Netflix suosituksia osa 1

Netissä olen parillakin sivulla törmännyt tähän että Netflixin tarjonnasta suositellaan yhtä jos toista leffaa. Itse olen kohta kolme kuukautta aktiivisesti palvelua käyttänyt, vielä kesän alussa ei sen käyttäminen paljoa napannut mutta sen helppous ja hyvä tarjonta on minutkin voittanut puolelleen. Käytän pääasiassa Netflixin USA versiota, paljon isompi valikoima kuin Suomen versiossa, etenkin indie ja ug kamaa paljon enemmän. Suosituksetkin koskevat siis pääasiassa 'merican tarjontaa, laitteella kuin laitteella saa helposti vaihdettua versiota, kannattaa tsekata vaikka opasta netistä jos kiinnostaa.

I Saw the Devil (2010) ja New World (2013)

Leffat on kynäillyt Hoon-jung Park joka myös ohjasi New Worldin. Miehen ura on hienosti lähtenyt käyntiin. Kummankin leffan voisi sanoa kuuluvan jännitys/rikos kategoriaan, I Saw the Devil on vain astetta väkivaltaisempi ja synkkää synkempi.

I Saw the Devilissä asetelma on melko tyypillinen, päähenkilön raskaana oleva vaimo murhataan, mies lähtee metsästämään tappajaa. Aluksi elokuva tuntuu hyvin Death Wish-tyyliseltä vigilante pätkältä mutta kaikkea on vain väännetty pari astetta kovemmaksi. Ohjauksesta käsikirjoitukseen, minä rakastan tätä elokuvaa. Erikoistehosteet ovat todella hyvät, väkivalta on realistisen näköistä (vaikkakin leffassa ihmiset tuntuvat selviävän todella vakavista iskuista päähän) ja ylipäätään meininki on hyvin tylyä. Välillä tuntuu pieni toivon pilkahdus, mutta heti sekin isketään pois kuvasta. Tässä oli pitkästä aikaa elokuva josta tykkäsin alusta loppuun ja toi mieleen sen fiiliksen että miksi ylipäätään katson elokuvia yhtenä tarkeimpänä harrastuksena.

Leffojen yksi yhdistävä tekijä on myös näyttelijä Min-sik Choi. Tämä varmaankin parhaiten Old Boystä tuttu mies tuntuu vetävän roolissa kuin roolissa aivan huikean suorituksen. I Saw the Devilissä hän on hullu sarjamurhaaja, New Worldissä kusipää poliisi. Toivottavasti saamme nähdä tätä herraa tulevaisuudessakin mahdollisimman paljon.

Tästä päästiinkin toiseen leffaan, New World. Hieman leppoisampi meininki kuin aiemmin mainitussa, nyt ollaan selvästi haettu inspiraatiota monenlaisista gangster-leffoista. Monessa kohdassa tuli mieleen esim. The Departed, Donnie Brasco tai Eastern Promises. Rikolliset tappelevat keskenään, yrittävät etsiä joukoistaan rottia ja poliisit koittavat pysyä tapahtumista perillä. Päähenkilö on poliisi joka yli kahdeksan vuoden ajan on soluttautunut gangsterien sekaan, nyt jopa korkeassa asemassa. Melko tyypillistä kamaa, mutta toteutus ratkaisee. Leffasta löytyy hyviä käänteitä joita ainakaan itse en nähnyt tulevan, tyypillisiin jenkkileffoihin verrattuna korealaisten (ja seassa myös kiinalaisia) keskeinen tappelu on hyvin mukavaa vaihtelua.


Yksi isoimmista, ellei isoin ero on myös itse tappelut ja tappamiset. Ampuma-aseita käytetään melko vähän, enemmän veitsiä ja muuta kättä pidempää. Leffasta löytyy myös hyvin Old Boyn mieleen tuovia tappeluita, pitkiä ottoja jossa helvetisti laitetaan porukkaa lättyyn. Länkkärit saisivat tosissaan ottaa mallia toimintaleffoihinsa idästä. New World ei ole mikään merkittävä mestariteos, mutta todella hyvä elokuva, yksi parhaista ellei paras genressään moneen vuoteen. Kauttaaltaan hyvin tehty elokuva.

Minä kun olen kyseessä niin tietenkin myös kauhua pitää suositella, tämän tehtävän hoitaa loistavasti Session 9 (2001). Valitettavan moni tuntuu tämän elokuvan ohittaneen, minäkin vasta juuri Netflixin kautta sattumalta tämän katselin. Joissain paikoissa kehuttu, joissain haukuttu. Ehkäpä isoin syy ohittamiseen itselle oli näyttelijät, oikein kenestäkään jotka tunnistin en pahemmin ole ikinä välittänyt. Mukavana yllätyksenä jokainen vetää todella hyvät roolit.

Luulin että nyt olisi nykyajalle tyypilliseen tapaan jotain kummitustalo meininkiä tiedossa, sitä se tavallaan on mutta enemmän mennään itse hahmojen pään sisälle. Leffan tarina on aika simppeli, joukko työmiehiä menee vanhaan mielisairaalaan poistamaan asbestia. Kummalisia juttuja alkaa tietenkin tapahtumaan. Tämän tarinan voisi kusta niin monella tavalla, mutta oikein missään ei mennä mönkään. Tunnelma on välillä hyvin piinaava, mitään turhia äkkipelotteluja ei ole ja elokuva laittaa samalla katsojan tosissaan arvailemaan että mitä helvettiä nyt on meneillään. Mitään en ala spoilaamaan mutta leffa ei petä juonellisesti.

Iso osa hienosta tunnelmoinnista on kauniit, pitkät otot joiden avulla vanha mielisairaala saadaan tuntumaan todella epämukavalta paikalta. Elokuvassa on melkein dokumentin tapaista tuntoa joka on vain hyvä asia. Elokuva ei ollut julkaisussakaan menestys, mutta onneksi vuosien saatossa se on saanut ansaitsemansa kulttistatuksen ja arvostusta.

Kukkia, matkailua ja tarina veljeksistä

Tuossa viime viikolla pelasin yhden tähän asti vuoden parhaista peleistä, Brothers: A Tale of Two Sonsin. Kyseessä on ruotsalaisen Starbreeze Studiosin uusin peli, aiemmin studio oli minulle tuttu loistavista Riddick-peleistä ja laadultaan vaihtelevasta The Darknessista. Nuo pelit olivat fps-räimettä hyvillä juonilla, on Brothers jotain aivan muuta. Peli kuuluu tähän tässä sukupolvessa tulleisiin "indiehäröilyihin" joissa itse tarina ja tunnelma menee pelaamisen edelle. Melkein voisi puhua elokuvallisista peleistä. Lähin samantyylinen peli on varmaankin minulle viime vuoden paras peli Journey.

Kummassakin pelissä ei pelkästään ole helvetin hyvä tunnelma, myös mm. pelattavat hahmo(t) ovat samanlaisia. Mitään oikeaa dialogia ei ole ollenkaan, siansaksaa mölötetään alusta loppuun, kummassakin tavoitteena on vain edetä valmiiksi tehtyä polkua ja päästä loppuun. Kumpaakin peliä on kehuttu myös hyvin koskettaviksi ja aikuismaisiksi, tästä olen myös samaa mieltä vaikkakin Journeyn peluu aiheutti astetta kovemmat vibat. Brothersin suurin ero genren muihin peleihin on itse ohjattavuus. Peli on pakko pelata ohjaimella (itse pelasin Steamistä ps3-ohjaimella), koska koko pelin ajan ohjataan kumpaakin veljestä samaan aikaan. Vasen puoli ohjaimesta on varattu isoveljelle ja pikkuveljeä ohjataan oikealla puoliskolla. Aluksi tämä tuntui pöhköltä, mutta parin minuutin jälkeen siihen tottui. Iso syy miksei tämä ala ärsyttämään on pelin suhteellisen hidas vauhti, mitään kiirettä ei ole ja maisemia kannattaakin jäädä ihmettelemään. Viimeksi varmaan God of War-sarjan peleissä olen yhtä hienoja maisemia nähnyt.

Veljesten tarina alkaa suhteellisen valoisissa merkeissä, vaikkakin heti tehdään selväksi että poikien äiti on hukkunut tovi sitten. Isukki sitten sairastuu ja hänelle pitää lääkettä hakea, seikkailu alkakoon. En ollut etukäteen lukenut tai katsellut pelistä oikein mitään, tämän takia todella synkät käänteet yllättivät. Sinäänsä sekin että peliä myytiin Halloween-alessa olisi pitänyt kertoa jotakin. Kaikkiaan hieno peli jonka varmana tulen pari kertaa vielä läpäisemään.

Kaikkiaan hienoa että tämänlaisia samalla minimalistisia mutta hyvin tarinallisia pelejä on alkanut tulemaan tiheämmin. Aiemmin mainitsin Journeyn, pelin tehnyt Thatgamecompany on melkeinpä ollut tämmöisten pelien edelläkävijä. Heidän aiemmat pelit, Flow ja Flower olivat minullekin tärkeässä roolissa PS3:n ostossa. Flow on näistä se "pelimäisin" taas kun Flower kaikista häröin. Tämän takia se on vieläkin suosikki tästä kolmikosta. Pelin huikea ulkoasu, rentous ja tunnelma on voittamatonta. Yhdesti jos toistekkin tuli peliin palattua pelkästään rentoutumaan, pelissä kun ollaan tuulen puuska joka nappaa kukkien terälehtiä mukaansa. Mitään muuta ei tarvita kuin yhtä nappia painaa ja ohjainta kallistella, voiko simppelimpää olla?

Journey on kylläkin taas tarinallisesti se vahvin tekele. Vaikka mitään dialogia tai kirjoitettua teksiä löydy, on pelissä parempi tarina kuin 99% peleistä mitä on tehty. Loppu on samalla surullinen mutta kaunis, myös kuitenkin iloista meininkiä löytyy ja seikkailun tunne on ajoittain todella vahva. Olen pelannut Flowerin ja Journeyn useita, useita kertoja läpi ja näin tulen varmana tulevaisuudessakin tekemään. Yksi merkittävä asia tämmöisissä peleissä on juuri pituus, nämä seikkailut eivät kestä kuin pari tuntia. Niitä ei ole turhaan venytetty vaan on tehty tiukka paketti johon jaksaa palata uudelleen ja uudelleen.