Näytetään tekstit, joissa on tunniste marvel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marvel. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. toukokuuta 2014

It's alive!!!




Jälleen on tovi mennyt viime kirjoituksesta. Toukokuussa on ollut yhtä jos toista menoa joten helposti unohtuu blogailu. Vuosi on tullut täyteen tämän blogin aloituksesta, kiitos vain kaikille lukijoille. Ajattelin pienenä muutoksena tehdä niin että tästä lähtien voisin antaa ihan numerollisen arvosanan elokuville tai peleille mistä puhun. Käytän 1-10 asteikkoa, elokuvien suhteen aikalailla sama meno kuin imdb.comissa. Eli 5-6 on keskinkertainen, 8 on jo tosi hyvä, 9 klassikko ja 10 annan todella harvoin millekkään. Kyseisen sivuston asteikollahan siis 1-3 on jo täyttä paskaa jota ei vitsilläkään edes katsoisi (paitsi minunlaiset pervot). Ai miksi käytän tuon sivuston asteikkoa? Koska siellä nakkaan aina leffoille katsomisen jälkeen arvosanan ja sama siis täällä käyttää tuota menetelmää. Eikai tässä muuta, mitä leffoja toukokuussa olen ehtinyt näkemään teatterissa?


Ensi-illassa saakka kävin tämän yhden "kesän odotetuimman" leffan katsomassa. Odotukset eivät olleet korkealla mutta pienoisesti toivoin kovaa mätkettä ja hienoa paluuta Hirviöiden Kuninkaalle. Vuonna 1998 tullut pökälezilla on itselle melkein nostalginen leffa, olin sen tullessa nuori ja dinosaurukset/hirviöt olivat kovaa kamaa. Ihan hyvin siis maistui tuo leffa vaikka jo pari vuotta myöhemmin hieman vanhempana uudelleen sitä katsellessa älysin kuinka kamalan huono elokuva tuo on. 

Tuon jälkeen sitten olin nähnyt niitä oikeita alkuperäisiä Godzilla elokuviakin yhden jos toisen. Mikään suuri fani en ole mutta tunnen tiettyä viehätystä jopa moniin hyvin huonoihin sarjan osiin. Kumipuvut ja kämäset tehosteet kun lämmittävät sydäntä aina tuhannesti enemmän kuin nykyajan älyttömät CGI räjähdykset. Tästä uudesta elokuvasta olin ennen ensi-iltaa nähnyt vain sen yhden aika lyhyen teaser trailerin. Ihan kivoja viboja se antoi, etenkin kun luulin että itse Godzilla olisi nyt vihollinen. Miten sitten kävikään...

Uusi Godzilla elokuva on monella tavalla teknisesti hyvin tehty elokuva ja visuaalisesti jopa huikea. Tuo on yksi ainuista positiivisista asioista jota voin tästä tekeleestä sanoa. Juoni on kuraa, siis jopa kesäleffa standardeilla. Kaikki hahmot ovat aivan unohdettavia ja dialogi on nolostuttavan huonoa ajoittain. Ainoa hyvä hahmo on Bryan "Heisenberg" Cranstonin esittämä tiedemies. Trailerit ja mainokset antavat semmoisen kuvan että mies olisi suuressakin osassa, mutta sehän olisi hyvä asia joten hänet tapetaan 20min kohdalla. Loput 100 minuuttia sitten seurataan Kick-Assin seikkailuja. Täällä en ole ehtinyt vielä kertoa vihaani kyseistä leffasarjaa kohtaan, toivotaan ettei tarvitsekaan. 

3D oli myös paskasti tehty ja turhaa.

Moni voikin ihmetellä nyt että miksi edes puhun juonesta, onhan kyseessä perkele Godzilla elokuva. Mihin sitä juonta tarvitaan? Pääpointtihan kyseisen hirviön elokuvissa on itse monsterien välinen taistelu keskenään tai ihmisiä vastaan. Tällä kertaa kuitenkin tekijät olivat ajatelleet että ei, kaikki haluavat nähdä ihmisten välistä kuivaa ja turhaa draamaa 90% ajasta. Lopussa sitten vasta päästään näkemään sitä kauan odotettua mätkettä, nämä viimeiset 15-20min ovatkin sitten mainiota äksöniä vaikkakin ajoittain turhan sekavaa kiitos savun ja pimeyden keskellä olevan tappelun.
'Merica fuck yeah!

Monet ovat puolustaneet elokuvaa sillä että juuri tämä 1.5h kestävä monsterien taistelun odottelu tuo sitä jännitystä ja näin se lopussa oleva herkku on entistäkin parempaa. Minusta tämä sinäänsä kokonaisen elokuvan pituuden verran odottaminen on aivan liian kauan. Hirviö-elokuvien rakennehan on (hyvin tehtynä) semmoinen että aikaisintaan act 1 lopussa nähtäisiin itse kauhistus, tämä uusi Godzilla vie tämän hetken aivan liian kauas tuonne act 2 loppuun. Tuohon mennessä katsoja on jo ehtinyt kyllästymään kuolemaan saakka turhien ihmisten pälinöistä ja muusta turhasta paskasta. Hienoa tehdä Godzilla elokuva jossa itse nimessä oleva hirviö on vain sivu-roolissa.

En suositte tätä elokuvaa, ainakaan että tuosta maksaisi pahemmin mitään. Katsokaa ennemmin niitä vanhoja Godzilla leffoja. Arvosana olisi enimillään 5/10, piste jos toinen tulee pelkästään jo visuaalien takia. Nättiä kakkaa, näin lyhyesti sanottuna.





Eilen melko spontaanisti päätin tätä mennä katsomaan kun jopa kehuja oli tämä uusin X-Ryhmän seikkailu saanut. Supersankarileffoista tämä sarja onkin ehkä se oma suosikki Batmanin kanssa. Alkuperäisen trilogian kahdesta ensimmäistä osasta tykkään jopa aika paljon. Myös jokunen vuosi sitten tullut First Class yllätti laadullaan. Muut osat ovat sitten olleet paskan ja keskinkertaisen välillä.


Tämä uusi elokuvahan siis sitoo aikamatkustelun avulla kaikki tähän mennessä tulleet elokuvat yhteen, jonka ansiosta vanhat papat ja First Classin näyttelijät pääsevät yhdessä taistelemaan. Wolverine on taas suuressa roolissa (eikö olisi jo aika painottaa tarinaa johonkin toiseen hahmoon välillä?) kuten myös Magneto ja Xavier. Paras uusi hahmo on nuori Quicksilver jonka kohtaukset ovat kerrassaan loistavia. Pahemmin en halua spoilata mutta pitkästä aikaa näin todella, todella hyvää slowmo äksöniä joka samalla nauratti että myös oli siistiä.

Minä pidin tästä elokuvasta. Tämä on mahdollisesti jopa paras X-Men leffa tähän mennessä, elokuva vain vaatii katsojalta sen että aiemmat osat ovat myös tuttuja. Mikään huikea mestariteos tämä ei ole, mutta hyvä kesäleffa (toisin kuin Crapzilla). Elokuva osaa tasapainotella todella hyvin vakavan (tai jopa synkän) sekä hauskan välillä. Taistelu menee välillä todella brutaaliksi, verta ei tietenkään pahemmin tipu mutta tyyppejä kirjaimellisesti revitään palasiksi. Sinäänsä huvittavaa että elokuva voi olla K13 vaikka kaikenlaista kamalaa tapahtuu sankareille, ei hätää kunhan vain verta ei tipu. 


Toimintaa on riittävästi muttei liikaa, välillä on hyvän pitusia pätkiä joissa vain sankarit keskustelevat keskenään ja nämäkin kohdat toimivat kiitos hyvän dialogin. Mikään nerokas kässäri tässä ei ole, mammutin kokoisia reikiäkin löytyy juonesta mutta toisin kuin esim. Godzillassa tässä ne ei haittaa koska tämä on viihdyttävä elokuva alusta loppuun. Kyllä meno välillä menee turhan överiksi mutta se ei ärsyttänyt, huvitti enimillään.

Jos siis hyvin tehty kesäleffa kelpaa niin tässä olisi loistava vaihtoehto. 7/10 antaisin arvosanaksi. Ei mitään maailmaa mullistavaa mutta viihdyttävää toimintaa vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.

torstai 6. kesäkuuta 2013

IMDb ja Marvel-elokuvat


Minulla tuli tuossa alkuviikosta täyteen vuosi siitä kun tein profiilin IMDb-sivustolle. Olen kyseistä nettisivua käyttänyt jo useiden vuosien ajan, mutta vasta tuolloin tuli mieleen tehdä oma tili sinne, jotta voisin arvostella elokuvia ja sen sellaista kivaa. Ajattelinkin laittaa nyt tylsää statistiikkaa siitä mitä olen kyseisen 12kk aikana töllännyt. Pisteytin ainoastaan elokuvia jotka olin kokonaan nähnyt, sekä en alkanut esim. vanhoja suosikkeja automaattisesti arvostelemaan vanhasta muistista. Huomasinkin joitain vanhoja suosikkeja katsellessa että osa oli kestänyt huonommin aikaa kuin toiset, tämän takia juurikin tuoreesta muistista vain laitoin pojoja.

10 pistettä: 2 elokuvaa (The Evil Dead & Commando)
9 pistettä: 31 elokuvaa
8 pistettä: 94 elokuvaa
7 pistettä: 123 elokuvaa
6 pistettä: 64 elokuvaa
5 pistettä: 29 elokuvaa
4 pistettä: 14 elokuvaa
3 pistettä: 5 elokuvaa
2 pistettä: 2 elokuvaa
1 piste: 1 elokuva (Dragon Wars: D-War)

Yhteensä: 365 katsottua elokuvaa.

Eli noin leffa päivässä olen töllötellyt. Tietenkin on välillä ollut isojakin välejä etten ole yhtään katsonut, mutta vaikkapa rapulapäivänä voi 4-5 leffaa katsoa ongelmitta. Tässä linkkiä jossa näkyy pätkät jos tahtoo tarkemmin tsekata, minun antamat pisteet näkyy kai vain käyttäjille. Jos nuita IMDb:n laittamia genrejaottelua uskoo niin huomattava osa on ollut action ja kauhuelokuvia, mutta jopa musikaaleja ja "family" elokuvia on mahtunut hyvin mukaan.

Kuten ehkäpä huomaatte niin en kovin helposti anna täysin huonoja taikka hyviä pisteitä. Huonoja tietenkin voisin antaa jos vain jaksaisin kiduttaa itseä katsomalla kaikki Scary Moviet ja muut ulosteläjät, mutta vuoden sisällä osui ainoastaan yksi totaalisen paska teos ja se oli tuo D-War. Kyseessä on Etelä-Korean kallein elokuva ikinä, ja tässä näki ettei raha meinaa laatua. Kaikki mahdollinen oli kustu totaalisesti, niin näyttely kuin ohjaus. Veljen kanssa tämä katseltiin kun sattumalta telkkarista tuli, eikä kumpikaan voinut uskoa mitä silmät näki. Paljon sanoo jo pelkästään se että elokuvan paras kohtaus on alla olevassa videossa, en tiedä mikä tuossa sai vain meidät nauramaan aivan tolkuttomasti sen tylsyyden keskellä. Selvästi myös muut katsojat ovat olleet samaa mieltä. Jos tuosta ette jo usko leffan huonoutta niin sanon vain että annoin esim. viimeiselle Twilightille ja Birdemic 2:lle enemmän pojoja kuin tälle. Kyllä, kyseessä on niin paska teos.



Yksi ensimmäisistä elokuvista jonka vuosi sitten pisteytin oli Marvelin The Avengers, hassua että viimeisin elokuva jonka olen katsonut oli Iron Man 3, jonka maanantaina käväsin tsekkaamassa. Tämän huikean aasinsillan kautta pääsenkin aiheeseen: Marvel elokuvat. Olen nähnyt melkein jokaisen Bladen jälkeen julkaistun Marvelin sarjakuviin perustuvan elokuvan. Sinäänsä kummallista koska minä en ole todellakaan mikään suuri sarjakuvien ystävä. Marvelin tuotoksista vain X-meniä ja Spider-mania seurasin lapsena joko tv-sarjana tai luin sarjakuvia. Jokaisen Sam Raimin Spider-manin kävin kyllä katsomassa elokuvissa saakka, Batmanin lisäksi kun juuri Hämis on se suosikki aina ollut. Valitettavasti sarjan kolmas elokuva oli melkoisen kökkö kuten myös X-Men trilogian päätös. Nuihin aikoihin ylipäätään sarjakuva elokuvien laatu oli mennyt aivan paskaksi. Kaukana oli Bladen, Punisherin ja aiemmin mainittujen sarjojen ekojen osien laadukas viihde. Christopher Nolan tietenkin samoihin aikoihin toi uskoa DC comicsin tuotoksiin hyvillä Batman elokuvillaan, Marvel tuntui vain tuottavan paskaa: Ghost Rider ja Fantastic Four elokuvat hyvinä esimerkkeinä.

Tämän takia en ollut yhtään innostunut kuullessani Iron Man elokuvasta, kyseinen sankari ei ollut kovin tuttu ja usko Marvelin leffoihin oli aivan maassa omalta osalta. Yllätyksekseni kuitenkin juuri kyseinen elokuva osottautui vielä tähänkin mennessä parhaaksi Marvelin tuottamaksi sarjisleffaksi. Robert Downey Jr. veti helvetin hyvän roolin joka kannattelee sarjaa vielä kolmannessakin osassa. Iron Man 2 oli melko turha muttei kuitenkaan huono äksönipläjäys, uusin kolmonen oli varmaa viihdettä ja hyvin vahvisti Tony Starkkia hahmona.

Laadun nouseminen näkyi heti lipputuloissa ja tämän takia uusia sarjisleffoja alkoikin tulla jopa monta vuodessa. Valitettavasti Thor, Captain America ja uusin Spider-Man eivät minua pahemmin sytyttäneet. Uuden Hämiksen suurin vika oli se että kyseessä oli jälleen syntytarina, eiköhän kaikki jo tiedä miten Peteristä tulee supersankari? Jatko-osa kuitenkin kiinnostaa, jospa viimeinkin viholliseksi laitettaisiin esim. Venom, Carnage tai Morbius. Tietenkin Venom oli Raimin kolmannessa mutta aivan selvästi väkisin tungettuna, pääviholliseksi seuraavaan niin minä olen iloinen.

Mysterio tai Vulture myös kelpaisi...

The Avengers oli minulle pienoinen yllätys alkuperäisen Iron Manin tapaan. Pahemmin en odotuksia laittanut pätkälle, kiitos sitä aiemmin tulleiden parin fiaskon takia. Kuitenkin kyseessä oli hauska ja melkeinpä täydellinen "kesäleffa" jonkalaisia nämä kaikki sarjisleffat ovatkin. Ei mitään kovin diippiä juonta, vaan viihdyttävää katseltavaa jossa fanipojat saavat kirkua kun suosikki sankarit laittavat vihollisia matalaksi. Minun ja varmaan monen muunkin suosikki kohtaukset olivat juurikin sankarien väliset mittelöt ja keskustelut. Kukapa ei haluisi Thorin ja Hulkin tappalevan keskenään?

Vielä loppuun pakko kehua X-Men: First Classiä joka ei pelkästään ole paras X-Men elokuva, se on myös paras "origin story". Melkoisen huonon X-Men Origins: Wolverinen jälkeen tuntui raikkaalta nähdä laadukasta Ryhmä-X mätkettä. Kuitenkaan Marvel ei tunnu oppineen tästä, vaan kohta saa ensi-illan uusi Wolverine elokuva joka ei ainakaan minua kiinnosta tippaakaan.

Ps. Laskin tuossa että olen 12kk aikana katsonut 11 Steven Seagal elokuvaa. Ou jeah.