perjantai 3. toukokuuta 2013

The First Encounter

Pitemmän aikaa on ollut ajatuksena aloittaa ihan oma blogi jossa pääsen kertomaan omia mietteitä... asioista. Pelaajalehti.comissa viime syksynä tein yhden kirjoituksen ja hyvää palautetta sain, joten miksipäs ei.

Katselin tuossa parin viime päivän aikana Lord of the Rings-trilogian josta pidän hyvin paljon. Viime katselusta oli vierähtänyt jo useampi vuosi, vaikka viime syksynä meinasin ennen Hobittia nämä tsekata. Pidennetyt versiot ovat ne ainoat oikeat versiot itselle, ne tuovat todella paljon syvyyttä tarinaan ja kirjojen ystäville tervetulleita lisäyksiä. 

Mutta nuiden hienojan 4DVD versioiden paras lisäys on melkeinpä se kaikki huikea lisäsisältö jonka jaksaa katsella melkein yhtä usein kuin itse elokuvat. Kolmesta elokuvasta on yhteensä useita tunteja making of -materiaalia joiden kautta viimeistään alkaa arvostamaan näitä teoksia. Peter Jackson kumppaneineen eivät tehneet asioita helpoimman kautta ja käyttäneet vain tietokoneita tekemään erikoistehosteet, hahmot, taustat tai no melkeinpä koko elokuvat (toisin kuin Lucas SW:n esiosissa...) vaan käyttivät hyödykseen mm. huikean näköisiä maalauksia, pienoismalleja ja maskeerasivat näyttelijät vanhaan kunnon tyyliin.

LOTRit ovatkin omasta mielestä paras esimerkki siitä miten cgi-teknologiaa pitää käyttää elokuvissa. Se vain tehostaa kokemusta luomalla jotain muuten mahdottomia asioita (suuret taistelut, Balrog jne jne) tai poistaa vikoja jotka huomataan vasta jälkituotannossa. Nykyaikana kun melkeinpä oksettaa katsoa etenkin toiminta- tai kauhuelokuvia joissa niin monet asiat oisi voitu tehdä käsin eikä tyydytty nopeampaan ja helpompaan cgi:hin. Hobitti onneksi jatkoi aiempien elokuvien mallilla vaikkakin 48p 3D oli aivan turha kikkailu joka toivottavasti ei tule suosituksi.

Niin en muuten itse LOTR-elokuvista maininnut oikein mitään. Kuten jo aiemmin sanoin, pidän tuosta trilogiasta kokonaisuutena hyvin paljon. Tolkienin (ja myöhemmin hänen pojan) kirjoja olen lukenut melkeinpä niin kauan kuin muistan ja on hienoa nähdä ne näin hyvin tehtyinä isolla kankaalla. Peter Jackson oli täydellinen tähän hommaan ja vaikka tarinoissa on pitänyt tehdä suuriakin muutoksia niin kaikki valinnat olivat elokuvanautinnon kannalta hyviä. Nämä eivät ole mitään kaikkien aikojen parhaita elokuvia, eivätkä ne semmosia koitakaan olla. Ne ovat todella hyvin tehtyjä eeppisiä viihdepläjäyksiä hyvällä näyttelyllä, ohjauksella ja kerronnalla. Rinnastan monesti nämä alkuperäiseen Star Wars-trilogiaan juuri tuon takia, tunnen niitä elokuvia kohtaan juuri samalla tavalla. Kummankin trilogian suurin teko on teknisellä puolella sekä vaikutuksella populaarikulttuuriin. Tai sitten LOTR oli vain tylsää kävelyä ja tarina kahdesta lyhyestä homosta.

 Vielä lopuksi täysin toiseen asiaan. Tätä kirjoittaessa viime yönä saatiin tietää että Jeff Hanneman Slayeristä kuoli, hän oli vasta 49 vuotias. Slayer ei tule enään ikinä olemaan entisensä jos vielä päättävät jatkaa. 2008 vuonna pääsin yhtyeen näkemään loistossaan ja innolla odottelin heidän tuloa tämän vuoden Jalometalliin. Nyt sitten pitää jännätä että peruvatko kesän keikat. Sooloile rauhassa, Jeff.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti