Top 5 Bruce Campbell roolia, poislukien Ash

Kuten parissa aiemmassa blogailussa olen jo ehtinyt kertomaan, Bruce Campbell on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Miehen karisma ja näyttely ovat jotain aivan käsittämätöntä. Vaikka leffa olisi aivan paska niin tämä mies voi pelastaa sen, edes jollain asteella.
Vuosien saatossa hän on eksynyt monenlaisiin rooleihin, niin tv:n kuin leffojen puolella, ja nyt ajattelin omat top 5 suosikkia listata, poislukien Ash. Varmana kaikkien mielestä Evil Dead-sarjan Ash on Campbellia parhaimmillaan, näin asia on ainakin minun mielestä. Sarjan leffoissa kuin myös peleissä (kyllä, minä tykkään niistä) jätkä vetää aivan täysiä, läppä lentää kuten suoletkin. Tässä siis hänen viisi seuraavaksi kovinta roolia:

Numero 5.  Xena: Warrior Princess (1995-2001)

Kyllä, laitan tv-sarjoja tälle listalle. Raimin veljekset kun ovat jossain mukana niin silloin on myös Bruce. Campbell kävi sarjassa yhdeksän kertaa näyttelemässä Autolycus hahmoa. Tämä varkaiden kuningas oli hyvin nokkela suustaan kuin käsistään. Etenkin kun miehen laittoi Ted Raimin kanssa samaan jaksoon, oli tiedossa jotain parhautta. Sarja on tietenkin hyvin juustoinen ja nykyään vanhentunutkin, jos kuitenkin aikoinaan sarjaa katsoi niin tietää sen olevan yksi aikansa parhaista. Omaan makuun ne paskat cgi:t ja osittain tiettyjen hahmojen näyttely tuo semmoisen kivan nostalgian tunteen. Hercules ja Xena, 90-luvun tv-kultaa.

Numero 4. Sundown: The Vampire in Retreat (1989)

Kyseessä on yksi hienoimmista kulttileffoista 80-luvulta. Bruce näyttelee Van Helsingiä, David Carradine Draculaa. Tämän jo pelkästää pitäisi kauhufanilla laittaa housuissa vipattaan. Elokuva tuli pari vuotta Evil Dead II:n jälkeen ja sopiikin hyvin samaan kauhu/komedia kategoriaan. Mukaan on myös nakattu länkkäreistä meininkiä, vampyyrit asuvat tällä kertaa aavikolla ihmisiltä piilossa. Aihepiiriä käytetään onnistuneesti hyväksi niin komedian kuin kauhun puolella. Idea ja toteutus ovatkin hyvin uniikki (vähintään aikaisekseen) sinäänsä mieleen tulee vain True Blood, jossa käsitellään samoja teemoja kuin tässä leffassa.

Numero 3. Burn Notice (2007-)

Jälleen mennään telkkarin puolelle, listan uusinta tavaraa. En varmana ole yksin, jos sanon että aloin katsomaan tätä sarjaa ainoastaan Campbellin takia. Ketään muista näyttelijöistä en tainnut edes tunnistaa ja muutenkaan ei tuntunut olevan ihan meikälle suunnattua tavaraa. Pilotti olikin aika heikko, mutta sen jälkeen hiljatellen aloin sarjasta tykkäämään aika paljonkin. 4. kauden kohdilla taisi innostus loppua ja sinne on katsominen jäänyt. Isoin syy miksi sarjan seuraamisen lopetin taisi olla "paikallaan polkemisen" tunne. Tämä on monien sarjojen vika, juoni ei vain etene sitten mitenkään.
Mitä nyt netistä olen katsonut kommentteja niin laatu on kai takaisin palannut, jonain kauniina päivänä varmaan siis palaan sarjan pariin. Mutta itse Bruce tässä, hän on yksi sarjan tärkeimmistä hahmoista. Entinen sotilas joka osaa käyttää aseita ja tapella, hän myös juo paljon sekä iskee naisia. Eli taattua Campbell kamaa kauttaaltaan. Miehen rooli nousi jopa niin suosituksi että hän sai oman tv-elokuvan sille The Fall of Sam Axe (2011). Tämän melko uutena katselin ja tykkäsin. Hienoa myös että sarja on haastattelujen perusteella tuonut miehelle takaisin intoa näyttelemiseen.

Numero 2. My Name Is Bruce (2007)

Vaikka en Evil Deadia listalle ottanut niin tätä leffaa ei olisi olemassa ilman sitä. Elokuvassa Bruce näyttelee omaa kaunista itseään, joka vain sekoitetaan hänen näyttelemään hahmoon Ashiin. Tämän takia hänet kutsutaan pieneen kylään tuhoamaan hirviö, tästä sitten huikeat läpät ja äksönit lähtevät käyntiin. Leffan huumori on välillä jopa todella kovaa tylytystä Brucea kohtaan, hän on tässä vanha läski juoppo joka tekee vain paskoja leffoja. Mies ei selvästi häpeile huonoja vuosiaan. Hassua että juuri tämän leffan ja aiemmin mainitun Burn Noticen avulla mies nousi takaisin kuuluisuuteen.

Ted Raimi on jälleen myös mukana, ja vielä useassa roolissa. Tällä leffa viimeistään muistuttaa monella tavalla Man with the Screaming Brainia (suosittelen myös tsekkaamaan) jossa myös Bruce on ylimielistä kusipäätä ja Ted Raimi sekoilussa mukana. My Name Is Bruce ei ole mikään nerokas elokuva, mutta Evil Dead ja etenkin Bruce Campbell fanille pakollinen katselu.

Numero 1. Bubba Ho-Tep (2002)

Don Coscarelli näytti tällä että mies osaa vieläkin tehdä loistavaa elokuvaa. Phantasm kulttisuosikkien takana sekä viimeisimpänä yksi viime vuoden parhaista elokuvista John Dies at the Endin tekijä loi myös tämän yhden 2000-luvun parhaista kulttileffoista.
Elokuvassa Elvis (Bruce Campbell) ja JFK (Ossie Davis ) elävät ja voivat hyvin vanhainkodissa kunnes pahaa tahtova länkkärimuumio tulee viemään sielut vanhuksilta, perseen kautta imien. Elokuvasta siis löytyy paljon huumoria, mutta yllättäen myös melkoisen koskettavia kohtia. Yksi parhaista asioista leffassa on se kun katsoja arvuuttelee että onko nämä tunnetusti kuolleiksi julkimoiksi esittäytyvät miehet vain höperöitä vai puhuvatko he totta, leffa antaa katsojan itse päättää vastauksen.

Bubba Ho-Tep oli yksi ensimmäisiä Brucen leffoja jotka häneltä näin Evil Dead trilogian katselun jälkeen. Olin yllättynyt kuinka mies osaa näytellä niin isolla skaalalla. Pelkästään tässä leffassa mies välillä vetää sitä hänen tunnettua fyysistä kuin sanallista huumoria, mutta osaa myös vakavoitua ja esittää todella uskottavasti hahmoa joka päällisesti on yksi iso läppä. Tässä onkin yksi syistä miksi rakastan tätä jätkää niin paljon. Hyvin aliarvostettu näyttelijä joka ansaitsisi paljon isompia rooleja.

Top 5 spagetti-kauhu

Aluksi meinasin tehdä Dario Argentolle oman top 5, kun semmoista ihan pyydettiinkin, mutta sijoitukset ja valitut leffat olisivat olleet turhan selviä. Kyseinen mies osaa tehdä elokuvia, mutta harvasta hänen leffasta pidän joka on tullut 80-luvun jälkeen. Rakastan kuitenkin italialaista kauhua hyvinkin paljon, joten teen sille oman listan. Jälleen isona sääntönä listassa, vain yksi elokuva per ohjaaja.

Numero 5. Demons (1985)

Leffa on kuin Evil Dead mutta tapahtumapaikkana elokuvateatteri, sekaan on nakattu tyypillistä italo-meininkiä ja näin leffa on valmis. Dario Argento ollut kynäilemässä ja tuottamassa, Mario Bavan poika Lamberto ohjaajana. Kuten jo viittaus Evil Deadiin kertoi, on leffan pahiksina demonit. Ne tyypilliseen tapaan ottavat yksi kerrallaan vallan uhreistaan.

Huumoria on myös mukana, etenkin musta sutenööri on jäänyt hyvin mieleen. Kokistölkistä vedetään kokaiinia ja välillä huudetaan huorille, täyttä parhautta. Gore on 80-luvun huippua, mitäpä muuta näiltä herroilta voisikaan odottaa. Leffa sai myös jatko-osan joka valitettavasti minulta on jäänyt välistä, mitä tuosta vähän olen katsonut niin tuntuu olleen iso vaikuttaja [Rec] sarjalle.

Numero 4. Black Sunday (1960)

Jos poika pääsee listalle niin totta hitossa isäkin. Mario Bavaa en itse niin paljo palvo kuin monet tuntuvat tekevän, arvostan kuitenkin miehen työtä hyvinkin paljon. Osa hänen ns. klassikoistaan eivät ole iskeneet pahemmin, Black Sunday toimii kuitenkin täysiä. Tunnelma on perkeleen hyvä alusta loppuun, näyttely on hyvää ja gore on etenkin aikaisekseen todella mainiota.

Elokuvassa on ihmeellisen unimainen tunnelma joka ei päästä otteestaan. Elokuvasta löytyy pari todella epämukavaa kohtaa jotka jopa meikässä aiheuttivat väristyksiä. Tuota tapahtuu harvoin tämän ajan leffoissa, yleensä vain eurooppalaisissa joissa on aivan toisenlainen fiilis verrattuna jenkkituotoksiin. Black Sunday, tai paremmalta nimeltään The Mask of Satan on merkittävä kauhuleffa joka ansaitsee kehunsa.

Numero 3. Cannibal Holocaust (1980)

Toiset vihaa, toiset rakastaa. Meikä menee jälkimmäisiin. Vaikka Cannibal Holocaust isolta osalta tunnetaan vain "se elokuvana jossa tapetaan eläimiä, oikeasti" on tässä paljon muutakin. Näyttelijät tekevät hienoja rooleja, "dokumentin" tekijät ovat täydellisiä paskapäitä joiden haluaa vain kuolevan. He ampuvat alkuasukkaita ilman mitään syytä, polttavat taloja sekä muutenkin ovat kunnon kusipäitä. Silti kun heille kuolo koittaa, tunnen etenkin naisia kohtaan sääliä.

Tässä on elokuva joka ei kaunistele asioita ja näyttää kaiken. Goreilut ovat vieläkin häkellyttäviä, tietenkin iso syy tähän on aitojen suolien ja eläinten käyttö. Kilpikonnan nylkeminen ja apinan pään avaamiset jäävät kellä vain mieleen. Leffassa on myös todella mainiot musiikit, etenkin teemabiisu tuo entistä häiriintyneemmän olon kaikkea kauheutta katsellessa.

Numero 2. Suspiria (1977)

Tiedetään, aika tylsä valinta mutta tämä vaan on paras Argenton leffa. Hänen giallot ovat tietenkin loistavia, mutta Suspiria on täyttä kauhua alusta loppuun. Ohjaus, musiikki, tunnelma ja näyttely loksahtavat kauttaaltaan juuri täydellisesti paikalleen. Elokuvassa on monia oikeasti jännittäviä kohtia jollaisia vain tämän ajan parhaista teoksista voi löytää.

Suspiriassa kiteytyy kaikki mikä on Argenton leffoissa parasta. Mitään en tahdo tästä spoilata, tämä on niitä elokuvia joka täytyy itse nähdä. Ainoa miinus joka tulee mieleeni on monen näyttelijän (etenkin Jessica Harperin) kulmakarvat, ne on järettömät. Aivan, silloin on hyvä elokuva jos pitää näin pienistä asioista valittaa.

Numero 1. The Beyond (1981)

Fulci, tämä eurooppalainen "Godfather of Gore" tittelin omistaja. Missäpä leffassa hän paremmin tämän nimen ansaitsisi kuin tällä. Tietenkään veri ja suolet eivät tee elokuvasta hyvää, ne enintään vain auttavat. Tässäkin leffassa osa väkivaltaisuudesta on jotain ihan käsittämätöntä ja häröä. Tyyppejä ei tapeta vain tyypillisesti aseilla tai veitsillä, useat kuolemat aiheuttavat ihmetystä (kuten ne hämähäkit, mitä helvettiä?) mutta kuitenkin ovat tyylikkäästi ja hienosti tehtyjä.

Elokuva kuuluu Fulcin Gates of Hell trilogiaan jossa demoni/zombit ja muut saatanalliset voimat tekevät pahojaan. Jokainen osa on tunnelmastaan lähtien yhtiä parhaita kauhuleffoja, todella sopivia syksyisiin iltoihin. The Beyond on kuitenkin näistä paras, elokuva on täynnä muistettavia kohtia sekä ihan tarinaltaan ehjin kokonaisuus. Catriona MacCollille pakko antaa arvostusta, tämä näyttelijätär vetää roolin jokaisessa trilogian osassa, todella hyvä valinta näihin pätkiin.

Valitettavasti nämä elokuvat, kuten koko Lucio Fulcin tuotanto, on jäänyt vuosien saatossa isoilta kauhumassoilta välistä. Tuntuu että vain kovimmat genren fanit tietävät näistä mestariteoksista, tämä on suuri vääryys. Omilla listoilla nämä kuten monet muut italialaiset kauhut menevät tasoihin tai jopa korkeammalle kuin monet "klassikkoina" pidetyt jenkkikauhuleffat.

Maailmanlopun sienestystä

Jos siis ei joku vielä älynnyt, tuli yksi vuoden kehutuimmista peleistä pelailtua. The Last of Us julkaistiin kesän alussa suurien myyntien ja kehujen kanssa. Hieman epäilytti pelin ympärillä pyörinyt hype joten suosiolla jätin peluun hieman myöhemmäksi. Pelin takana olevaa Naughty Dogia pidetään yhtenä parhaimmista studioista tällä hetkellä, tästä en ole niinkään samaa mieltä. Heidän pelit ovat kyllä aina teknisesti hyviä, mutta muuten yksikään heidän peli ei ole naksahtanut meikän mieltymyksiin täysiä. The Last of Us on kuitenkin ensimmäinen heidän peli josta tykkäsin jopa usealla tavalla.

Toisin kuin Uncharted-sarjassa jossa paska läppä lentää kokoajan ja meininki on kuin suoraan halvasta kesäleffasta, on TLoU hyvin vakava ja aikuismainen teos. Maailmanlopun jälkeisessä maailmassa monet asiat ovat päin helvettiä ja päivästä hengissä selviytyminen on saavutus. Sieni-zombien tuhoama maailma tuntui aluksi todella paskalta valinnalta pelin kehykseksi. Se oli suurin syy miksen jaksanut hypettyä pelistä.
Zombeja/mutantteja tai muuten vain post-apocalyptic aiheista tavaraa tulee nykyään joka tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Minulla kiinnostus tätä aihepiiriä kohtaan on mennyt jo vuosia sitten, mutta silti aina välillä tulee tätä kulunutta aihetta hyvin käsitteleviä pelejä. Viime vuonna se oli Telltalen Walking Dead, nyt The Last of Us.

Itse sienimutantti/zombit ovat aika perseestä tässä pelissä. Isoin ongelma minulle oli se kun ne eivät ole kuolleita, ne ovat eläviä ihmisiä joihin on tullut sieni-infektio joka aiheuttaa niissä raivotaudin tapaisen zombitilan. Ne eivät syö uhrejaan, vain tappavat ilman mitään tarkoitusta. Sinäänsä aika tyypillistä, mikä tässä sitten mättää? Ensinnäkin, millä ne pysyvät elossa? Pelissä ei koskaan mainita mitä ne syövät tai juovat. Pakkohan niiden jotain on vetää elääkseen, zombit kun ovat kuolleita niin eivät ne tämmöisiin voi menehtyä. 28 Päivää ja Viikkoa Myöhemmin elokuvissa raivotautiset voitetaan juuri niiden näädyttämisellä.

Toinen iso kummastus oli talvi ja luonto ylipäätään. Pelissä yhdessä vaiheessa seikkaillaan lumisissa ja hahmojen mukaan erityisen kylmässä talvessa. Eikö sienipäiden pitäisi siis jäätyä tuolla hengiltä? Tämä olisi voitu hyvin selittää esim. sillä että ne menisivät jonkinlaiseen horrokseen talveksi mutta ei, niitä paskiaisiahan juoksee kaikkialla metsissä raivoamassa.
Ylipäätään zombi-maailmoissa minua mietityttää se kuinka ne infektoituneet selviävät luonnossa. Eikö eläimet ja esim. kiellekkeet ja muut vaarat tapa huomattavaa osaa hulluista? The Last of Usin zombit ovat myös kauttaaltaan tavallisia heikompia, ne voivat kuolla helposti ihan tyypillisistä haavoista, päätä ei ole pakko vahingoittaa. Eikö näin raivoavat hullut hyvin helposti vahingottaisi itsensä hengiltä? Noh nämä "viat" ovat ylipäätään minua ärsyttäviä juttuja tässä aihepiirissä, ei siis vika vain tässä teoksessa.

Nyt kun olen saanut tuon valituksen tehtyä, voin jatkaa hyvistä puolista. Tarina on huomattavasti keskivertoa parempaa, mitään aivan nerokasta tai uutta tämä ei kuitenkaan tarjoa. Hyvin paljon on teemoja mm. The Road leffasta/kirjasta lainattu. Mitään ei kuitenkaan ole suoraan pöllitty mistään, omia juttuja on tarpeeksi. Tarinan isoin ongelma oli päähahmot, Joelista opin tykkäämään jo alussa mutta Ellie on oma juttunsa.
Ellie tuntui usein turhan huolettomalta sekä näsäviisaalta, tietenkin tämä on osittain tarkoituskin. Kumpikin hahmo kasvaa tarinan aikana huomattavasti, Ellien muutos tuntui vain omasta mielestä turhan nopealta tai vain huonosti hoidetulta. Vioistaan huolimatta mainiota tavaraa, Bioshock Infiniteä ei kuitenkaan helpolla voiteta tällä saralla tänä vuonna taikka ylipäätään sukupolvessa.

Jump da Fuck Up

Toiminta saa myös minulta kehuja ja haukkuja. Ammuskelu ei vieläkään ole lähelläkään oman genrensä parhaimmistoa, Unchartedin ohjauksesta ollaan menty eteenpäin muttei tarpeeksi. Onneksi peli kuitenkin pääasiassa suosittelee hiiviskelyä suoran räiskinnän sijasta. Tällä saralla peli onnistuu mainiosti, pahemmin ei tule mieleen kohtia jolloin epäonnistuminen olisi ollut "pelin vika". Monella tavalla pelaaminen muistutti kivasti minun rakastamaani Rockstarin Manhunttia. Jos vain ruumiita olisi voinut raahata ja hiljaisia tappoja/tainnutuksia olisi ollut enemmän, olisi tässä käsillä yksi parhaista hiiviskelypeleistä tässä sukupolvessa.

Koitan mitään spoilaamatta vielä lopusta kirjoittaa. Peli on alusta loppuun tunnelmaltaan hyvin epätoivoinen, genren tyypilliseen tapaan ei kaikki aina mene tai etenkään lopu onnellisesti. Pelatessa koitin paljon arvailla että miten tämä tarina saadaan päätökseen, tätä loppua en kuitenkaan arvannut. Sinäänsä se oli hieman pettymys, jäi turhan paljon auki. Vaikka peli oli mainio, en tahtoisi tälle jatko-osaa. Omasta mielestä kyseinen maailma ei helposti tarjoa toista hyvää matkaa. Jos kuitenkin peli saa jatkoa, toivoisin uusia sankareita. Näin ei varmaankaan käy, kiitos turhan avonaisen lopun.

Kuitenkin, vaikka paljon yhdestä jos toisesta asiasta valitin, on The Last of Us mainio peli. Mitään järisyttävää en kokenut, mutten myöskään unohdettavaa. Peli jäänee historiaan GTA V:n kanssa yhtenä tärkeimmistä tämän sukupolven lopettajista, ihan syystäkin.

 

Niin ja OST on aika hiton hyvä.

Top 5 Frankenstein

Frankenstein on ollut melkein yhtä suosittu aihe elokuvissa kuin Dracula, niitä siis on helvetisti. Isona erona on vain se että Frankensteinin seikkailut tuntuvat usein olemaan melkoisen heikkoja. Kuitenkin, isoa paska kasaa jos vain jaksaa kaivaa niin kyllä sieltä yksi jos toinen hyvä, ellei jopa loistava, löydy. Päätin tuossa jo viime listaa tehdessä etten laita samasta sarjasta useaa osaa, ainoastaan mielestäni parhaimman. Muuten tämäkin lista olisi pääasiassa vain Hammer ja Universal klassikkoja täynnä.

Numero 5.  Young Frankenstein (1974)

Kyllä, se on komedia. Kyllä, se on yksi Mel Brooksin parhaista. Hieman ehkä huijausta laittaa tämä listalle, mutta en minä voi sille mitään että pidän tätä parempana kuin monia, monia samasta teoksesta tehtyjä filmatisointeja. Young Frankenstein on mielestäni samalla hyvä kunnianosoitus sekä parodia Universalin kauhuille, ei pelkästään tälle sarjalle. Gene Wilder itse tohtorina vetää melkein elämänsä roolin, vaikkakin hänen korkea huutonsa voi välillä käydä korviin. Kuitenkin leffan parasta antia on Marty Feldmanin näyttelemä Igor jonka kyttyrä vitsit ja muut sekoilut ovat pöljyydessään hauskaa. Jos siis vanhat Frankensteinit maistuu, on tässä hyvä komedia sinulle.

Numero 4. Flesh For Frankenstein (1973)

En tiedä edes mistä aloittaa tämän kanssa. Omasta mielestä tämä leffa menee komedian puolelle, mutta tässä on kuitenkin paljon kauhua ja muuta kivaa että jopa "video nasty" tittelien joukkoon joutui. Andy Warhol ei ole minulle kovin tuttu heppu, mutta olen nähnyt hänen tuotoksistaan vain tämän sekä Dracula filmatisoinnin, ja voin jo sanoa että rakastan miehen absurdia taidetta. Isoin ihmetyksen aihe on näyttely. Udo Kier vetää ihan käsittämättömän huonolla näyttelyllä kummankin leffan, mutta jokin siinä vahvassa aksentissa ja ylinäyttelyssä vain viehättää. Voisinkin sanoa että mies vetää näissä parhaiten mitä olen häneltä nähnyt. Ei kukaan voi näytellä nuin huonosti tosissaan, tuon on pakko olla tietoinen veto. Ylipäätään jokainen näyttelijä tuntuu vetävän toistaan erikoisemman roolin, joista paras veto on Joe Dallesandro joka jenkkinä erottuu joukosta todella vahvasti. Muutenkin miehen "haistakaa paska" asennetta ei voi kuin rakastaa. Itse juoni on suhteellisen tyypillinen, paitsi nyt hirviöitä tehdään heti kaksi (mies ja nainen) ja niiden pitäisi sitten lisääntyä ja luoda näin uusi, täydellinen rotu. Mikäs siinä, perus meininki. Kummallisin ote Frankensteinista mitä tiedän, kannattaa tsekata.

Numero 3.  The Curse of Frankenstein (1957)

Peter Cushing tohtorina, Christopher Lee monsterina. Mitä muuta voisi toivoa? Hetken jouduin miettimään että minkä Hammerin tuotoksista laittaisin listalle, etenkin pari ekaa on sen verran kovaa kamaa. Mietinnän jälkeen kuitenkin palasin siihen päätökseen että eka se on paras. Universalin versioihin verrattuna Hammerin tuotokset ovat huomattavasti brutaalempia sekä isoimpana erona itse tohtori on pääosassa, eikä monsteri. Cushing omiikin ruudun itselleen joka sekunti, mies jo tällöin näytti osaavansa näytellä perkeleen hyvin. Miestä pidänkin juuri parhaana Dr. Frankensteinina, hän on hirviö joka kylmästi murhaa ja jopa raiskaa naisia näissä elokuvissa. Lee vetää myös hyvin, vaikkei yhtään puhu. Mies kuitenkin tosissaan pääsi loistavaan vuoden kuluttua Draculana, varmana tämän leffan suorituksella oli oma osansa siinä päätöksessä.

Numero 2. Re-Animator (1985)

Kyllä, lasken Re-Animator sarjan enemmän Frankenstein-leffoiksi kuin zombi-genreen, johon se yleensä tunnutaan nakkaavan. Mary Shelleyn novelli inspiroi Lovecraftin tekemään Herbert West tarinansa, josta taas tämä elokuva on tehty. Elokuvassa on aivan järettömän hienoa gorea, mustaa huumoria sekä loistavaa näyttelyä. Jeffrey Combs nousi tämän kautta ihmisten tietoisuuteen hullun tohtorin roolissaan. Miestä olen tämän ensimmäisen näkemisen jälkeen fanitellut kovasti ja monet paskatkin leffat on tullut katseltua pelkästään miehen mukana olon takia. Leffan jatko-osat Bride ja Beyond ovat myös kovaa kamaa, kumpikin meni vielä enemmän komedian puolelle mutta siitä ei ole mitään haittaa.

Numero 1. The Bride of Frankenstein (1935)

Hah, varmana moni luuli että laittaisin sen alkuperäisen Karloffin tähdittämän yköseksi. Kyseinen elokuva on kyllä mainio, mutta olen aina pitänyt Bride osasta enemmän. Iso syy tähän on itse Karloffin tähdittämä hirviö. Ensimmäiseen elokuvaan verrattuna hän puhuu jo hieman sekä muutenkin käyttäytyy inhimillisemmin. Pelkästään sokean vanhuksen luona oleva skene on parempi kuin yksikään ensimmäisestä elokuvasta. Kun ajattelen Frankensteinia niin tämä on se elokuva joka mieleen tulee ekana. Yksi parhaista Universalin kauhuista mitä ikinä tekivät sekä täydellinen Frankenstein elokuva.

Top 5 zombeilut

Tässä jo tovin ajan olen ajatellut tehdä Top 5/10/jotakin listoja, niistä ihmiset aina tuntuvat tykkäävän. Nyt lokakuun aikana ajattelin tehdä omat top 5 listat ehkäpä suosituimmista kauhuleffa genreistä. Valinnat ovat tietenkin omia mielipiteitäni ja mielelläni otan haukkuja, kehuja tai muuta kommenttia vastaan valinnoistani. Ensimmäinen lista käsittelee tätä nykyajan trendikkäintä aihetta, zombeja. Tuntuu että 2000 luvulla (etenkin viime vuosina) on aihetta lypsetty enemmän kuin koskaan aiemmin. Tietenkin elävistä kuolleista on tullut elokuvia tasaisesti viimeisen 50 vuoden aikana, mutta nyt ehkäpä ensimmäistä kertaa on zombit todellista valtavirran viihdettä.

Tämän listan tekeminen ei ollut ollenkaan helppo homma, vuosien saatossa on yksi jos toinenkin zombeilu tullut tsekattua. Osa näistäkin elokuvista ovat helpostikkin yhtiä minun kaikkien aikojen suosikkeja, silti niiden listaaminen järjestykseen aiheuttaa ongelmia. Kelpuutin listaan vain kunnolliset zombit, sori Evil Dead mutta deaditet jää listalta pois

TOP 5 Zombie-elokuvat

Numero 5.  Zombie aka. Zombie Flesh Eaters, Zombi 2 (1979)

Heti kun aloin listaa miettimään tuli melkein ensimmäisenä mieleen Lucio Fulcin zombeilut. Miehen yhdessä jos toisessa elokuvassa ovat nämä rumilukset laahustamassa. Gates of Hell trilogiaa pidän pääasiassa miehen parhaana saavutuksena, mutta kyseisten elokuvien epäkuolleet on hankala laskuttaa tälle listalle. Kuitenkin miehen vuonna 1979 tullut mestariteos Zombie on puhdasta, old school hidastelua. Zombit laahustavat hitaasti mutta varmasti uhrejaan kohti, ovet eivät paljoa näitä haittaa vaan läpi mennään. Leffa on täynnä klassikoiksi nousseita kohtia, omat suosikit ovat zombin ja hain keskeinen taistelu meressä (!!!) sekä Fulcille tyypilliseen tapaan kauniin neidon silmän puhkaiseminen hitaasti ja ah niin brutaalisti.

Numero 4. Cemetery Man (1994)

Tässä on listan kummallisin elokuva. Päähenkilö Francesco työskentelee (ja asuu) hautuumaalla, päivisin hoitaa kukkia ja kaivaa hautoja mutta yöllä sitten ammuskelee zombeja. Vaikka kauhua tästä löytyy paljon, on tunnelma ajoittain hyvin koominen. Mustaa huumoria viljellään kokoajan, onko sitten kyseessä kuolleista heränneiden lapsien ampuminen vai muuten vaan huikeat kohtaukset. Yksi parhaista skeneistä on se kun Kuolema tulee käymään sankarin juttusilla, tästä sitten meininki menee vielä asteen överimmäksi. Liikaa en tahdo spoilata, sanon kuitenkin vielä sen että nekrofiilit voivat saada tästä jonkinlaista nautintoa.

Numero 3. Return of the Living Dead (1985)

Jos Cemetery Man oli listan kummallisin elokuva, tässä olisi hauskin. Kauhua on tuomassa vain huikeat gore-efektit mutta muuten ollaan melkoisesti komedian puolella alusta loppuun. Kyseinen elokuva kuitenkin teki yhden jos toisenkin uudistuksen genreen. Tämä on se elokuva jossa kuolleet tosissaan ensimmäistä kertaa juoksevat (jopa auton saavat kiinni !?!) sekä puhuvat. Zombit myös tahtovat juuri aivot uhreiltaan, vaikka myös muutkin osat kehosta kelpaavat. Aivot kun kuulemma helpottavat kuolleena olemisen kipuja, mikäs siinä. Jos tästäkin leffasta pitää pari kovaa kohtausta mainita niin ensimmäisenä tulee mieleen ehkäpä paras zombi ikinä, Tarman sekä pienet hauskat jutut kuten kääpiözombin ampuminen. Kaikkiaan hieno elokuva joka tulee katseltua vähintään parin vuoden välein.

Numero 2. Braindead aka. Dead Alive (1992)

Peter Jackson on hieno mies. Hänen saavutuksissaan on pari kaikkien aikojen hauskinta goreleffaa mutta myös palkittuja mestariteoksia. Braindead on minun suosikki miehen elokuvista, kauttaaltaan överi mässäily jossa verta ja suolia lentää kaikkialla. Olen nähnyt tämän elokuvan ehkä jopa kymmeniä kertoja eikä se ikinä käy tylsäksi. Näyttely on juuri sopivan vammaista ja se sopii tunnelmaan täydellisesti. Huumori on yhtä kaikkien aikojen hauskinta (iso kiitos Selwyn, zombivauvalle) joka aina saa nauramaan maha kipeänä. Jos nautit zombeista, hienoista erikoistehosteista sekä huumorista, tässä on elokuva sinulle.

Numero 1. Dawn of the Dead (1978)

Ylläri ylläri, mikäpä muukaan. Tylsänä olisin tietenkin voinut nakata tähän koko alkuperäisen trilogian, mutta päätin laittaa vain mielestäni parhaan Romeron zombeilun. Dawn of the Deadista on varmana sanottu kaikki tärkeä jo julkansunsa aikoihin, helvetin hyvin tehty elokuva alusta loppuun. Näyttely on kauttaaltaan loistavaa, Savinin goreilut parhaimmillaan sekä leffaan on saatu mukaan jopa yhtä jos toista sanomaa. Kuolleiden Aamunkoittoa en pidä pelkästään parhaana zombileffana, se on helposti yksi parhaista kauhuista ikinä. Isoin ongelma elokuvaa katsoessa on se että minkä version katsoisin. Romeron versio on alkuperäinen kokonaisuus taas kun Dario Argenton hieman lyhyemmässä pätkässä on Goblinin ihanaa musiikkia. Vaikeita elämän valintoja.

Rikos kannattaa

 

Ei varmaan tarvi kahdesti arvata että mitä peliä tässä tällä viikolla on tullut pelattua. Grand Theft Auto 5:n kävin yömyynnistä hakemassa ja sen parissa iso osa ajasta sitten on mennytkin. GTA on sarjana ollut jo ensimmäisestä osasta saakka tuttua kauraa, tenavana mikään ei ollut siistimpää kuin 2D GTA:ssa aiheuttaa kaaosta. Kuitenkin vasta GTA 3 oli se peli joka räjäytti tajunnan, yksi merkittävimmistä peleistä mitä ikinä olen pelannut. Tuolloin viimeistään sarja meni yhdeksi omista suosikeista ja eipä ole jatko-osiinkaan tarvinut pettyä. 80-luvun Vice Cityä tulen aina muistelemaan kaiholla kuten myös 90-luvun gangstailua San Andreasissa. Myös melkein jokainen pienempikin julkaisu on tullut tsekattua ja näin olisi ajatus tulevaisuudessakin.

Etenkin edellä mainittu GTA: San Andreas on ja pysyy yhtenä omana kaikkien aikojen suosikkinani. Pelin jättimäinen maailma, roolipelimäisyydet, tarina sekä kaikkiaan tekemisen määrä on vielä nykypäivänäkin aivan uskomatonta. Eipä siis ihme että olin innoissani kun kuulin GTA 5:n sijoittuvan samaisiin maisemiin. Vaikka kaupunkeja ei ole yhtä paljon edeltäjäänsä verrattuna niin maastoa kyllä riittää. Vitonen on kerrassaan jättimäinen peli. Rockstar ei turhaan ole mainostanut tätä heidän isoimpana pelinään. Koko ei tietenkään ole kaikki kaikessa, esim. Just Cause 2:n pelimaailma on tätä paljokin isompi. Mutta huomattavana erona on se että JC2 maailma on pääasiassa tyhjä ja hengetön, GTAV:n San Andreas tuntuu oikealta paikalta. Ihmisiä on paljon, ne tekevät omia askareitaan ja reakoivat pelaajan tekemisiin hienosti. 

Kännykästä on taas monenlaista hyötyä

Tietenkin se iso kysymys tällä hetkellä on että onko tämä GTA IV:tä parempi peli? Vastaus: Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Minä kuulun siihen joukkoon joka piti nelosesta, kyllä se oli pieni pettymys San Andreasin jälkeen mutta mielestäni synkempi tarina ja Liberty City olivat hyvää vaihtelua sarjalle. Sinäänsä isoin vika pelissä oli se että monenlaisia tekemisiä ja ominaisuuksia oli poistettu SA:han verrattuna. Kuitenkin nyt vitoseen verrattuna nämä pelit ovat kuin yö ja päivä. Vitosessa pelaajaa pidetään paljon vähemmän kädestä kiinni, hyvin nopeasti pääsee rellestämään vapaasti maailmaa ympäri ja aseitakin on heti paljon avoinna. Huumoria on tarinassa paljokin, etenkin pelattava hahmo Trevor kavereineen aiheutti minussa paljon repeilyä. Kuitenkin kiitos kolmen pelattavan hahmon, mahtuu vakavaa ja hyvin aikuismaisia teemoja peliin. 

Pyöräily sekä lentokoneet tekevät paluun San Andreasista

Tuosta pääsenkin pelin suurimpaan uudistukseen, kolmeen pelihahmoon. Tämä tuo todella hyvin vaihtelua niin pelaamiseen kuin tarinaan. Vaihtaminen "sankarien" välillä käy nopeasti ja vaivatta. Etenkin kesken tehtävien tapahtuvat vaihdokset tuovat niihin aivan uuden fiiliksen. Hienoa että hahmot elävät aivan omaa elämää kun niillä ei pelaa. Tämä jo pelkästään tuo sitä todellista elävän maailman tunnetta peliin.

GTA V:n toinen iso uusi juttu on monenlaisten isojen ryöstöjen tekeminen. Onko kyseessä sitten ydinase vai maailman isoin pankki, nehän ryöstetään. Keikkoja suunnitellaan ensin, hommataan tarvittavat välineet, henkilöt työhön ja sitten vasta tehdään itse rikos. Etenkin näissä tehtävissä kolmen hahmon vaihtaminen merkitsee paljon. Yleensä jokaisella henkilöllä voi olla hyvinkin erillaiset tehtävät ja näin saadaan samaan keikkaan hyvin erillaista pelattavaa. Nämä ryöstöt ovat täyttä parhautta, helposti pelin hienoimpia kohtia. 

Kaikkiaan on vaikea olla suosittelematta GTA 5:sta. Jos sarja on aikoinaan maistunut niin en näe syytä siihen ettei tästä tykkäisi. Hankala sanoa onko tämä parempi kuin San Andreas, kovasti ainakin yrittää voittaa parhaan GTA:n pystin omissa kirjoissa. Loppuun pelin parhaan kanavan yksi tykeimmistä biisuista:

 

ps. PBC:n uusimassa jaksossa GTA:sta turistiin ihan sarjan alusta tähän vitoseen saakka.

Metro

Pelasin juuri äskettäin Metro: Last Lightin läpi, odottelin sitä suhteellisen innokkaasti vielä vuoden alussa mutta sitten se vain unohtui Bioshock Infiniten ja muiden kevään julkaisujen alle. Nyt kuitenkin pelin nappasin Steamista ja voi pojat, taas oli herkkua tarjolla.

Sarjan aiemman osan Metro 2033 pelailin reilu vuosi sitten ja se meni heti yhdeksi parhaista fps-yksinpeleistä tässä sukupolvessa. 2033 kuten myös Last Light ovat monella tavalla hyvin erillaisia räiskintöjä kuin esim. tyypilliset jenkeissä tehdyt fps-pelit. Tunnelma ja juoni ovat iso osa kokemusta. Räiskintää on ajoittain hyvin vähän, peli suosittelee hidasta etenemistä jopa hiiviskelyä ennemmin kuin suoraa ammuntaa, sekä peleissä on paljon vaikutteita kauhu- ja selviytymispeleistä.

Huih.

Ensimmäisessä osassa itse pelattavuus oli ajottain vähän heikkoa mutta jatko-osa korjaa huomattavasti tällä saralla. Last Light onkin isolta osalta sitä samaa tuttua Metroa kuin 2033 mutta melkeinpä kaikki on tehty paremmin. Mitään suurempia huonoja muutoksia ei tule mieleen, mitä nyt välillä peli on todellista putkijuoksua jo liiaksikin asti. Maisemat vaihtuvat kuitenkin tiuhaan ja tasapaino ammuskelun ja fiilistelyn välillä on loistava. Kauhua ja pelottelua olisi kuitenkin saanut olla enemmän, ensimmäisestä pelistä tuttua kummitushäröilyä ei ollut omaan makuun tarpeeksi. Etenkin kun alkuperäisessä sitä oli melkein yhtänään (putkistot 2033:ssa ristus...), tässä pääasiassa vain tietyissä chaptereissa.

Nättiii

Last Light on kuitenkin hitusen edeltäjäänsä ahdistavampi, kiitos huikean grafiikan ja audion. Tekijät ovat tosissaan panostaneet äänimaailmaan. Etenkin kohtauksiin joissa kaasunaamaria pitää käyttää (pääasiassa maan pinnalla) tuo audio paljon lisää. Kun kuulee vain oman hengityksen ja tuhinan, tulee ahdistavampi tunnelma, etenkin kun kaikkialla on helvetin pahoja monstereita sinua jahtaamassa. Tietenkin 2033 teki jo tämän mutta LL:ssä mennään tuhoutuneessa Moskovassa paljon enemmän ja vielä pahemmissa paikoissa. Graafisesti peli on yksi tämän hetken näteimmistä. Peli saa karut, tuhoutuneet tai muuten vain hirveätkin paikat näyttämään hienoilta. Välillä huomaa löytävänsä itsensä vain ihmettelemässä pelin kauneutta.

Natsit ja kommunistit jälleen aiheuttavat ongelmia metrolaisille

Kaikista ällistyttävintä tässä kaikessa on se että 4A Games joka on näiden pelien takana on kuuleman mukaan hyvin pieni, huonoissa työoloissa oleva studio. Ukrainalaiset tekevät sitten nykyaikana hyvin pienellä budjetilla jotain näin käsittämättömän hyvää. Näin siinä käy kun ei olla ahneita vaan tehdään intohimolla ja rakkaudella. Activision ja EA ainakin saisivat ottaa näiltä oppia. Tämmöistä studiota pitää tukea jos jotakin.

Why?

Metro: Last Light menee siis vähintään yhdeksi parhaista peleistä tälle vuodelle omalla listauksella. Jo aiemmin mainitsemani Bioshock Infinite voittaa juonensa puolesta mutta pelinä tämä vie aika kirkkaasti. Tietenkin yksi jos toinenkin peli vielä on tulossa (köh GTA köh) joka luultavasti menee korkealle listoilla. Jos siis tunnelmallinen, älykäs räiskintä maistuu, osta Metro: Last Light (ja myös 2033)

 

Loppuun hieno live action traikku pelistä, tämmöistä lisää.