Maailmanlopun sienestystä

Jos siis ei joku vielä älynnyt, tuli yksi vuoden kehutuimmista peleistä pelailtua. The Last of Us julkaistiin kesän alussa suurien myyntien ja kehujen kanssa. Hieman epäilytti pelin ympärillä pyörinyt hype joten suosiolla jätin peluun hieman myöhemmäksi. Pelin takana olevaa Naughty Dogia pidetään yhtenä parhaimmista studioista tällä hetkellä, tästä en ole niinkään samaa mieltä. Heidän pelit ovat kyllä aina teknisesti hyviä, mutta muuten yksikään heidän peli ei ole naksahtanut meikän mieltymyksiin täysiä. The Last of Us on kuitenkin ensimmäinen heidän peli josta tykkäsin jopa usealla tavalla.

Toisin kuin Uncharted-sarjassa jossa paska läppä lentää kokoajan ja meininki on kuin suoraan halvasta kesäleffasta, on TLoU hyvin vakava ja aikuismainen teos. Maailmanlopun jälkeisessä maailmassa monet asiat ovat päin helvettiä ja päivästä hengissä selviytyminen on saavutus. Sieni-zombien tuhoama maailma tuntui aluksi todella paskalta valinnalta pelin kehykseksi. Se oli suurin syy miksen jaksanut hypettyä pelistä.
Zombeja/mutantteja tai muuten vain post-apocalyptic aiheista tavaraa tulee nykyään joka tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Minulla kiinnostus tätä aihepiiriä kohtaan on mennyt jo vuosia sitten, mutta silti aina välillä tulee tätä kulunutta aihetta hyvin käsitteleviä pelejä. Viime vuonna se oli Telltalen Walking Dead, nyt The Last of Us.

Itse sienimutantti/zombit ovat aika perseestä tässä pelissä. Isoin ongelma minulle oli se kun ne eivät ole kuolleita, ne ovat eläviä ihmisiä joihin on tullut sieni-infektio joka aiheuttaa niissä raivotaudin tapaisen zombitilan. Ne eivät syö uhrejaan, vain tappavat ilman mitään tarkoitusta. Sinäänsä aika tyypillistä, mikä tässä sitten mättää? Ensinnäkin, millä ne pysyvät elossa? Pelissä ei koskaan mainita mitä ne syövät tai juovat. Pakkohan niiden jotain on vetää elääkseen, zombit kun ovat kuolleita niin eivät ne tämmöisiin voi menehtyä. 28 Päivää ja Viikkoa Myöhemmin elokuvissa raivotautiset voitetaan juuri niiden näädyttämisellä.

Toinen iso kummastus oli talvi ja luonto ylipäätään. Pelissä yhdessä vaiheessa seikkaillaan lumisissa ja hahmojen mukaan erityisen kylmässä talvessa. Eikö sienipäiden pitäisi siis jäätyä tuolla hengiltä? Tämä olisi voitu hyvin selittää esim. sillä että ne menisivät jonkinlaiseen horrokseen talveksi mutta ei, niitä paskiaisiahan juoksee kaikkialla metsissä raivoamassa.
Ylipäätään zombi-maailmoissa minua mietityttää se kuinka ne infektoituneet selviävät luonnossa. Eikö eläimet ja esim. kiellekkeet ja muut vaarat tapa huomattavaa osaa hulluista? The Last of Usin zombit ovat myös kauttaaltaan tavallisia heikompia, ne voivat kuolla helposti ihan tyypillisistä haavoista, päätä ei ole pakko vahingoittaa. Eikö näin raivoavat hullut hyvin helposti vahingottaisi itsensä hengiltä? Noh nämä "viat" ovat ylipäätään minua ärsyttäviä juttuja tässä aihepiirissä, ei siis vika vain tässä teoksessa.

Nyt kun olen saanut tuon valituksen tehtyä, voin jatkaa hyvistä puolista. Tarina on huomattavasti keskivertoa parempaa, mitään aivan nerokasta tai uutta tämä ei kuitenkaan tarjoa. Hyvin paljon on teemoja mm. The Road leffasta/kirjasta lainattu. Mitään ei kuitenkaan ole suoraan pöllitty mistään, omia juttuja on tarpeeksi. Tarinan isoin ongelma oli päähahmot, Joelista opin tykkäämään jo alussa mutta Ellie on oma juttunsa.
Ellie tuntui usein turhan huolettomalta sekä näsäviisaalta, tietenkin tämä on osittain tarkoituskin. Kumpikin hahmo kasvaa tarinan aikana huomattavasti, Ellien muutos tuntui vain omasta mielestä turhan nopealta tai vain huonosti hoidetulta. Vioistaan huolimatta mainiota tavaraa, Bioshock Infiniteä ei kuitenkaan helpolla voiteta tällä saralla tänä vuonna taikka ylipäätään sukupolvessa.

Jump da Fuck Up

Toiminta saa myös minulta kehuja ja haukkuja. Ammuskelu ei vieläkään ole lähelläkään oman genrensä parhaimmistoa, Unchartedin ohjauksesta ollaan menty eteenpäin muttei tarpeeksi. Onneksi peli kuitenkin pääasiassa suosittelee hiiviskelyä suoran räiskinnän sijasta. Tällä saralla peli onnistuu mainiosti, pahemmin ei tule mieleen kohtia jolloin epäonnistuminen olisi ollut "pelin vika". Monella tavalla pelaaminen muistutti kivasti minun rakastamaani Rockstarin Manhunttia. Jos vain ruumiita olisi voinut raahata ja hiljaisia tappoja/tainnutuksia olisi ollut enemmän, olisi tässä käsillä yksi parhaista hiiviskelypeleistä tässä sukupolvessa.

Koitan mitään spoilaamatta vielä lopusta kirjoittaa. Peli on alusta loppuun tunnelmaltaan hyvin epätoivoinen, genren tyypilliseen tapaan ei kaikki aina mene tai etenkään lopu onnellisesti. Pelatessa koitin paljon arvailla että miten tämä tarina saadaan päätökseen, tätä loppua en kuitenkaan arvannut. Sinäänsä se oli hieman pettymys, jäi turhan paljon auki. Vaikka peli oli mainio, en tahtoisi tälle jatko-osaa. Omasta mielestä kyseinen maailma ei helposti tarjoa toista hyvää matkaa. Jos kuitenkin peli saa jatkoa, toivoisin uusia sankareita. Näin ei varmaankaan käy, kiitos turhan avonaisen lopun.

Kuitenkin, vaikka paljon yhdestä jos toisesta asiasta valitin, on The Last of Us mainio peli. Mitään järisyttävää en kokenut, mutten myöskään unohdettavaa. Peli jäänee historiaan GTA V:n kanssa yhtenä tärkeimmistä tämän sukupolven lopettajista, ihan syystäkin.

 

Niin ja OST on aika hiton hyvä.

Top 5 Frankenstein

Frankenstein on ollut melkein yhtä suosittu aihe elokuvissa kuin Dracula, niitä siis on helvetisti. Isona erona on vain se että Frankensteinin seikkailut tuntuvat usein olemaan melkoisen heikkoja. Kuitenkin, isoa paska kasaa jos vain jaksaa kaivaa niin kyllä sieltä yksi jos toinen hyvä, ellei jopa loistava, löydy. Päätin tuossa jo viime listaa tehdessä etten laita samasta sarjasta useaa osaa, ainoastaan mielestäni parhaimman. Muuten tämäkin lista olisi pääasiassa vain Hammer ja Universal klassikkoja täynnä.

Numero 5.  Young Frankenstein (1974)

Kyllä, se on komedia. Kyllä, se on yksi Mel Brooksin parhaista. Hieman ehkä huijausta laittaa tämä listalle, mutta en minä voi sille mitään että pidän tätä parempana kuin monia, monia samasta teoksesta tehtyjä filmatisointeja. Young Frankenstein on mielestäni samalla hyvä kunnianosoitus sekä parodia Universalin kauhuille, ei pelkästään tälle sarjalle. Gene Wilder itse tohtorina vetää melkein elämänsä roolin, vaikkakin hänen korkea huutonsa voi välillä käydä korviin. Kuitenkin leffan parasta antia on Marty Feldmanin näyttelemä Igor jonka kyttyrä vitsit ja muut sekoilut ovat pöljyydessään hauskaa. Jos siis vanhat Frankensteinit maistuu, on tässä hyvä komedia sinulle.

Numero 4. Flesh For Frankenstein (1973)

En tiedä edes mistä aloittaa tämän kanssa. Omasta mielestä tämä leffa menee komedian puolelle, mutta tässä on kuitenkin paljon kauhua ja muuta kivaa että jopa "video nasty" tittelien joukkoon joutui. Andy Warhol ei ole minulle kovin tuttu heppu, mutta olen nähnyt hänen tuotoksistaan vain tämän sekä Dracula filmatisoinnin, ja voin jo sanoa että rakastan miehen absurdia taidetta. Isoin ihmetyksen aihe on näyttely. Udo Kier vetää ihan käsittämättömän huonolla näyttelyllä kummankin leffan, mutta jokin siinä vahvassa aksentissa ja ylinäyttelyssä vain viehättää. Voisinkin sanoa että mies vetää näissä parhaiten mitä olen häneltä nähnyt. Ei kukaan voi näytellä nuin huonosti tosissaan, tuon on pakko olla tietoinen veto. Ylipäätään jokainen näyttelijä tuntuu vetävän toistaan erikoisemman roolin, joista paras veto on Joe Dallesandro joka jenkkinä erottuu joukosta todella vahvasti. Muutenkin miehen "haistakaa paska" asennetta ei voi kuin rakastaa. Itse juoni on suhteellisen tyypillinen, paitsi nyt hirviöitä tehdään heti kaksi (mies ja nainen) ja niiden pitäisi sitten lisääntyä ja luoda näin uusi, täydellinen rotu. Mikäs siinä, perus meininki. Kummallisin ote Frankensteinista mitä tiedän, kannattaa tsekata.

Numero 3.  The Curse of Frankenstein (1957)

Peter Cushing tohtorina, Christopher Lee monsterina. Mitä muuta voisi toivoa? Hetken jouduin miettimään että minkä Hammerin tuotoksista laittaisin listalle, etenkin pari ekaa on sen verran kovaa kamaa. Mietinnän jälkeen kuitenkin palasin siihen päätökseen että eka se on paras. Universalin versioihin verrattuna Hammerin tuotokset ovat huomattavasti brutaalempia sekä isoimpana erona itse tohtori on pääosassa, eikä monsteri. Cushing omiikin ruudun itselleen joka sekunti, mies jo tällöin näytti osaavansa näytellä perkeleen hyvin. Miestä pidänkin juuri parhaana Dr. Frankensteinina, hän on hirviö joka kylmästi murhaa ja jopa raiskaa naisia näissä elokuvissa. Lee vetää myös hyvin, vaikkei yhtään puhu. Mies kuitenkin tosissaan pääsi loistavaan vuoden kuluttua Draculana, varmana tämän leffan suorituksella oli oma osansa siinä päätöksessä.

Numero 2. Re-Animator (1985)

Kyllä, lasken Re-Animator sarjan enemmän Frankenstein-leffoiksi kuin zombi-genreen, johon se yleensä tunnutaan nakkaavan. Mary Shelleyn novelli inspiroi Lovecraftin tekemään Herbert West tarinansa, josta taas tämä elokuva on tehty. Elokuvassa on aivan järettömän hienoa gorea, mustaa huumoria sekä loistavaa näyttelyä. Jeffrey Combs nousi tämän kautta ihmisten tietoisuuteen hullun tohtorin roolissaan. Miestä olen tämän ensimmäisen näkemisen jälkeen fanitellut kovasti ja monet paskatkin leffat on tullut katseltua pelkästään miehen mukana olon takia. Leffan jatko-osat Bride ja Beyond ovat myös kovaa kamaa, kumpikin meni vielä enemmän komedian puolelle mutta siitä ei ole mitään haittaa.

Numero 1. The Bride of Frankenstein (1935)

Hah, varmana moni luuli että laittaisin sen alkuperäisen Karloffin tähdittämän yköseksi. Kyseinen elokuva on kyllä mainio, mutta olen aina pitänyt Bride osasta enemmän. Iso syy tähän on itse Karloffin tähdittämä hirviö. Ensimmäiseen elokuvaan verrattuna hän puhuu jo hieman sekä muutenkin käyttäytyy inhimillisemmin. Pelkästään sokean vanhuksen luona oleva skene on parempi kuin yksikään ensimmäisestä elokuvasta. Kun ajattelen Frankensteinia niin tämä on se elokuva joka mieleen tulee ekana. Yksi parhaista Universalin kauhuista mitä ikinä tekivät sekä täydellinen Frankenstein elokuva.

Top 5 zombeilut

Tässä jo tovin ajan olen ajatellut tehdä Top 5/10/jotakin listoja, niistä ihmiset aina tuntuvat tykkäävän. Nyt lokakuun aikana ajattelin tehdä omat top 5 listat ehkäpä suosituimmista kauhuleffa genreistä. Valinnat ovat tietenkin omia mielipiteitäni ja mielelläni otan haukkuja, kehuja tai muuta kommenttia vastaan valinnoistani. Ensimmäinen lista käsittelee tätä nykyajan trendikkäintä aihetta, zombeja. Tuntuu että 2000 luvulla (etenkin viime vuosina) on aihetta lypsetty enemmän kuin koskaan aiemmin. Tietenkin elävistä kuolleista on tullut elokuvia tasaisesti viimeisen 50 vuoden aikana, mutta nyt ehkäpä ensimmäistä kertaa on zombit todellista valtavirran viihdettä.

Tämän listan tekeminen ei ollut ollenkaan helppo homma, vuosien saatossa on yksi jos toinenkin zombeilu tullut tsekattua. Osa näistäkin elokuvista ovat helpostikkin yhtiä minun kaikkien aikojen suosikkeja, silti niiden listaaminen järjestykseen aiheuttaa ongelmia. Kelpuutin listaan vain kunnolliset zombit, sori Evil Dead mutta deaditet jää listalta pois

TOP 5 Zombie-elokuvat

Numero 5.  Zombie aka. Zombie Flesh Eaters, Zombi 2 (1979)

Heti kun aloin listaa miettimään tuli melkein ensimmäisenä mieleen Lucio Fulcin zombeilut. Miehen yhdessä jos toisessa elokuvassa ovat nämä rumilukset laahustamassa. Gates of Hell trilogiaa pidän pääasiassa miehen parhaana saavutuksena, mutta kyseisten elokuvien epäkuolleet on hankala laskuttaa tälle listalle. Kuitenkin miehen vuonna 1979 tullut mestariteos Zombie on puhdasta, old school hidastelua. Zombit laahustavat hitaasti mutta varmasti uhrejaan kohti, ovet eivät paljoa näitä haittaa vaan läpi mennään. Leffa on täynnä klassikoiksi nousseita kohtia, omat suosikit ovat zombin ja hain keskeinen taistelu meressä (!!!) sekä Fulcille tyypilliseen tapaan kauniin neidon silmän puhkaiseminen hitaasti ja ah niin brutaalisti.

Numero 4. Cemetery Man (1994)

Tässä on listan kummallisin elokuva. Päähenkilö Francesco työskentelee (ja asuu) hautuumaalla, päivisin hoitaa kukkia ja kaivaa hautoja mutta yöllä sitten ammuskelee zombeja. Vaikka kauhua tästä löytyy paljon, on tunnelma ajoittain hyvin koominen. Mustaa huumoria viljellään kokoajan, onko sitten kyseessä kuolleista heränneiden lapsien ampuminen vai muuten vaan huikeat kohtaukset. Yksi parhaista skeneistä on se kun Kuolema tulee käymään sankarin juttusilla, tästä sitten meininki menee vielä asteen överimmäksi. Liikaa en tahdo spoilata, sanon kuitenkin vielä sen että nekrofiilit voivat saada tästä jonkinlaista nautintoa.

Numero 3. Return of the Living Dead (1985)

Jos Cemetery Man oli listan kummallisin elokuva, tässä olisi hauskin. Kauhua on tuomassa vain huikeat gore-efektit mutta muuten ollaan melkoisesti komedian puolella alusta loppuun. Kyseinen elokuva kuitenkin teki yhden jos toisenkin uudistuksen genreen. Tämä on se elokuva jossa kuolleet tosissaan ensimmäistä kertaa juoksevat (jopa auton saavat kiinni !?!) sekä puhuvat. Zombit myös tahtovat juuri aivot uhreiltaan, vaikka myös muutkin osat kehosta kelpaavat. Aivot kun kuulemma helpottavat kuolleena olemisen kipuja, mikäs siinä. Jos tästäkin leffasta pitää pari kovaa kohtausta mainita niin ensimmäisenä tulee mieleen ehkäpä paras zombi ikinä, Tarman sekä pienet hauskat jutut kuten kääpiözombin ampuminen. Kaikkiaan hieno elokuva joka tulee katseltua vähintään parin vuoden välein.

Numero 2. Braindead aka. Dead Alive (1992)

Peter Jackson on hieno mies. Hänen saavutuksissaan on pari kaikkien aikojen hauskinta goreleffaa mutta myös palkittuja mestariteoksia. Braindead on minun suosikki miehen elokuvista, kauttaaltaan överi mässäily jossa verta ja suolia lentää kaikkialla. Olen nähnyt tämän elokuvan ehkä jopa kymmeniä kertoja eikä se ikinä käy tylsäksi. Näyttely on juuri sopivan vammaista ja se sopii tunnelmaan täydellisesti. Huumori on yhtä kaikkien aikojen hauskinta (iso kiitos Selwyn, zombivauvalle) joka aina saa nauramaan maha kipeänä. Jos nautit zombeista, hienoista erikoistehosteista sekä huumorista, tässä on elokuva sinulle.

Numero 1. Dawn of the Dead (1978)

Ylläri ylläri, mikäpä muukaan. Tylsänä olisin tietenkin voinut nakata tähän koko alkuperäisen trilogian, mutta päätin laittaa vain mielestäni parhaan Romeron zombeilun. Dawn of the Deadista on varmana sanottu kaikki tärkeä jo julkansunsa aikoihin, helvetin hyvin tehty elokuva alusta loppuun. Näyttely on kauttaaltaan loistavaa, Savinin goreilut parhaimmillaan sekä leffaan on saatu mukaan jopa yhtä jos toista sanomaa. Kuolleiden Aamunkoittoa en pidä pelkästään parhaana zombileffana, se on helposti yksi parhaista kauhuista ikinä. Isoin ongelma elokuvaa katsoessa on se että minkä version katsoisin. Romeron versio on alkuperäinen kokonaisuus taas kun Dario Argenton hieman lyhyemmässä pätkässä on Goblinin ihanaa musiikkia. Vaikeita elämän valintoja.

Rikos kannattaa

 

Ei varmaan tarvi kahdesti arvata että mitä peliä tässä tällä viikolla on tullut pelattua. Grand Theft Auto 5:n kävin yömyynnistä hakemassa ja sen parissa iso osa ajasta sitten on mennytkin. GTA on sarjana ollut jo ensimmäisestä osasta saakka tuttua kauraa, tenavana mikään ei ollut siistimpää kuin 2D GTA:ssa aiheuttaa kaaosta. Kuitenkin vasta GTA 3 oli se peli joka räjäytti tajunnan, yksi merkittävimmistä peleistä mitä ikinä olen pelannut. Tuolloin viimeistään sarja meni yhdeksi omista suosikeista ja eipä ole jatko-osiinkaan tarvinut pettyä. 80-luvun Vice Cityä tulen aina muistelemaan kaiholla kuten myös 90-luvun gangstailua San Andreasissa. Myös melkein jokainen pienempikin julkaisu on tullut tsekattua ja näin olisi ajatus tulevaisuudessakin.

Etenkin edellä mainittu GTA: San Andreas on ja pysyy yhtenä omana kaikkien aikojen suosikkinani. Pelin jättimäinen maailma, roolipelimäisyydet, tarina sekä kaikkiaan tekemisen määrä on vielä nykypäivänäkin aivan uskomatonta. Eipä siis ihme että olin innoissani kun kuulin GTA 5:n sijoittuvan samaisiin maisemiin. Vaikka kaupunkeja ei ole yhtä paljon edeltäjäänsä verrattuna niin maastoa kyllä riittää. Vitonen on kerrassaan jättimäinen peli. Rockstar ei turhaan ole mainostanut tätä heidän isoimpana pelinään. Koko ei tietenkään ole kaikki kaikessa, esim. Just Cause 2:n pelimaailma on tätä paljokin isompi. Mutta huomattavana erona on se että JC2 maailma on pääasiassa tyhjä ja hengetön, GTAV:n San Andreas tuntuu oikealta paikalta. Ihmisiä on paljon, ne tekevät omia askareitaan ja reakoivat pelaajan tekemisiin hienosti. 

Kännykästä on taas monenlaista hyötyä

Tietenkin se iso kysymys tällä hetkellä on että onko tämä GTA IV:tä parempi peli? Vastaus: Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Minä kuulun siihen joukkoon joka piti nelosesta, kyllä se oli pieni pettymys San Andreasin jälkeen mutta mielestäni synkempi tarina ja Liberty City olivat hyvää vaihtelua sarjalle. Sinäänsä isoin vika pelissä oli se että monenlaisia tekemisiä ja ominaisuuksia oli poistettu SA:han verrattuna. Kuitenkin nyt vitoseen verrattuna nämä pelit ovat kuin yö ja päivä. Vitosessa pelaajaa pidetään paljon vähemmän kädestä kiinni, hyvin nopeasti pääsee rellestämään vapaasti maailmaa ympäri ja aseitakin on heti paljon avoinna. Huumoria on tarinassa paljokin, etenkin pelattava hahmo Trevor kavereineen aiheutti minussa paljon repeilyä. Kuitenkin kiitos kolmen pelattavan hahmon, mahtuu vakavaa ja hyvin aikuismaisia teemoja peliin. 

Pyöräily sekä lentokoneet tekevät paluun San Andreasista

Tuosta pääsenkin pelin suurimpaan uudistukseen, kolmeen pelihahmoon. Tämä tuo todella hyvin vaihtelua niin pelaamiseen kuin tarinaan. Vaihtaminen "sankarien" välillä käy nopeasti ja vaivatta. Etenkin kesken tehtävien tapahtuvat vaihdokset tuovat niihin aivan uuden fiiliksen. Hienoa että hahmot elävät aivan omaa elämää kun niillä ei pelaa. Tämä jo pelkästään tuo sitä todellista elävän maailman tunnetta peliin.

GTA V:n toinen iso uusi juttu on monenlaisten isojen ryöstöjen tekeminen. Onko kyseessä sitten ydinase vai maailman isoin pankki, nehän ryöstetään. Keikkoja suunnitellaan ensin, hommataan tarvittavat välineet, henkilöt työhön ja sitten vasta tehdään itse rikos. Etenkin näissä tehtävissä kolmen hahmon vaihtaminen merkitsee paljon. Yleensä jokaisella henkilöllä voi olla hyvinkin erillaiset tehtävät ja näin saadaan samaan keikkaan hyvin erillaista pelattavaa. Nämä ryöstöt ovat täyttä parhautta, helposti pelin hienoimpia kohtia. 

Kaikkiaan on vaikea olla suosittelematta GTA 5:sta. Jos sarja on aikoinaan maistunut niin en näe syytä siihen ettei tästä tykkäisi. Hankala sanoa onko tämä parempi kuin San Andreas, kovasti ainakin yrittää voittaa parhaan GTA:n pystin omissa kirjoissa. Loppuun pelin parhaan kanavan yksi tykeimmistä biisuista:

 

ps. PBC:n uusimassa jaksossa GTA:sta turistiin ihan sarjan alusta tähän vitoseen saakka.

Metro

Pelasin juuri äskettäin Metro: Last Lightin läpi, odottelin sitä suhteellisen innokkaasti vielä vuoden alussa mutta sitten se vain unohtui Bioshock Infiniten ja muiden kevään julkaisujen alle. Nyt kuitenkin pelin nappasin Steamista ja voi pojat, taas oli herkkua tarjolla.

Sarjan aiemman osan Metro 2033 pelailin reilu vuosi sitten ja se meni heti yhdeksi parhaista fps-yksinpeleistä tässä sukupolvessa. 2033 kuten myös Last Light ovat monella tavalla hyvin erillaisia räiskintöjä kuin esim. tyypilliset jenkeissä tehdyt fps-pelit. Tunnelma ja juoni ovat iso osa kokemusta. Räiskintää on ajoittain hyvin vähän, peli suosittelee hidasta etenemistä jopa hiiviskelyä ennemmin kuin suoraa ammuntaa, sekä peleissä on paljon vaikutteita kauhu- ja selviytymispeleistä.

Huih.

Ensimmäisessä osassa itse pelattavuus oli ajottain vähän heikkoa mutta jatko-osa korjaa huomattavasti tällä saralla. Last Light onkin isolta osalta sitä samaa tuttua Metroa kuin 2033 mutta melkeinpä kaikki on tehty paremmin. Mitään suurempia huonoja muutoksia ei tule mieleen, mitä nyt välillä peli on todellista putkijuoksua jo liiaksikin asti. Maisemat vaihtuvat kuitenkin tiuhaan ja tasapaino ammuskelun ja fiilistelyn välillä on loistava. Kauhua ja pelottelua olisi kuitenkin saanut olla enemmän, ensimmäisestä pelistä tuttua kummitushäröilyä ei ollut omaan makuun tarpeeksi. Etenkin kun alkuperäisessä sitä oli melkein yhtänään (putkistot 2033:ssa ristus...), tässä pääasiassa vain tietyissä chaptereissa.

Nättiii

Last Light on kuitenkin hitusen edeltäjäänsä ahdistavampi, kiitos huikean grafiikan ja audion. Tekijät ovat tosissaan panostaneet äänimaailmaan. Etenkin kohtauksiin joissa kaasunaamaria pitää käyttää (pääasiassa maan pinnalla) tuo audio paljon lisää. Kun kuulee vain oman hengityksen ja tuhinan, tulee ahdistavampi tunnelma, etenkin kun kaikkialla on helvetin pahoja monstereita sinua jahtaamassa. Tietenkin 2033 teki jo tämän mutta LL:ssä mennään tuhoutuneessa Moskovassa paljon enemmän ja vielä pahemmissa paikoissa. Graafisesti peli on yksi tämän hetken näteimmistä. Peli saa karut, tuhoutuneet tai muuten vain hirveätkin paikat näyttämään hienoilta. Välillä huomaa löytävänsä itsensä vain ihmettelemässä pelin kauneutta.

Natsit ja kommunistit jälleen aiheuttavat ongelmia metrolaisille

Kaikista ällistyttävintä tässä kaikessa on se että 4A Games joka on näiden pelien takana on kuuleman mukaan hyvin pieni, huonoissa työoloissa oleva studio. Ukrainalaiset tekevät sitten nykyaikana hyvin pienellä budjetilla jotain näin käsittämättömän hyvää. Näin siinä käy kun ei olla ahneita vaan tehdään intohimolla ja rakkaudella. Activision ja EA ainakin saisivat ottaa näiltä oppia. Tämmöistä studiota pitää tukea jos jotakin.

Why?

Metro: Last Light menee siis vähintään yhdeksi parhaista peleistä tälle vuodelle omalla listauksella. Jo aiemmin mainitsemani Bioshock Infinite voittaa juonensa puolesta mutta pelinä tämä vie aika kirkkaasti. Tietenkin yksi jos toinenkin peli vielä on tulossa (köh GTA köh) joka luultavasti menee korkealle listoilla. Jos siis tunnelmallinen, älykäs räiskintä maistuu, osta Metro: Last Light (ja myös 2033)

 

Loppuun hieno live action traikku pelistä, tämmöistä lisää.

Pandora vs Plants vs FTL

Tässä reilun viikon aikana olen ehtinyt pelailemaan yhtä jos toista tekelettä. Sitä kuuluisaa backlogia olen koittanut pienentää, hyvin sieltä olen saanut pari rustattua yli, mutta ainahan nuita uusia nimikkeitä eksyy omistukseen samaa vauhtia lisää. Viime aikojen helposti eniten aikaa vienyt peli on Borderlands 2. Olen hyvinkin yllättynyt siitä kuinka paljon pidän tästä pelistä. Ensimmäistä osaa olin vain testannut, tuntui suhteellisen tylsältä aseidenhuoraamis-simulaatiolta. Toista osaa kohtaa en siis laittanut mitään odotuksia, enpä sinäänsä tätä peliä itse edes ostanut. Ihana Demppa kun Steamissa nakkasi koodin yhdessä välissä yllätyksenä minulle, tiedä sitten koittaako ostaa minua itselleen (seksi)orjaksi tai jotakin. Hyvä aloitus ainakin, peli kun on tosissaan vallan mainio.

Ensimmäinen asia joka BL2:sta pelatessa huomaa on sen kaunis ulkoasu. Peli osaa ajoittain olla todella kaunis ja näyttävä. Ihan yhtä upea ja ajaton se ei ole kuitenkaan kuin Wind Waker, mutta lähelle päästään. Peli lähti hieman hitaasti käyntiin mutta jo parin tunnin jälkeen oli pääasialliset jutut jo tuttuja. Uusia aseita ja muita päivityksiä mielellään metsästää, niin yksin kuin kaverien kanssa. Pelin co-op toimiikin aivan helvetin hyvin, todella kätevästi voi tyypit tulla ja lähtä pelistä pois. Pelin päätarina ei ole mitenkään erikoinen, melko keskitason tavaraa. Sivutehtäviä on taas yhtä jos toista loistavaa osunut kohdalle. Välillä on oikeasti päässyt naureskelemaan niiden (tarkoitukselliselle) tyhmyydelle tai mukavan osuville viittauksille popkulttuuriin. Pelissä löytyy kuitenkin myös ärsyttävää, jopa lapsellisen paskaa, huumoria (ClapTrap on vain tämän vian isoin esimerkki). Tämän kuitenkin antaa anteeksi muuten mainiolle pelille.

Itse pelaaminen onnistuu todella sulavasti. Aluksi pelasin näppis+hiiri kombolla mutta siirryin alun jälkeen peliohjaimeen. Kumpikin setti toimii mainiosti mutta jotenkin vain tätä peliä on mukavempi vetää ohjaimella. Aseiden käyttö on ajoittain hyvinkin nautinnollista, ei yhtään ihme että peliä on mainostettu asepornona. Oma hahmoni on Gunzerker joten välillä voin nakata kaksi isoa pyssyä samalla käyttöön ja laittaa kaiken matalaksi. Peli on vielä pahastikkin kesken, mutta en näe ollenkaan yllätyksenä sitä jos löydän itseni pelaamasta tätä peliä jopa useita kertoja läpi. Joko samalla tai uusilla hahmoilla. Myös pari lisäriä himottaa, sama kuitenkin odotella seuraavia aleja. Kiitos Demppa pelistä, tavataan Pandorassa.

 

Toisin kuin BL2, tätä peliä olin odotellut. Jo useamman vuoden. Muistan kun 2009 toukokuussa tietokoneelle ensimmäisen pelin asensin, siinä oli sitten peli jota pelasin aktiivisesti ainakin sen vuoden loppuun ja vielä nykyäänkin aika ajoin. Turhaan en kehunut PvZ:tä 2009 vuoden tietokonepeliksi, samaa mieltä olivat monet muutkin. Hävyttömän paljon laitoin pelitunteja tähän ns. kasuaaliin peliin. Tietenkin pelin takana on PopCap joka jo Pegglellään aikoinaan minut koukutti. Olin aivan mielissäni tuosta PvZ2 trailerista... kunnes ruudulla luki että vain Applen laitteille peli tulossa. PopCap tietenkin aika nopeasti ehti jo vihjailla että tietenkin myös muille vehkeille peli jossain vaiheessa tulee, mutta ekana iOS? Voi sitä ärsytyksen määrää. Minä en ole mikään Apple vihaaja mutten myöskään asiakas, en ole ikinä yhtään heidän laitetta omistanut enkä näe tulevaisuudessakaan syytä siihen. Tutuin Applen laite minulle on tässä:

 

Näitä meidän ala-asteella oli, en muista oliki juuri Apple II mallia mutta näitä aivan huikean hienoja linnunpönttöjä. Mutta eipä siinä. Onneksi kuitenkin pääsin PvZ2:n pariin jo julkaisussa, kiitos tyttöystävän iPhonen. Jotain hyötyä siitäkin suhteesta....

Niin itse pelistä sitten. Plants vs Zombies 2 on sama peli kuin ensimmäinen, mutta kaikkea on enemmän ja paremmin. Uusia kasveja ja zombeja tulee vastaan jo hyvin alussa, nyt löytyy kenttävalikko, kosketusnäytöllä tehtäviä supervoimia sekä kasveillekin voi nakata hieman ruokaa että saavat lisäpuhtia. Pelistä löytyy myös valinnaisia reittejä joista saa uusia kasveja ja kentät ovat vaikeampia kuin pääreitin. Itse pelin juoni on aivan nerokas, Crazy Dave syö maukkaan tacon -> tahtoo syödä sen uudetaan joten mennään aikakoneella sitä metsästämään. Mitään selityksiä ei pahemmin tule ja hyvä näin, pelisarjan huumori on vieläkin kerrassaan huikeaa.

Pelissä seikkaillaan mm. Egyptissä ja merirosvolaivoilla

Sinäänsä on vaikea keksiä mitään valitusta pelistä. Pelaaminenkin alkoi onnistumaan helposti minun nakkisormilla pienen totuttelun jälkeen. PC:n hiirtä kylläkin kaipaan ja varmana tämän tietokoneelle hommaan kunhan se sille saapuu. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, ne on nuo mikromaksut. Peli tuntuu tuputtavan yhtä jos toista ostosta pelaajalle, onko sitten uutta kasvia vai kolikoita joilla voi sitte helpotusta itse kentissä hommata. Tämä olisi hyvinkin suuri vika jos nämä ostokset olisivat tarpeellisia. Onneksi ne eivät ole, kaikki kasvit saa peliä pelaamalla ja turhia apuja ei tarvi jos vain osaa pelata. Nämä ostokset ovatkin selvästi suunnattu ihmisille jotka eivät jaksa pelata vaan haluavat kaiken nyt heti. Mikäpä siinä, minä pelailen rauhassa. Peliä on vaikea olla suosittelematta, se on ilmainen. EA eilisessä Gamescomin pressissä ehtikin jo hehkuttaa pelin suuria lataus- ja pelaamismääriä. Tämä peli ansaitsee ne jos joku.

Plants vs Zombiesin suhteellisen kasuaalia naksuttelua piti sitten tasapainottaa jollain ankaralla ja hyvin armottomalla pelillä. FTL: Faster Than Light on semmoinen. Viimeinkin pääsin pelin pariin tällä viikolla. Ostin sen kesän aleista vaikka olen semisti himonnut tätä jo silloin kun Kickstarterissa hakivat tälle rahaa. Kyseessä on siis hyvin vanhanajan strategiapeli jossa koitetaan selvitä elossa loppuun saakka, tämä kuulostaa simppeliltä mutta sitä se ei ole. Peli on hyvinkin tyly pelaajaa kohtaan, voi tuntua että menee hyvin mutta minuutin kuluttua oletkin jo kuollut. Pelissä ei voi nykyajan tyypilliseen tapaan tallentaa ja ladata milloin tahtoo. Tallentaminen onnistuu mutta jos kuolema korjaa, ei voi muuta tehdä kuin aloittaa koko peli alusta.

Graafisesti peli on mukavan simppeli, kaikki tarpeellinen näkyy selvästi.

Tässä onkin se pelin isoin koukku. Onnistuminen tuntuu tämän takia paljon paremmalta kuin yleensä peleissä, mutta myös tappio pahemmalta. Minäkin tulen ikuisesti muistamaan minun alukset, UMMETUS 2 ja RIPULI 1 jotka vieläkin ovat statsieni kärjessä. Lensivät hyvin pitkälle, mutta voittoa ei silti tullut. Näiden alusten tarinoita kerron vielä tuleville sukupolville kyynel silmässä. Vielä en ole onnistunut voittamaan, peliä on reilut 5h takana johon on muistaakseni 8 peluuta mahtunut. UMMETUS 2 pääsi loppuun saakka mutten ehtinyt vihollisten lippulaivaa tuhota ajoissa. Noh, vielä minä heidät nappaan. You Rebel scum!

Aina ei voi voittaa.

Pelissä siis päätehtävänä on vielä tieto kapinallisten suuresta hyökkäyksestä omaan päämajaan, taistella matkalla vastaan tulevia alieneita/rikollisia tai muita ikäviä tyyppejä vastaan ja lopuksi tuhota se kapinallisten lippulaiva. Jotta tässä kaikessa selviää on paljon onnesta mutta myös taidosta kiinni. Kokoajan on tarkkailtava vähäisiä varoja ja panoksia. Yksikin väärä päätös voi tuhota koko läpipeluun. Peli ei siis ole kovin pitkä, läpäisyyn menee ehkä noin tunti. Peli kuitenkin on tehty monesti pelattavaksi, mm. uusia aluksia avautuu joilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Peli osaa ajoittain olla hyvin turhauttava, mutta silti sitä löytää itsensä taas koittamassa uudestaan. Älkää siis vaikeuden antako pelottaa, ostakaa tämä laadukas indiepläjäys. Tämmöistä herkkua ei nykyään usein ole tarjolla.

Robotteja ja Pixaria

Neon Genesis Länkkäri

Minun piti kirjoittaa tämä blogi jo viime viikolla, mutta Jalometalli ja muut menot menivät edelle. Kävin tuossa viikko sitten katsomassa päivän sisällä kaksi leffaa ihan teatterissa saakka (kiitos naapurissa olevan teatterin). Ensimmäisenä oli vuorossa jopa hieman minut hypettymään saanut Pacific Rim. Kyseessä on Guillermo del Toron uusin (ja suurin) elokuva. Mies jätti jopa Hobitti elokuvat välistä jotta saisi tämän robottisekoilun tehtyä. Kaikki leffat mitä mieheltä olen nähnyt ovat olleet vähintään viihdyttäviä, ja näin oli myös Pacific Rim.

Ensimmäisen kerran elokuvasta kuullessani en laittanut odotuksia korkealle, eka trailerikin johon törmäsin ei aiheuttanut minussa suurempaa innostusta. Pikaisella vilkaisulla tämän voisi hyvin sekoittaa Transformers/Battleship tason nykyajan tyhmäksi cgi-paskaksi, mutta tämä olikin hyvää aivotonta viihdettä. Kesän alussa nähty traileri kuitenkin pisti minutkin vähän innostumaan. Kun näkee ison robotin hakkaavan öljytankkerilla hirviötä, ei voi kuin ihastella kaikkea sitä parhautta. Elokuva on selvä rakkauden osoitus vanhoille Godzilla ja monsterileffoille. Juonesta ja etenkin roboteista tulee kuitenkin minulle mieleen Neon Genesis Evangelion, jota en valitettavasti ole katsonut vuosiin. Ehkäpä nyt tämän leffan innostamana aloitan sarjan katsomisen alusta, mahdollisesti parasta animea mitä olen nähnyt.

Pacific Rimin juonen voi sinäänsä selittää hyvin lyhyesti: hirviöitä tulee merestä -> ihmiset taistelee niitä vastaan isoilla roboteilla. Elokuvaa katsellessa ehtii keksiä satoja parempia keinoja näiden hirviöiden tappamiseen, mutta me tulimmekin katsomaan robottien ja monsterien välistä taistoa eikä mitään Vuoden Elokuva- voittajaa. Jos jotain kritiikkiä voin sanoa niin taistelua olisi saanut olla enemmän, yleensä tämmöisissä elokuvissa on jopa tylsyyteen saakka mätkintää mutta tässä ei. Tietenkin tavallaan hyvä että jää janoamaan enemmän, mutta sinäänsä elokuvan keskellä ei ole mitään muuta kuin istumista ja keskustelua. Näyttely on isolta osalta hyvää, mutta ei tämmöistä elokuvaa mennä katsomaan hahmojen ja huikean tarinan takia.

Elokuva on juuri parhaimmillaan isolla kankaalla ja osuikin täydellisesti tämän vuoden kesäleffaksi. On tosissaan ihmeellistä että johonkin tämmöiseen ideaan laitetaan näin paljon rahaa, toivottavasti jotain yhtä huikeaa nähdään tulevaisuudessakin. Lopuksi vielä pakko mainita pienestä, mutta todella hauskasta leffasta löytyvästä jutusta. Portal pelien GLaDOS (näyttelijä Ellen McLain)
tekee tietyllä tavalla pienen roolin leffassa. Ensimmäisen kerran kun kuulee hänen äänen, ei voi pelinörtti olla hymyilemättä.

 

Toinen elokuva jonka käväsin katsomassa oli Pixarin uusin leffa, Monsters University. Kyseessä on esiosa Monsters Inc. leffalle, jonka katselin muistin virkistämiseksi aivan ennen elokuvaa. Alkuperäinen elokuva on ihan hauska mutta omasta mielestä turhan tyypillinen lasten/koko perheen pätkä. Ei todellakaan huono leffa mutta etenkin juonensa puolesta turhan simppeli. Uusi elokuva sinäänsä tuntui täysin turhalta, kuka ikinä olisi ajatellut että tarvimme esiosan tuolle leffalle? Omasta mielestä jos jollekkin Pixarin pitäisi tehdä jatkoa/esiosa olisi se Ihmeperhe. Mutta ei, saimme tämän.

Sanon sen jo nyt, Pixarin elokuvien laatu on laskenut viime vuosina. Studio teki 2008-2010 melkein toinen toistaan parempia elokuvia. WALL-E, Up ja Toy Story 3 ovat kerrassaan loistavia elokuvia, sanoisin jopa että omien vuosiensa parhaita elokuvia. Tietenkin jo ennen tätä he olivat tehneet laatua, etenkin Toy Story trilogia aiheuttaa minussa paljon nostalgiaa. Ensimmäisen leffan vhs tuli pentuna kulutettua melkein puhki. Toy Story 3 sulki aivan helvetin hyvin kyseisten leffojen tarinan ja todella toivon että Toy Story 4 pysyy vain huhuna. Vielä pari vuotta sitten odotin aina innolla uutta Pixarin leffaa. Sitten tuli Cars 2... Ensimmäinen Autot leffa oli jo mielestäni studion heikoin tuotos. Ihan katseltava mutta kerrassaan tyhmä ja turha elokuva. Jatko-osa melkein sai minut voimaan pahoin. Pelotti että Pixar on pysyvästi alentunut DreamWorksin tasoisen paskan tekemiseen. Onneksi viime vuonna Brave helpotti, ei mikään mestariteos mutta viihdyttävä, hieno leffa.

Ja näin palaamme Monsters Universityn pariin. Pelotti että tämä olisi jälleen Cars 2 laatua mutta onneksi olin väärässä. Tämä elokuva oli hyvä, sanoisin että jopa parempi kuin Monsters Inc. Elokuva mukavasti laajentaa ja syventää jo aiemmin tuttujen hahmojen historiaa kuin myös leffojen maailmaa. Juonellisesti leffa pääsi yllättämään, joka oikeasti on saavutus ottaen huomioon sen että tämä on esiosa. Vitsit olivat hauskempia ja kauttaaltaan omaan makuun paremmin osuva teos kuin alkuperäinen. Toivottavasti Cars 2 oli vain hetkellinen virhe, ja nyt Pixar on alkanut tosissaan elpyä siitä. Vielä ollaan kaukana aiempien vuosien laadusta mutta suunta on ainakin hyvä. 2014 näyttäisi tulevan The Good Dinosaur niminen pätkä, ohjaajana Bob Peterson jonka viimeisin Pixar tuotos oli Up. Vielä en jaksa innostua, mutta ei kuulosta ollenkaan huonolta setiltä. 

Kyllä, kappale liittyy Monsters University leffaan hauskalla tavalla.