Numero 5. Demons (1985)
Leffa on kuin Evil Dead mutta tapahtumapaikkana elokuvateatteri, sekaan on nakattu tyypillistä italo-meininkiä ja näin leffa on valmis. Dario Argento ollut kynäilemässä ja tuottamassa, Mario Bavan poika Lamberto ohjaajana. Kuten jo viittaus Evil Deadiin kertoi, on leffan pahiksina demonit. Ne tyypilliseen tapaan ottavat yksi kerrallaan vallan uhreistaan.
Huumoria on myös mukana, etenkin musta sutenööri on jäänyt hyvin mieleen. Kokistölkistä vedetään kokaiinia ja välillä huudetaan huorille, täyttä parhautta. Gore on 80-luvun huippua, mitäpä muuta näiltä herroilta voisikaan odottaa. Leffa sai myös jatko-osan joka valitettavasti minulta on jäänyt välistä, mitä tuosta vähän olen katsonut niin tuntuu olleen iso vaikuttaja [Rec] sarjalle.
Numero 4. Black Sunday (1960)
Jos poika pääsee listalle niin totta hitossa isäkin. Mario Bavaa en itse niin paljo palvo kuin monet tuntuvat tekevän, arvostan kuitenkin miehen työtä hyvinkin paljon. Osa hänen ns. klassikoistaan eivät ole iskeneet pahemmin, Black Sunday toimii kuitenkin täysiä. Tunnelma on perkeleen hyvä alusta loppuun, näyttely on hyvää ja gore on etenkin aikaisekseen todella mainiota.
Elokuvassa on ihmeellisen unimainen tunnelma joka ei päästä otteestaan. Elokuvasta löytyy pari todella epämukavaa kohtaa jotka jopa meikässä aiheuttivat väristyksiä. Tuota tapahtuu harvoin tämän ajan leffoissa, yleensä vain eurooppalaisissa joissa on aivan toisenlainen fiilis verrattuna jenkkituotoksiin. Black Sunday, tai paremmalta nimeltään The Mask of Satan on merkittävä kauhuleffa joka ansaitsee kehunsa.
Numero 3. Cannibal Holocaust (1980)
Toiset vihaa, toiset rakastaa. Meikä menee jälkimmäisiin. Vaikka Cannibal Holocaust isolta osalta tunnetaan vain "se elokuvana jossa tapetaan eläimiä, oikeasti" on tässä paljon muutakin. Näyttelijät tekevät hienoja rooleja, "dokumentin" tekijät ovat täydellisiä paskapäitä joiden haluaa vain kuolevan. He ampuvat alkuasukkaita ilman mitään syytä, polttavat taloja sekä muutenkin ovat kunnon kusipäitä. Silti kun heille kuolo koittaa, tunnen etenkin naisia kohtaan sääliä.
Tässä on elokuva joka ei kaunistele asioita ja näyttää kaiken. Goreilut ovat vieläkin häkellyttäviä, tietenkin iso syy tähän on aitojen suolien ja eläinten käyttö. Kilpikonnan nylkeminen ja apinan pään avaamiset jäävät kellä vain mieleen. Leffassa on myös todella mainiot musiikit, etenkin teemabiisu tuo entistä häiriintyneemmän olon kaikkea kauheutta katsellessa.
Numero 2. Suspiria (1977)
Tiedetään, aika tylsä valinta mutta tämä vaan on paras Argenton leffa. Hänen giallot ovat tietenkin loistavia, mutta Suspiria on täyttä kauhua alusta loppuun. Ohjaus, musiikki, tunnelma ja näyttely loksahtavat kauttaaltaan juuri täydellisesti paikalleen. Elokuvassa on monia oikeasti jännittäviä kohtia jollaisia vain tämän ajan parhaista teoksista voi löytää.
Suspiriassa kiteytyy kaikki mikä on Argenton leffoissa parasta. Mitään en tahdo tästä spoilata, tämä on niitä elokuvia joka täytyy itse nähdä. Ainoa miinus joka tulee mieleeni on monen näyttelijän (etenkin Jessica Harperin) kulmakarvat, ne on järettömät. Aivan, silloin on hyvä elokuva jos pitää näin pienistä asioista valittaa.
Numero 1. The Beyond (1981)
Fulci, tämä eurooppalainen "Godfather of Gore" tittelin omistaja. Missäpä leffassa hän paremmin tämän nimen ansaitsisi kuin tällä. Tietenkään veri ja suolet eivät tee elokuvasta hyvää, ne enintään vain auttavat. Tässäkin leffassa osa väkivaltaisuudesta on jotain ihan käsittämätöntä ja häröä. Tyyppejä ei tapeta vain tyypillisesti aseilla tai veitsillä, useat kuolemat aiheuttavat ihmetystä (kuten ne hämähäkit, mitä helvettiä?) mutta kuitenkin ovat tyylikkäästi ja hienosti tehtyjä.
Elokuva kuuluu Fulcin Gates of Hell trilogiaan jossa demoni/zombit ja muut saatanalliset voimat tekevät pahojaan. Jokainen osa on tunnelmastaan lähtien yhtiä parhaita kauhuleffoja, todella sopivia syksyisiin iltoihin. The Beyond on kuitenkin näistä paras, elokuva on täynnä muistettavia kohtia sekä ihan tarinaltaan ehjin kokonaisuus. Catriona MacCollille pakko antaa arvostusta, tämä näyttelijätär vetää roolin jokaisessa trilogian osassa, todella hyvä valinta näihin pätkiin.
Valitettavasti nämä elokuvat, kuten koko Lucio Fulcin tuotanto, on jäänyt vuosien saatossa isoilta kauhumassoilta välistä. Tuntuu että vain kovimmat genren fanit tietävät näistä mestariteoksista, tämä on suuri vääryys. Omilla listoilla nämä kuten monet muut italialaiset kauhut menevät tasoihin tai jopa korkeammalle kuin monet "klassikkoina" pidetyt jenkkikauhuleffat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti