ole mitään tyypillisimpiä. Etenkin vasaroita käyttävä nainen jäi hyvin mieleen. Mätkintä tuo astetta brutaalimman ja läheisemmän fiiliksen toimintaan verrattuna perus paukuttelut.

 

En tiedä onko kolmatta Raid elokuvaa tulossa, melkein toivon ettei tulisi. Tarina laitettiin hyvin pakettiin ja toivoisin että ohjaaja tekisi ihan uuden elokuvan/sarjan. Huhuja tuosta kolmosesta kuitenkin on, toivotaan että laatu pysyy näin korkealla. En osaa oikeasti sanoa että kummasta The Raid leffasta pidän enemmän. Ne ovat niin erillaisia, mutta myös samanlaisia. Tällä hetkellä Raid 2 veisi ehkä voiton, kiitos parin älyttömän tappelun ja juonellisen lisäyksen avulla. Enempää en voi The Raid 2: Berandalia kehua, se on aivan loistava elokuva. Tästä minä nautin.

Netflix suosituksia osa 2

Hetkeen en ole suositellut tästä hienosta palvelusta katselemisen arvoisia pätkiä, tällä kertaa painotus on enemmän Suomen flixillä kuin jenkkilän.

Pusher trilogia (Pusher, Pusher II, Pusher III)

Nicolas Winding Refn on hieno mies. Mies tunnetaan nykyään parhaiten hänen kahdesta uusimmasta elokuvasta, Drive ja Only God Forgives. Itse ihastuin miehen työhön kunnolla Bronsonin nähtyäni, tuon jälkeen sitten Valhalla Rising ja myöhemmät vain vahvistivat sen että kyseessä on hieno ohjaaja.

Pusher trilogia on ollut tuolta 2008 asti katselulistan kärjessä, mutta kuten kaikki leffahullut tietää, ei se lista koskaan pienene. Aina kun jonkun sieltä saa tsekattua, tulee tilalle vähintään yhtä monta lisää. Valitettavasti nämä Pusherit olivat siis hieman unohtuneet, sitten Netflix pelasti. Se suositteli niitä minulle ja näin katselin kaikki kolme elokuvaa suurella innolla melkein putkeen.

Jokainen elokuva pyörii huumeiden ympärillä. Ne eivät ole ehkäpä aina pääosassa mutta hyvin tärkeässä roolissa. Ekassa leffassa päähenkilö on diileri joka joutuu kokoajan pahempaan velkakierteeseen. Mies koittaa kaikin keinoin saada rahaa kasaa jotta saisi elämänsä pitää, hemmetin jännittävää sekä jopa ajoittain hauskaa katseltavaa. Hyvin näytetään kyseisen bisneksen huonot puolet eikä mitään kaunistella. Trilogian oma suosikki on tämä ykönen, siinä ei ole paljoa valitettavaa. Näyttely on aivan loistavaa, ohjaus on mestarillista sekä tarina ylipäätään on yllättävä sekä lopetus... on huikea. Rakastan tätä elokuvaa täysiä. Pari remakea on tehty, älkää katsoko niitä. Alkuperäinen on paras.

Pusher II: With Blood On My Hands sijoittuu ensimmäisen jälkeen jokusen vuoden, Mads Mikkelsen tekee paluun samassa roolissa vaikkakin tällä kertaa vankilan kokeneena. Mikkelsen oli ensimmäisessä leffassa pääasiassa vain ensimmäisellä puolikkaalla, tokassa hän on pääosassa. Pusher ykönen oli miehen ensimmäinen oikea rooli elokuvissa ja jo siinä näki että mies osaa hommansa. Pusher II:n aikoihin hän oli jo näytellyt useamman vuoden muttei mitään suurta eroa laadussa ole ekan ja tokan leffan roolien välillä. Luontaisesti hyvä näyttelijä siis.

Pusher II (sekä III) sisältää paljon samoja elementtejä kuin ensimmäinen, huumeet ja raha ovat siis taas isossa roolissa. Velkoja tulee ja menee, jotku kuolee ja kaikenlaista muuta kivaa tapahtuu. Trilogia esittelee ylipäätään hyvin uskottavasti Kööpenhaminan huumebisnestä, tästä on iso kiitos monille "näyttelijöille". Huomattava osa roolituksista on annettu oikeille rikollisille ja diilereille. Yksi jos toinen on istunut sekä ennen kuin jälkeen elokuvien linnassa. On aivan älytöntä että he osaavat "näytellä" niin hyvin vaikkei mitään koulutusta tai kokemusta ole alalta aiemmin. Ensimmäisessä leffassa päähahmo oli diileri, tokassa diileri/varas mutta gangsteripomon poika, kolmannessa ollaan sitten ihan huipulla pomona. Näin siis käydään läpi hyvin kyseisen bisneksen jokainen vaihe.

Jatko-osat ovat sisältävät väkivaltaa enemmän kuin ensimmäinen, vaikkakin muuten tunnelma on usein paljon leppoisampi. Ekan Pusherin tunnelma kun oli isolta osalta niin ankeaa ja kuolema odotti joka nurkan takana. Ei meininki kovin iloista ole jatko-osissakaan, muttei semmoista jatkuvaa painostusta ole. Pusher III sisälsi kuitenkin yhden inhottavimmista tapoista mitä olen nähnyt elokuvissa. Mitään en tahdo spoilata mutta eräs henkilö kirjaimellisesti suolistetaan. Nam.

Pusher II & III ovat budjetiltaan pienempiä teoksia kuin alkuperäinen, kumpikin tehtiin sinäänsä vain sen takia että Nicolas Winding Refn saisi makseltua velkojaan ja pidettyä studionsa pystyssä. Näistä näkee sen että vaikka tekee elokuvan ns. vain rahat mielessä, voi laatu olla aivan loistavaa. Rahan vähyys ei kuitenkaan pahemmin näy, jos on osaavia tyyppejä kameran takana niin kymmeniä miljoonia ei tarvita. Kaikki sarjan leffat ovat palkintojakin napanneet aikoinaan ja sen ne ansaitsevat. Sinäänsä nämä ansaitsevat paljon enemmän huomiota, nykyään monet kyseistä ohjaajaa fanittaa vain Driven takia, vaikka mies on tehnyt vuosien ajan laatua. Katselkaa siis hänen vanhempaakin tuotantoa, kyseessä on yksi tämän hetken parhaista ohjaajista.

The Life Aquatic with Steve Zissou (2004)

Kaiken synkkyyden ja väkivallan tasapainoksi suosittelen jotain hauskaa. Wes Anderson on yksi suosikeistani, mies tekee absurdeja, hauskoja mutta samalla myös niin fiksuja elokuvia. Hän osaa kikkailla monenlaisilla tehosteilla ja selvästi rakastaa elokuvien tekemistä. The Life Aquatic oli yksi ensimmäisistä hänen elokuvistaan jonka näin, heti ensimmäisellä kerralla ihastuin täysin hänen tyyliin. Bill Murray (yksi kaikkien aikojen näyttelijöistä) vetää huikean roolin esittäen yhdenlaista parodiaa Jacques Cousteausta, tuosta yhdestä kaikkien aikojen merentutkijista. Itsekin lapsena olen yhden jos toisen Cousteaun dokumentin nähnyt, miehen olemus ja etenkin punainen pipo paloi pysyvästi aivoihin.

The Life Aquatic vaikka parodio kyseistä miestä, se samalla kunnioittaa hänen työtään. Leffa on hänelle omistettu, eikä turhaan. Elokuvasta löytyy monet Andersonin vakio näyttelijät (Owen Wilson, Willem Dafoe, Anjelica Huston) jotka joko ennen tai viimeistään tämän jälkeen ovat olleet melkein jokaisessa miehen elokuvassa.

Elokuva on hyvin tyypillistä Wes Andersonia, dialogia on paljon sekä se on usein humoristista. Kaikenlaista kummallista tapahtuu ja ihmiset käsittelevät näitä asioita melko erikoisin tavoin. Myös hieman äksöniä on saatu mukaan, sinäänsä yksi omista all time suosikki kohdista elokuvissa on tässä elokuvassa. Tämä hieman spoilaa joten varoitus: eräässä kohdassa elokuvaa merirosvot hyökkäävät ja ottavat Zissoun laivan valtaansa. Mies sitten saa tarpeekseen ja alkaa lahtaamaan tyyppejä. Skene ei muuten ehkä olisi niin huikea, mutta kun kerrankin näkee Bill fucking Murrayn ammuskelemassa merirosvoja kuin mikäkin kovis, samalla kun taustalla pauhaa The Stoogesin Search and Destroy, ei voi kuin rakastaa joka sekuntia.

Omaksi kummastukseksi tämä elokuva tuntuu jakavan Anderson fanit aikamoisesti kahtia, osa rakastaa ja osa ei. En ihan älyä että miksei tästä tykkäisi jos aiemmat tai myöhemmät ovat iskeneet. Itselle tämä on yksi miehen parhaista elokuvista. Monesti olen jaksanut tämän katsoa, ja varmana tulen tulevaisuudessakin tölläämään tämän taas uudelleen ja uudelleen.

Wes Andersonista varmana tulee jotain tekstiä lisää aivan pian, tuleehan hänen uusin elokuva aivan kohta elokuviin. Sillä välin katselkaa nämä elokuvat, tai muuten Jeesus suuttuu.