tiistai 23. syyskuuta 2014

Zombeja ja demoneita

Tässä viimeisen kahden viikon aikana olen viettänyt melkoisesti aikaa elävien kuolleiden sekä demonien seassa. Puhun siis videopeleistä enkä elämästäni Oulun kauniissa kaupungissa. Eli mitä ja millä olen pelaillut viimeksi:



DmC: Devil May Cry (2013)

Emoilua ja mäiskettä. Tuossa olisi tämä peli tiivistettynä. DmC: Devil May Cry on jo yli 10 vuotta pyörineen sarjan uusin osa sekä samalla rebootti. Sanon heti tähän alkuun, aiemmat osat eivät ole minulle kovin tuttuja. DmC 1-3 osia olen tesmaillut kaverien luona mutta yhtäkään niistä en ole läpäissyt. Minua ei siis haitannut monien "fanien" suu vaahdossa huutamat vääryydet hahmoihin ja juoneen liittyen. Ne oli muuten vaan paskaa minunkin mielestä.


Mutta kukapa juonesta välittää kun kyseessä on nopeaa ja hienoa mätkintää sisältävä peli. Pelasin pelin PS3 konsolillani (kiitos PSN+) joten peli ei ehkä ole yhtä näyttävä kuin esim. PC versio mutta perkele, tämä on nätti peli. Etenkin toiminnan sulavuus ja efektimyrskyt saivat aikaan hymyn huulille. Hyvin on revitty tehoja jo hyvin vanhasta raudasta. Grafiikkoja tärkeämpää tämmöisessä hack 'n' slash pelissä on kuitenkin pelattavuus sekä sulavuus ja niissä ei ole minun mielestäni moitittavaa. Mitään kummempaa lagailua ei tullut vastaan sekä combottelu onnistui kuin tanssi. Etenkin iskujen määrä ja aseiden välillä vaihtelun helppous ovat suuret plussat.


Taistelu ja ulkoasu ovat siis kovaa kamaa. Miten sitten muuten? Juoni on kuten alussa sanoin isolta osalta täyttä kuraa ja täysin arvattava. Hahmot ovat tylsiä ja unohdettavia, en enään edes muista kuin parin päähenkilön nimen vaikka läpäisystä on vasta viikko. Toisen miinuksen pelille annan sen liiallisesta tasohyppelyyn painottamisesta. Melkein kokoajan joutuu hyppimään ja liitelemään pienien alustojen välillä ja se tylsistytti minua. Älyän että vaihtelun vuoksi tuota oli laitettu mutta hieman vähemmän hyppelyä ensi kerralla, kiitos.

Musiikista ja äänimaailmasta annan taas suuret plussat. Taistelujen aikana pauhaa menevät biisit jotka sopivat hyvin tunnelmaan. Tuollaista musiikkia en pahemmin muuten kuuntele mutta tähän tuo elektroninen mäiske sopi täydellisesti. Myös demonien örinät ja etenkin eräässä pomotaistelussa olleet kohinat olivat huikeaa kamaa.


Kaikkiaan DmC: Devil May Cry (aivan älyttömän tyhmä nimi) oli minulle positiivinen yllätys. Sarjaan uutena tulokkaana tämä tuntui mainiolta osalta hypätä messiin ja kyllä nyt löytyisi innostusta pelailla nuo aiemmatkin osat läpi. Mielenkiinnolla jään odottelemaan seuraavaa osaa, jospa juoni olisi tuolloin parempi. 8/10




Dead Island: Riptide (2013)

Pari vuotta sitten pelailin alkuperäisen Dead Islandin läpi. Mukavat 15h siinä vierähti kun yhteispelinä sen veteli Steamissa. Yksin sitä ei jaksanut sekuntiakaan. Nyt kun Humble Storesta tämä pari vuotta myöhemmin tullut Dead Island (1.5) Riptide lähti viidellä eurolla niin ajateltiin kaverin kanssa että olisi kai aika palata lämpimiin maisemiin paloittelemaan zombeja.

Kuten jo äsken nakkasin niin tätä peliä voisi helposti sanoa Dead Islandin 1.5 versioksi. Peli on isolta osalta sitä samaa mitä alkuperäinen mutta kaikkea on hieman lisää. Yksi uusi pelihahmo (jota en tietenkään testannut), kaikenlaisia aseita lisää (etenkin tuliaseita) sekä jokunen uusi hassu zombi. Kaippa tuo tarinakin oli uusi mutta kun se on laadultaan aivan järetöntä kuraa niin hankala on huomata eroa. Onneksi dialogi sentään välillä naurattaa älyttömyydellään, meno on kuin suoraan halvimmista 1970-80 lukujen kauhuelokuvista.

Joku voi tässä vaiheessa miettiä että miksi edes ostin tämän pelin? Koska se on perkeleen hauska yhteispelinä. Kaverin kanssa on mukava turista Skypessa paskaa samalla kun muussaa elävien kuolleiden päitä tohjoksi. Pelin ajoittaiset bugit sekä älyttömät fysiikat voisivat vituttaa yksinpelissä mutta co-opissa ne vain naurattavat.


Dead Island-sarja on monella tavalla viallinen. Aiemmin mainitut tekniset viat sekä juoni ovat minulle suurimmat miinukset. Sarja tekee kuitenkin pari asiaa aivan loistavasti. Iso plussa tulee oman hahmon mukaan skaalautuvista vihollisista. Tällöin ei ole väliä vaikka yhteispelissä jokainen hahmo olisi tasoltaan aivan toisista laidoista. Viholliset ovat näin aina sopivan haastavia jokaiselle. Etenkin Borderlands saisi ottaa tästä mallia, siinä kun viholliset skaalautuvat moninpelissä aina vain pääpelaajan mukaan.


Enpä tiedä mitä muuta tästä enään sanoisi. Mainio yhteispeli, paska yksinpeli. Peliä saa nykyään monestakin paikasta hyvin halvalla joten jos vain kaveri löytyy jolle tämmöinen peli myös maistuisi niin tässä olisi hyvä co-op peli. Meillä kesti tarinan läpäisyssä reilut 10 tuntia, tähän sisältyy myös iso osa sivutehtävistä. Pituudeltaan siis hieman lyhyempi kuin aiempi osa. Mutta jos näiden kahden pelin välillä pitäisi valita niin Riptide vie voiton. 7/10

1 kommentti:

  1. miks et ikin postaa vaik jostain tyttöjen jutuist esim. monster high tai hello kity arund the wolrd esim tai muut sellaset tyttöjn pelit

    VastaaPoista